Loppu

Pikakelaus muutaman kuluneen viikon tapahtumista:

Songkranin juhlinnan jäljiltä oltiin sen verran uupuneita, että Maksa-Arvon toinen lomaviikko sujui rauhallisissa merkeissä. Juopoteltiin pari kertaa, makailtiin altaalla ja tilailtiin kotiinkuljetuksella ruokaa. Ei hassumpaa touhua sekään.

Arvo lähti, samat kujeet jäi. Takaraivossa alkoi tässä vaiheessa jyskyttää ehkä hieman ahdistusta herättävä tieto: paluu Suomeen häämöttäisi parin viikon päässä. No, emme antaneet ajatukselle liikaa valtaa vaan juopoteltiin pari kertaa, makailtiin altaalla ja tilailtiin kotiinkuljetuksella ruokaa. Hoideltiin myös rauhalliseen tahtiin pakollisia ostoksia. Ainiin, järjestettiin myös koko luokalle Thanpuying Suiten allasosastolla vappubileet. Pukeutumiskoodina oli liivit, ja varsin mallikkaita asukokonaisuuksia nähtiinkin. Bileistä ja vapusta ylipäätään ei sen enempää, mutta sanottakoon, että ilman jälkiseuraamuksia juhlista ei selvitty.

Luokkaretkelläkin käytiin. Retki suuntautui Pattayalle johonkin kansallispuiston tapaiseen, jossa sitten käytiin näkemässä ja kokemassa elefantti-show. Norsut pelasi jalkapalloa, heitteli korista, ajeli fillarilla, maalasi tauluja, keilasi…kysymys kuuluukin: mitä saatanaa?!

Valmistuttiin myös yliopistosta. Tilaisuus oli suhteellisen karu ja koruton, muutamat kauniit puheet ja sertifikaatit kouraan. Niin se homma pitääkin hoitaa. Niin sitä vaan tuli lappu käteen samoilla metodeilla kuin koko koulu-uran ajan – piirtelemällä kulleja ja kirkkoveneitä vihko täyteen.

Torstaina 7.5. käytiin jättämässä koko luokan voimin viimeinen jalanjälki Bangkokin yöelämään. Tutun kaavan mukaan kotiin tultiin eri aikoihin, kuka mistäkin. Perjantaina oli sunnuntai-fiilis, eli huono.

Sunnuntaina kävelymatkalla kauppaan alkoi niin helvetillinen ukkosmyrsky, ettei Suomen maalla sellaista ole varmaankaan nähty. Henkka, Jonni ja Jaakko seurailivat turvallisesti myrskyä huteran peltikatoksen alta salamoiden iskiessä suhteellisen lähelle. Niin ainakin arvelimme, koska maa tärisi alla ja paskat oli tulla housuun. Tiet tulvi myös siihen malliin, että vesiraja oli jo niin korkealla, että taksin oven avaaminen oli vaikeaa. Karua touhua Bangkokissa.

Illalla katselimme vartin formuloita altaalla. Ideoimme Kimille oman tallin, jossa kuskeina pöristelisivät Häkkinen ja Salo. Matti Nykänen olisi tallipäällikkö, jolla olisi formula-luurien sijaan päässä karaoke-luurit. Kaitsu Merilä kirjottaisi skandaalipaljastuksia ja hoitaisi mekaanikon hommat. Mervi olisi luonnollisesti varikkotyttö ja lämmittäisi rantasaunaa.

Nyt on sunnuntain ja maanantain välinen yö, eli viimeinen Thanpuying Suitessa. Matkalaukut on pakattu, ja alkaa olla jopa vähän haikea fiilis. Tehtiin mitä huvitti reilut neljä kuukautta, voisko parempaa olla? Sen kummempia vuodattelematta: olihan tää nyt vittu parasta!

-Jaakko

Kostea viikonloppu

Torstai 16.4.

Takana pari päivää nenän valkaisua, joten olikin jo aika siirtyä takaisin sorvin ääreen, tositoimiin. Maksa-Arvon toiveena oli kaupunkilomailun ohessa grillata nahkaa pari päivää Thaimaan kuuluisilla hiekkarannoilla, joten olihan miehen toivetta kunnioitettava. Torstaiaamuna heräiltiin ajoissa siitä huolimatta, että edellisyö oli mennyt Mestareiden liigaa väijyessä, koska Koh Sametille oli tarkoitus päästä vielä jalostuskeleillä. Mini-van alle ja kohti Rayongin satamaa. Rayongissa olikin sitten täysi kaaos päällä: Songkran oli täyttä totta, kadut olivat tukossa vesisotilaista ja muuten vain juopottelevista paikallisista. Loppujen lopuksi päästiin suhteellisen kuivina pikaveneeseen ja lopulta Sametin saarelle rantauduttiin ehkä joskus kolmen maissa. Lämpötila auringossa oli viitisenkymmentä celsiusta.

Kohtuu hyvä bungalow löytyi edellisen visiitin ansiosta vaivattomasti, joten speedot jalkaan ja rantaravintolan kautta biitsille. Pari tuntia rantaelämää sai kuitenkin riittää, sillä nestetankkaus oli kokonaan unohtua. Tilanne korjattiin nopeasti marketin jääkaapin antimilla. Kun kurkut oli mukavasti voideltu, siirtyminen Silver Sand Restaurantiin tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Yllätykseksemme ravintolassa oli meneillään hääseremonia. Kuten arvata saattoi, morsian oli reilusti alle kolmekymppinen siro thai-nainen, sulho kuudenkympin paremmalla puolella oleva mahakas britti. Härskiä touhua, mutta jokainen tyylillään. Hääseremoniasta johtuen ravintola oli muuten täysin tukossa, mutta bongasimme kuitenkin vapaan nurkkapöydän. Tilattuamme ruuat huomasimme, että pöytä oli varattu häävieraille. No, Häjyt-elokuvaa mukaillen: ”täähän oli justiinsa se tilaisuus mihin me oltiin tulossa!”

Pippuripihvit porisivat siihen malliin vatsalaukuissa, että jotain oli tehtävä. Maksa-Arvo vanhana ammattimiehenä haki kaupasta pullollisen giniä: kuulemma rauhoittaa kivasti vatsaa. Siitä se idea sitten lähtikin, ja hetken päästä käynnissä oli raivokas askartelu gin-tonicien parissa, joka jatkui loppuillasta rantabaarin puolella perinteisten viskikolien muodossa. Rantabaarissa puhuimme sujuvaa tiki-talkia kolmen ruotsalaismimmin kanssa. Loppuillasta ei midn muistikuvaa.

Perjantai 17.4.

Huoneen luovutus oli puoliltapäivin, turvonneet nupit nousivat kirosanojen saattelema tyynyistä. Oli aika siirtyä kohti uusia seikkailuja, kohti Pattayaa, jossa olisi illalla muutaman luokkalaisen järjestämät synttäribileet. Lähtöä ennen oli kuitenkin pakko huilata hetkinen varjossa, ja varsinkin Maksa-Arvo oli jostain syystä täysin hajalla. Edes gin-tonic-aamiainen ei miehelle tippunut, joten oli syytä alkaa epäillä jonkinlaista krapulaa. Muu retkue ei antanut viheliään kankkusen ottaa valtaa, vaan puskivat suoraan tulta päin uuteen taistoon. Taksimatka Pattayalle kului leppoisissa merkeissä, osan nukkuessa ja osan korjaillessa oloja uuteen uskoon. Pattayalta löytyi kuin löytyikin bilekämppä, jossa muut luokkalaiset olivatkin jo hyvässä vauhdissa. Sama yhteinen sävel tuntui olevan lähes jokaisella, sen verran marinadissa porukka heilui. Puolet juhlakansasta jaksoi vielä lähteä yöhön, puolet tummuivat turvallisesti kämpille. Joku nimeltä mainitsematon sankari eksyi muusta porukasta keskellä Pattayan yötä täysin tiedottomana siitä, missä päin vuokratalo sijaitsi. Kämppä löytyi silkalla tuurilla puolentoista tunnin mopotaksiajelun jälkeen.

Lauantai 18.4.

Jaakko heräili Pattayan vuokrakämpältä joskus kahden maissa, ja kuuli, että muut olivat jo kymmenen maissa siirtyneet Pattayan rannoille. Maksa-Arvo ja Jonni treffasivat rannalla paria Artun tyttöystävää, ja Jaakko liittyi hyvin nukutun yön jälkeen joukkoon. Syöminkien jälkeen siirtyminen hotellihuoneeseen, jossa alettiin laatia illan sotasuunnitelmaa. Sotasuunnitelma se oli kirjaimellisesti, sillä Songkranin juhlinta oli lauantaina villeimmillään juuri Pattayalla. Ei muuta kuin tiimipaidat päälle, vesitykit kainaloon ja kohti taistelutannerta. Ilta meni hyvin pitkälti seuraavasti: armotonta vesisotaa ketään säästelemättä, ja välillä tuopposet huuleen baarin puolella. Juopottelusta ei kuitenkaan ollut tänään tietoakaan, ja nyt oli jopa hauskaa leikkiä selvin päin. Vesisota synnytti myös pienehköä dramatiikkaa ja ylilyöntejä. Muun muassa joku japanilaisturisti raivostui silmittömästi jouduttuaan vesisuihkun uhriksi. Mursu potkaisi thai-naista, jolloin kanssamme sotinut britti nappasi saman tien japsin seinille. Pienenä kuriositeettina kerrottakoon, että japanilaisen raivostuttanut vesisuihku lähti Jaakon tykistä.

Sunnuntai 19.4.

Fiilis oli huonosti nukutun yön jälkeen sellainen, että Pattayalta oli päästävä hevon vittuun nopeasti. Olimmekin jo ennen aamuyhdeksää taksissa ja Bangkokissa ennen yhtätoista. Totaalinen lepopäivä.

-Jape

Vesi- ja olutfestivaali

Maanantaina palailtiin siis Malesiasta ja vieteltiin vielä vapaita, koska oli joku pyhäpäivä. Tiistaina taas karu paluu arkeen ja opin tielle. No eipä kummempia, kolme päivää koulussa meni suhteellisen vaivattomasti vihellellen, eikä keskiviikon tenttikään tuottanut ongelmia. Ei muuta kun viikonlopun kunniaksi torstai-iltana luokkalaisten voimin For Funiin, jo kantapaikaksi muodostuneeseen lähibaariin. Viskiputelien kilke ja iloisesti sammaltavan suomalaisjoukkion mölinä helli jälleen pohjois-bangkokilaisten korvia. Yölliset jatkot altaalla ja aamuyöstä petiin. Perustoimintaa.

Perjantaina ei juurikaan ressailtu eikä poistuttu kotoa, sillä oli valmistauduttava huolella lauantaihin, joka olisi suuri päivä: Maksa-Arvo Vanhasen kone Bangkokin kansainväliselle lentokentälle laskeutui lauantaina 11.4.2009 paikallista aikaa kello 13.35! Voi sitä jälleennäkemisen riemua, miestä olikin jo odoteltu. Jonni ja Jaakko hakivat matkamiehen kentältä ja kotiin päästyä kaivoi Maksa-Arvo rinkastaan litran tuliaispullon vanhaa kunnon Jaloviinaa. Nyt alkoi hommat olla kohdallaan. Ei muuta kuin nuoruuden innolla tuliaisten kimppuun ja kuulumisia vaihtamaan. Mukavassa seurassa tuliaiset tuhottiin pikavauhtia, suurimmaksi osaksi itse vierailevan tähden toimesta. Ymmärrettävästi puuduttava lento oli kuivattanut matkamiehen kurkkua siihen malliin, ettei tuliaisputeli riittänyt kuin aperitiiviksi. Edellisviikolla Jukka ja pikavisiitin tehnyt Simo olivat keksineet keskustan tornitalosta beer-buffetin, johon kelpasi lähteä sammuttamaan janoa. Johannes hyökkäsi Artun, Jaakon ja Jonnin messiin ja oluttarjoilu sai alkaa. Diili ei ole nimittäin huono, sillä kuudella eurolla sai lipittää bisseä sen verran kuin ukkoon mahtuu. Jonkin verran sitä mahtui, sillä puolen yön jälkeen Thanpuying Suiteen saapui suhteellisen topakassa liemessä kolme kaikkensa antanutta yön ja bissen tummuttamaa ritaria.

Eilisistä olutfestareista huolimatta sunnuntaina heräiltiin suhteellisen reippaina tarkoituksena lähteä shoppailemaan weekend marketeille. Subit naamaan ja pirssillä Chatuchakiin. Nyt täytyy sanoa, että perkele, kun oli kuuma. Varmasti yksi vuoden kuumimmista päivistä. Tuskanhikeä uhmaten tuhansien pikkuihmisten ja kojujen joukkoon tekemään löytöjä. Varsinkin Maksa-Arvo oli reippaalla tuulella, ja miehen ostoskassiin tarttui heti ensi kerralla 15 t-paitaa, 8 shortsit, parit kengät, muutama lippis jne. Muutkin ukot saivat pakolliset ostokset alta pois, joten reissu markkinoille oli rankka mutta onnistunut. Loppuilta pyhitettiin grillailulle ja chillailulle.

Maanantaina alkoi paikallisten uudenvuoden juhlinta, eli Songkran, jonka vuoksi meilläkin on koko viikko vapaata koulusta. Songkran on thaimaalaisten vuoden kohokohta, ja sitä voisi kuvailla maailman suurimmaksi vesisodaksi. Paikallisilla on siis tapana viskoa toistensa päälle vettä. Hauskaa jos siitä tykkää. Songkranin juhlintaa kuitenkin varjosti maanantaina väkivaltaisiksi yltyneet mielenosoitukset, joita mekin saimme todistaa konkreettisesti kaduilla: sotilasta ja panssarivaunua oli monessa kadunkulmassa, ja julkinen liikenne tökki mielenosoittajien ja armeijan tukkiessa teitä. Joka tapauksessa emme antaneet mellakoiden häiritä kaunista kesäpäivää, vaan päätimme kaikki viisi ukkoa lähteä keskustan ostospaikoille siitä huolimatta, että juuri siellä vilisi melko paljon mellakoivia punapaitoja. Pitkän taiteilun ja monen tiesulun jälkeen pääsimme vihdoin pelipaikoille vain todetaksemme, että Songkranin takia kauppakeskukset olivat kiinni. Tilanteeseen oli vain yksi ratkaisu: terhakas päiväkänni beer-buffetissa. Tornitalon 17. kerroksen tunnelma oli taas kerran erinomainen, napakkaa kaljottelua ja pientä golfailua. Alhaalta kuului jonkinlaista ammuskelua, todennäköisesti kumiluotien laulua, mutta se ei meitä yläilmoissa huolettanut. Muutaman tunnin nautiskelun jälkeen taksi kämpille, jossa hyvät sapuskat naamariin. Kello alkoikin siinä vaiheessa olla jo sen verran, että baariin siirtyminen olisi väistämätöntä. Tutussa For Funissa odottelikin jo melkoinen joukko suomalaistovereita, joten illan resepti oli taas selvä. Tai no, kaikkea muuta kuin selvä. Jossain vaiheessa Jaakko löysi mp3-soittimen taskustaan, joten mies käveli dj:n koppiin ja tökkäsi soittimen tiskijukan koneeseen. Oli paikalliset hieman ihmeissään kun ämyreistä kajahteli muun muassa hentoa tanssimusiikkia ala Children of Bodom ja In Flames. Kaiken kaikkiaan ilta ja koko päivä hipoivat täydellisyyttä. Vielä kun naisen olisi viereen saanut, mutta Henkkaan oli tyytyminen.

-Jaakko

Urpot reissussa

Back to School 30.3.-2.4.

Maanantaina jatkui taas tosiaan ”rentouttavan” lomailun jälkeen koulu, kurssin aiheena International Economics. No ei muuta kun niskasta taas itseä kiinni ja kello soimaan kukon laulun aikaan. Rytmi oli muuten loman aikana kääntynyt lähes päinvastaiseksi, eli nukkumaan mentiin lähempänä aamuseiskaa, joten ukot muistuttivat parin tunnin torkkumisen jälkeen maanantaiaamuna haudasta herätetyiltä ihmisraunioilta.

Kouluviikko oli ja meni tutuissa merkeissä. Aamusta thaikkua ja loppupäivä pisnestä. Maanantain ja tiistain tunnit tosin olivat vähän helvetin iso vitsi: jostain luokan eteen oli roudattu nelikymppinen jenkki, Curtis, jonka oli tarkoitus luennoida globalisaatiosta ja kulttuurien eroista maailman taloudessa. Noh, kaveri käytti tunnit soittamalla Nirvanaa ja kertomalla hämäristä bisneksistään, joita olivat mm. hain hampaiden ja krokotiilin pääkallojen myyminen eBayssa. Loppuviikoksi hommaan saatiin sentään järkeä, kun paikalla oli jopa ihan oikea opettaja, Mr. Angelo, niin ikään Ameriiikan Yhdysvalloista. Leppoisa kaveri, joka osasi opettaa.

Perjantai 3.4. Malesia

Laosin reissun jälkimainingeissa, eli helvetillisessä krapulassa ja pelkotilassa, oli jostain syystä tilattu perjantaille lentoliput Malesiaan. Tämä ehkä siksi, että edestakaiset lennot irtosivat pilkkahintaan 45 eurolla ja Kimi ajelisi Ferrarillaan ylivoimaiseen voittoon Sepangin mutkaisella radalla.

Seuruetta ei formula-ajot juurikaan normaalisti kiinnosta, mutta jos halpa mahdollisuus siunaantuu kerran elämässä kyseinen sirkus kokea, niin mikä jottei! Mehän päätimme sitten toteuttaa reissun tyylikkäästi: jo alkuviikosta shoppailimme ostarilta räikeimmät ja huomioita herättävimmät Ferrari-asusteet koko sakille, sillä tarkoituksena oli näyttää koko kisaviikonloppu mahdollisimman urpoilta suomalaisilta formulaturisteilta. Kostyymit olivat täydelliset, ja Henkka jopa kruunasi asukokonaisuutensa Keke-laseilla sekä härskeillä Keijo-tyylisillä pensseleillä.

Sopimuksena oli, että Fefe-asut pysyvät päällä koko kisaviikonlopun, joten ei muuta kun himassa rytkyt niskaan ja kohti lentokenttää. Saimme silmää Bangkokin kentällä vähän saatanasti, ymmärrettävästi. Totesimme urpoilun olevan hauskaa ja siirryimme odottelemaan lentoa baariin.

Kuala Lumpuriin saavuttiin aikataulussa, joten perjantai-illan aktiviteeteille piti siis jäädä hyvin aikaa. Ferrari-kuteet toimivat myös Malesian päässä, kun jo lentokentällä Henkeltä tultiin kyselemään ilmaisia lippuja kisoihin. Voi perkele! Lentokentältä keskustaan siirtyminen olikin jostain syystä hankalampi keissi, joten tehokasta peliaikaa valui janoisilta sankareilta harmittavasti hukkaan. Ferrari-tiimi (mukana siis Jukka, Jaakko, Jonni, Henry, Splifi, Markus) saapui pitkän etsinnän jälkeen oikeaan osoitteeseen, eli Pujanggaan joskus ennen kymmentä. Vastaanottokomiteassa oli lisää punaisia, sillä muutama Jugin kaveri majaili myös samassa osoitteessa. Ei muuta ku viinakauppaan ja Pujanggan yläkertaan tutustumaan uusiin naamoihin ja sotkemaan mielenkiintoisia juomasekoituksia. Hetken päästä 10 Ferraripaitaa herätti jo pahennusta Kuala Lumpurin kuumimmissa yökerhoissa. Jaakko hävitti perinteisesti illan aikana lompakon. Taas.

Lauantai 4.4. Malesia

Tänään oli tarkoitus suunnata Sepangin radalle katsomaan nyt niitä nopeita autoja. Tätä ennen teimme kuitenkin virheen ja kävimme Mäkki-aamiaisella keskustassa. Itse aamiainen ei ollut virhe, vaan Ferrari-asut, joiden vuoksi saimme poseerata yhteiskuvissa paikallisten kanssa pitkät tovit. Kai osa luuli, että ollaan oikeesti jotain Ferrarin henkilökuntaa, kun perhepotretteja meidän kanssa halusivat ottaa. Paha sanoa, miten krapulalle haisevista pitkätukista saa jotain saatanan henkilökuntaa?

60 kilometrin bussimatka Sepangiin taittui rattoisasti naureskellen, ja perillä oltiin hyvissä ajoin kolme tuntia ennen aika-ajoja. Siinä sitten aistittiin hieman formulatunnelmaa tappavassa kuumuudessa hikoillen ja odotellen. Meillä oli liput hill stand –katsomoon (10€ koko kisaviikonloppu, ryöstöä!), josta oli helppo bongata muitakin suomalaisia. Ne tunnisti siitä, että joko ne oli vielä kovaäänisessä jurrissa tai jo sammuneita. Perinteistä!

Aika-ajot oli ja meni, ei niistä oikeen selvää saanut kun ei noita sääntöjäkään oikein tiedä. Ironista, että käy paikanpäällä katsomassa ajoja ja lopputulos pitää tarkastaa netistä. Thanpuying Suiten lakanoista väsätty Suomen lippukin unohtui saatana taksinpenkille.

Pujanggassa oltiin joskus kymmenen maissa, ja arvatenkin saman tien alkoi armoton askartelu alkoholituotteiden parissa. Sovittiin, että heitetään hetkeksi paidat henkariin ja pidetään ansaittu vapaailta rasittavista formuladuuneista. Rentoutuminen oli totaalista, eikä illasta ole juuri muistikuvia. Normaalia toimintaa siis.

Sunnuntai 5.4. Malesia

Pujanggan selliä muistuttavassa kuuden hengen huoneessa haisi aamupäivällä hieno sekoitus pierua ja vanhaa viinaa. Tuoksua kuvastaa hyvin se, että Jugi meinasi heittää silmät avattuaan laatat. Ei kankkusesta, vaan hajusta. Jengi kuitenkin keräili pikku hiljaa elämän pienet rippeet kokoon ja reippaili läheiseen intialaiseen vetelemään aamupöperöt. Kyllä toimi!

Pirssi alle ja kohti pääkallopaikkaa. Eilisestä viisastuneena ei turhaan hätäilty paikalle liian aikaisin, ja ruuhkista selvittiin perille sopivasti puoli tuntia ennen starttia. Jengiä rata-alueella parveili huomattavasti enemmän kuin aika-ajoissa, ja ilmassa leijui jopa urheilujuhlan tuntua.

Kisan alusta ei ole juuri kerrottavaa, mutta joskus vajaan tunnin ajelun jälkeen alkoi tapahtua. Alkoi nimittäin sataa. Ja satoi sen verran, että kisa keskeytettiin sateen takia ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1991. Vittu, kerran elämässä formuloihin ja kisa keskeytetään. Oikeestaan aika perinteistä. Vissiin molemmat suomalaisetkin keskeytti, en minä muista. Johonkin, vissiin aika lähelle, iski myös aika sairas salama, joka säikäytti melkein paskat housuun.

Jännittävä yksityiskohta sunnuntaissa oli se, että monien yllätykseksi seurailimme kisaa vesiselvinä. Tosin Suomi oli kuitenkin hyvin edustettuna, sillä sateen alettua suomalaiset kisaturistit laskivat puolialastomina persmäkeä pitkin rinnettä. Kisaviikonlopun raikuvimmat aplodit keräsi niin ikään suomalainen, paidaton läski, joka juoksenteli rinteessä valtavan siniristilipun kanssa umpijurrissa kaatuillen tasaiseen tahtiin. Taas sai tuntea vilpitöntä ylpeyttä karusta kansastamme.

Huomista matkapäivää ajatellen päätimme olla vetämättä sunnareita. Homma oli ehkä hienoinen virhe, koska nukkumisesta ei Pujanggan tyrmässä meinannut tulla selvin päin mitään.

Maanantai 6.4.

Lento Bangkokiin myöhästyi puolitoista tuntia, eli Thanpuyingin puhtaat lakanat saivat odottaa hetken pitempään. Lennolla parit kunnon turbulenssit, eli matkalla saatiin nauttia erittäin vittumaisesta pikkulasten pakokauhu-huutoitkusta. Sepä siitä maanantaista.

-Jaakko

Loman loppu

Meininki on viime aikoina ollut hieman rauhallisempaa paria poikkeusiltaa lukuun ottamatta, joten olkoon päivityskin nyt sitten lyhyehkö ja ytimekäs.

Tosiaan, Santtu poistui keskuudestamme viime viikon maanantaina. Läheisen poislähtö on aina surullista, jäämme kaihoisasti kaipaamaan ja muistelemaan. Jonnin sisko Jenni ja Jennin avopuoliso Jaakko olivat saapuneet lauantaina mestoille, ja päätimmekin kunnioittaa Santun muistoa kuten mies olisi varmasti itsekin toivonut: teimme pikavisiitin Bang Saeniin ja Pattayalle, jossa sitten naulasimme tukevat jurrit. Yksi yö suhteellisen rasittavaa Pattayaa kuitenkin riitti seurueelle, ja paluu Bangkokiin torstaina oli tosiasia.

Torstaina otettiin lunkisti, ja Jukalla, Henryllä ja Japella jäi sama vaihde päälle perjantaiksikin. Jenni, Jaakko ja Jonni lähtivät jokiristeilylle muiden hampuusien tuijotellessa läppäreitään. Tuijottelu sai riittää iltaysin aikoihin, jolloin ensimmäinen, varovainen, ehdotus ulos siirtymisestä heitettiin ilmoille. Ideana oli vain käväistä vähän ”iltakävelyllä”, mutta tiedättehän seepran ja raidat… 10 minuuttia ja Jukan, Japen ja Henryn baaripöydässä komeili mikäs muukaan kuin pullollinen viskiä. Pullon jälkeen yhteys Pätärin sisaruksiin ja Jaakkoon, jotka ilmoittivat olevansa baarissa. Ei kun samaan osoitteeseen, ja niin kutsuttu Hitler-känni alkoi olla valmis. Näin saatiin taas lauantaiksi huono olo.

Mitäs muuta täällä on tapahtunut? Noh, Jenni, Jonni ja Jaakko eivät juurikaan paikallaan pysyneet, vaan kaiken maailman markkinat tuli ilmeisesti kierreltyä ostosten määrästä päätellen. Jennille ainakin ostelu tuntui maistuvan – Jaakon mielestä varmaan liikaakin. Kaiken kaikkiaan viimeiset pari viikkoa on otettu suhteellisen iisisti vieraileville tähdille paikkoja esitellen ja lepäillen – onhan tässä loman aikana kerinnyt riehuakin aivan tarpeeksi.

PS. Eilen jatkui sitten lomien jälkeen taas koulu. Uskokaa tai älkää, maanantaiaamuna Thanpuying Suiten 10C:n asukkeja vitutti niin paljon, että parketti tulvi hiestä ja kyynelistä.

-Jape

Kuva-albumi

Kuviahan jengi on kysellyt, joten tässä linkki kuvagalleriaan:
http://picasaweb.google.com/Bangcock2009

Lisää kuvia tulossa materiaalin karttuessa.

Loma vol. 2

Pienen hiljaiselon jälkeen on taas aika pienen päiväkirjamerkinnän. Kevätloma on ylittänyt jo puolivälinsä, joten parin viikon päästä olisi taas vedettävä koulupukua niskaan, ei saatana. Lomailuun voisi tottua, ainaskin tässä maassa.
Kosmopoliittien palattua maailmanympärimatkaltaan saimme taas koko perheen kasaan. Kuulumisia vaihdeltiin, halauksia jaettiin, kyyneliä vuodatettiin: jälleennäkemisenriemu oli käsinkosketeltavaa.

Ryyppyremmimme tulisi saamaan vahvistuksen Helsingin syvimmistä viidakoista: Santtu Johannes Loisan oli määrä tulla tuomaan kuulumiset rakkaasta kotimaasta. Kiireinen mies oli saanut raivattua kalenteriinsa pienen raon kevätreissua varten. Mies väitti päivien kirkastuvan kovaa vauhtia kotosuomessa, loistavaa. Ennen Santun tuloa pari päivää sujui arkisissa meiningeissä. Leffaan mentiin, salilla pumppailtiin, tenniskerhon jäsenyyksiä hommailtiin, ulkona syötiin: perusasiat on parhaita asioita. Viinapiru pidettiin visusti pullossaan, koska vihtahousun piiska oli jättänyt lomailijoihin sen verran syvät arvet.

Leffaan menemisestä täytyy sanoa sen verran, että elokuvavalintamme ei osunut aivan nappiin. Watchmen oli ainut leffa, jota kaikki seurueemme jäsenet eivät olleet nähneet. Liput ostettiin ilman minkäänlaisia odotuksia, kunhan saisi pari tuntia vierähtämään leppoisasti. Voi liuri, mitkä pari tuntia olikin. Watchmen sai kunnian olla ensimmäinen elokuva, josta poistuttiin ennen lopputekstien näyttämistä. Totaalista sekopaskaa, leffakriitikkoporukkamme oli todella tyytymätön elokuvan antiin. Emme siis suosittele kenellekään.

Lauantaina aloitettiin Jonnin synttäreiden juhlinta. Jonni oli siis lähes sankari siis itsekin, kuten vanha viisu sanoo. Juhlinnassa oli tarkoitus pitää jonkinlainen roti, koska seuraavana päivänä miehen oli tarkoitus mennä kentälle saapuvaa Sandelssia vastaan. Tiedättehän itsekin, että kun korkki kierähtää, niin aika vierähtää. Baarista tultiin kotio noin kuudelta aamulla, jolloin aloitettiin raivoisa paskartelu: vastaanottokomitealle tehtiin asiaan kuuluva plagaatti ja paita tunnistettavine teksteineen. Tämä asia oli siis kunnossa. Ongelmia alkoi kasaantua ilmaan, kun Jaakko tuli puoliltapäivin ottamaan vesiryyppyä jääkaapista. Vastaanottokomitea oli ilmeisen väsynyt paskartelusessioista, koska päätä nosteltiin olohuoneen lattialta, pöydän alta. Lento oli saapunut Bangkokiin klo 10.20. Samalla sekunnilla puhelin soi ja linjan päässä oli itse Santtu. Puhelindialogi meni jotenkin seuraavanlaisesti. Santtu:”Jaa, missäs sitä ollaan”. Jonni: ”Tässä taksissa tulossa, ihan justiinsa siellä.” Santtu: ”Niin, varmaan, älä kuseta.” Rysän päältä kiinni.

Onni oli kuitenkin onnettomuudessa, koska Santtu oli törmännyt muihin Saviksen porukoihin lennolla, aivan sattumalta ja pääsi taksikyydillä keskustaan, jossa sovimme uuden tapaamisen. Tässä onnistuttiin ja matkamies saatiin perille.
Santun kanssa oli tarkoitus lähteä juhlistamaan varsinaista synttäripäivää ja samalla näyttää Bangkokin kuumaa ja sykkivää yöelämää. RCA-katu ja perusyökerho tulivat nyt myös Santulle tutuksi viskinhuuruisessa pullojen kilkkeessä.

Santtu luvattiin myös viedä rannalle lomailemaan, ja perusvarmana kohteena sai toimia Hua Hinin kristallinkirkkaat rannat, kuten mainoksessa lupailtiin. Rannalle päästiin maanantaina, ja tarkoituksena oli pari päivää viettää jalostuksen merkeissä. Rannalla makoiltiin, ja myös Santulle saatiin ns. p(r)unaa pintaan. Pieni punotus, se tekee turistin, avot!

Hua Hinin yöelämään tutustuttiin myös. Biljardia läiskittiin, oluita kumottiin. Musiikkimiehiä alkoi kiinnostaa livemusiikkinautinnon saaminen muutaman pelin jälkeen, joten oli aika lähteä metsästämään elävää musiikkia tarjoavaa kapakkaa. Tällainen löydettiin vaivatta, ja tutut rokkiklassikot pauhasivat kermakorviemme iloksi.

Baarissa tutustuttiin myös eräisiin suomalaismiehiin, joiden kanssa nautiskelimme yhdessä bändin ja baarin tarjonnasta. Parin viskipullon jälkeen toinen miehistä päätti ottaa puheeksi, että mitäs sitä täällä Thaimaassa oikein luuraillaan. Kerroin, että vaihto-opiskelu on homman nimi, opintotuki mahdollistaa hyvin asumisen ja muut pakolliset liirumlaarumit. Tähän mies sanoi silmät kirkkaana, että sama homma: valtio maksaa myös hänen olonsa täällä. Mies oli sairaseläkkeellä. Ollut kaksi kertaa suljetulla osastolla, mielisairas kun sanoi olevansa. Hullu mies myös kaatamaan, heh. Leppoisaa seuraa, hullunhauskaa jopa. Lopetan sanaleikit nyt tähän. Rautiolle terveisiä! Mies kertoi olleensa nimittäin myös Aurorassa.
Pari päivää rannalla sai riittää, krapulasiirtyminen takaisin Bangkokiin oli edessä. Huoltoasemalla kaikui pienoisen matkapahoinvoinnin(lue:Phil Collins –darra. Krapulan synkin aste) äänet, kun Santtu meni virkistäytymään miestenhuoneeseen. Mies ei kyennyt kommunikointiin, ainakaan tuntemillani kielillä. Kovin kryptistä tekstiä ihmismielelle.

Hunsvottien rillutellessa Hua Hinissa kotiin jäänyt kolmikko keskittyi yhteistuumin viettämään terveellistä elämää, olihan kaikilla takana rankka puolitoistaviikkoinen reissun päällä. Henke ja Jaakko jatkoivat lauantain tapaan tennissessioitaan Jukan polskutellessa kilometrejä mittariin koulun altaalta. Tenniskin sujui jo aika ajoin, vaikka tutut vitut, perkeleet ja mailat vielä vähän lentelivätkin. Bangkokin öiset houkutukset eivät käyneet mielessäkään, vaan leppoisa grillailu iltaisin ja salilla hikoilu oli mukavaa vastapainoa kuluttavalle reissaamiselle ja rymyämiselle. No hätä, eiköhän nämä terveet elämäntavat unohdu viimeistään Arnold Vanhasen saapuessa paikalle huhtikuussa.

Keskiviikko meni Hua Hinin reissaajilta vielä lepäillessä, ja nauttiessa oman altaamme tarjonnasta. Illalla halu siirtyä kaupungille alkoi heräillä ja päätimme lähteä taas elokuviin. Keskustan elokuvateatterit ovat ns. luksustasoa ja tarkoituksena oli mennä nauttimaan Slummimiljonääri –leffasta niiden mukaviin tuoleihin. OK, lippuhinnat samaa tasoa kuin Suomessa, mutta lipulla voit mennä VIP –loungeen nauttimaan tervetuliaisdrinkit ja nauttimaan esimerkiksi hierovan tuolin käsittelystä. Itse istuimet teatterissa on jotain karua: kuvitelkaa mukavin mahdollinen tuoli, jossa olette istuneet, ja nostakaa se potenssiin miljoona. Kyllä kelpasi matkamiehen nauttia. Leffa toki vaihtui Tom Cruisen tähdittämään Valkyrie –elokuvaan. Kriittinen raati tyytyi hymähtelemään partoihinsa jälkipeleissä. Ihan ok, katsokaa itse.

Torstaina lähdettiin taas vähän ulkoilemaan koko porukalla. Syömistä, juomista, biljardia ja paikallisen rock-orkesterin arvostelua: olimme taas perusasioiden äärellä. Nyt olisi tarkoitus lähteä käymään Sandelssin kanssa musakaupoissa ja tavarataloissa, pitäähän miehen rahoistaan päästä. Kohti uusia kujeita, Folke West kiittää.

Loma

Lauantai 28.2. – Sunnuntai 1.3.

Mitäpä näistä päivistä voisi kertoa. Sen verran, että lauantai oli ja meni suhteellisen lauantaimaiseen tyyliin altaalla grillaillessa ja kuninkuuslajia väijyessä. Pyörähdettiinpä sitä jälleen Bangkokin yössäkin, joka muuten alkaa olla suhteellisen nähty homma. Tai ehkä meidän kannattaisi välillä harkita pientä rotaatiota yökerhojen suhteen.

Sunnuntai vierähti sekin normaalin rennoissa meiningeissä. Vaihteeksi grillailua ja Englannin Liigacupin finaalin seurailua altaalla.

Maanantai 2.3. Hua Hin

Bangkok oli alkanut kaikessa hektisyydessään pikku hiljaa kiristää urpojen kovin heikkoja hermoja, joten jotain oli tehtävä. Jo parisen kuukautta sitten oli heitetty ilmoille idea, että olisi siistiä ajella rantaviivan suuntaisesti kohti Etelä-Thaimaan houkuttelevia rantoja sun muita lomakohteita. Ja ei kun tuumasta toimeen: sunnuntaina varailtiin netin kautta farmari-Chevy ja road trip oli tosiasia. Tällä kertaa reissuun nelikosta lähtivät vain Henkka ja Jaakko, koska Jukka pokerimiehenä suunnitteli matkaa Kiinaan Macaoon ja Jonnin äitimuori lomaili Thaimaassa, jonka luona oli luonnollisesti vierailtava. Kahdestaan Jaakko ja Henkka eivät matkaan lähteneet, sillä mukaan ilmoittautuivat tutut hahmot Splifi ja Markus.

Taksi alle ja Bangkokin ytimeen, jossa autovuokraamo sijaitsi. Kuten jo varmasti monesti on käynyt ilmi, Bangkokin liikenne on käsittämättömän arveluttavaa ja kuumottavaa, joten selviäminen ehjin nahoin ulos kaupungista olisi pienehkö ihme. Kun vuokraamon henkilökunta ilmoitti, että GPS-laitteet on tilapäisesti loppu, alkoi tunnelma vapautua: edessähän saattaisi olla jopa kunnon seikkailu. Henkka ilmoittautui kuskiksi, johtuen siitä, ettei muilla tuntunut olevan siihen tarvittavia kiveksiä. Ei muuta kuin mies oikeanpuoleiseen ohjaamoon ja Chevrolet radalle. Homma sujui kuin valssi Armstrongin Kekeltä, paremmin kuin tähän mennessä yhdeltäkään paikalliselta taksikuskilta. Pienen arpomisen ja kartan vääntelyn jälkeen oltiinkin jo turvallisesti Rama 4:lla matkalla kohti aurinkoista etelää.

Karttapallo pyörimään, ja ensimmäiseksi matkakohteeksi valikoitui Hua Hin, jonne on matkaa Bangkokista noin 230 km. Reilun kolmen tunnin ajelun jälkeen auto turvallisesti parkkiin ja majapaikan metsästykseen. Toisen paikan kohdalla tärppäsi, ja nappasimme pari huonetta Paradise Guest Housesta. Tähän mennessä selkeästi paras mesta hinta/laatu –suhteeltaan. Koska huomisesta ei ollut huolta, päätimme tavoitella euforista tilaa alkoholijuomien maailmasta. Guest Housessa oli kotoisa parveke katunäkymällä ja laiskanlinnoilla, joten se toimi loistavana näyttämönä illan lämmittelykierroksille. Itse kisa alkoi kun siirryimme tarkastelemaan Hua Hinin yöelämää, jota pienen etsinnän jälkeen löytyi kuin löytyikin. Sitä löytyi hämärän metrin levyisen kujan perukoilta, jossa meininki oli myöskin jokseenkin hämärää - varsinkin siinä vaiheessa kun pärähdimme sisään karaoke-baariin: suoritukset olivat jäätäviä. Niin olivat myös muiden asiakkaiden katseet.

Tiistai 3.3. Surat Thani

Kankkusesta ei taaskaan ollut tietoakaan, paitsi Splifillä, jonka olisi pitänyt olla tänään ajovuorossa. Spagetti bologneset naamariin ja road trip jatkui jälleen Henkan käännellessä rattia. Lähdimme liikkeelle vasta neljän aikoihin, ettei vahingossakaan eiliset pahuudet näkyisi poliisisedän mittarissa. Tarkoituksena olisi ajella 272 km Chumphoniin, mutta pimeys teki tepposet ja paahdoimme vahingossa kaupungin ohi. Mikäs siinä, päätimme saman tien jatkaa matkaa Surat Thaniin, koska näin ollen huominen ajourakka olisi selkeästi kevyempi: vuokrasimme auton siis kolmeksi päiväksi, ja se tuli palauttaa Phukettiin keskiviikkoiltapäivään mennessä. Surat Thaniin hotellin pihaan kurvasimme joskus kymmenen jälkeen, joten tänään autoilua oli takana suhteellisen fyysiset reilut kuusi tuntia ja vajaat 500 km. Propsit Henkalle. Illalla ajellessa horisontissa salamoi melko vaikuttavan oloisesti. Ettei vain Phuketissa myrskyäisi.

Surat Thani kaupunkina olikin sitten aivan omaa luokkaansa. Olimme koko päivän ajelleet ilman ruokaa, koska Thaimaassa huoltoasemien ruokatarjonta ja –kulttuuri on vähän eri sfääreissä kuin koti-Suomessa. Koko kaupungista ei löytynyt klo 22.30 avointa ravintolaa saati edes nakkikioskia. Vienohko vitutus alkoi olla todellisuutta nälkäisten matkamiesten talsiessa pitkin autioita katuja. Viimein näimme satamassa muutamia valoja ja pari katukeittiötä, joiden tarjonta kuitenkin oli kuin kuravelliä spurgun pitkissä kalsareissa, joten jätimme salmonella-kanat paikallisten syötäviksi. Lopulta löysimme nälkäämme tyydyttämään (pikemminkin lisäämään) pienen ulkoravintolan, jonka jännekanoja popsiessa tuli ikävä äidin lihapatoja. Romanttisen ulkoilmaillallisen kruunasi kulkukoirien metrin päässä ruokapöydästä esittämä eroottinen akti. Huomion arvoinen seikka on myös, ettei selässä suinkaan ollut uros, vaan narttu. Noh, seksi kuin seksi.

Keskiviikko 4.3. Phuket

Surat Thanista oli päästävä hevon helvettiin pikavauhtia, joten kellot oli aamulla viritetty soimaan hyvissä ajoin. Respan netistä tsekkailtiin ajo-ohjeet ja suunnistettiin ammattilaisten elkein oikealle valtatielle. Matkaa Phuketiin oli kolmisensataa kilometriä, ja se taittui aurinkoisessa säässä ilman pysähdyksiä neljässä tunnissa. Autovuokraamokin löytyi puhelinsoitolla, ja parin taksikyydin jälkeen Phuketin hintatasoon nähden suht edullinen majapaikkakin löydettiin. Tässä vaiheessa alkoi pilviä kerääntyä taivaalle, mutta silti uima-altaaseen oli hikisen ajourakan jälkeen parit pommit hypättävä.

Sitten repesi taivas. Vettä tuli sieltä kuuluisasta perseestä oikein huolella, joten etsimme sateensuojaa mistäpä muualta kuin baarista. Molly Malone’sin biljardipöytä ja parit tuopposet pitivät matkamiehet tyytyväisinä alkuillan.

Sade ei lakannut koko iltana, ja eihän sateen ropistessa kattoon saa unta – ainakaan selvin päin. Tämä tekosyy vei meidät Sepon baariin, Phuketin suurimpaan yökerhoon, Seductioniin. Eipä ole juurikaan ollut ikävä Suomen seduloita, eikä Seductionkaan ollut poikkeus: samanlainen luola kuin Suomessa, musiikki tosin oli vieläkin kauheampaa. Ja jumalauta, Member Card unohtui Bangkokiin!

Torstai 5.3. Phuket

Todella epäonnistunut päivä. Kummelin säämiestä lainatakseni: ”vettä sataa, ja kaikkia vituttaa”. Ei hajuakaan, miksi jäimme Phuketiin mätänemään vielä toiseksi yöksi, sillä sää ei ollut ainoa asia mikä paikassa mätti. Ainakin Patong Beach, saaren suurin biitsi, oli erittäin suuri pettymys. Niskassa roikkuvat räätälit, hierojien mylvintä ja huorien huutelu oli kaikkea muuta kuin rentouttavaa lomailua. Phuketissa huomasi myös parhaiten, kuinka ahneita paikalliset tällaisissa turistirysissä ovat. Eli jos suunnittelette pakettimatkaa Phuketiin, miettikää muutaman kerran. Melko raiskattu mesta.

Perjantai 6.3. Phi Phi

Torstaina oltiin varattu matkaliput Phi Phi -saarille, jonne matka taittuisi kätevästi katamaraanilla. Matkustusfiilis oli hyvä, sillä nyt sääkin suosi ja olokin oli mitä mainioin, sillä edellisiltana eivät Phuketin huijarit meitä pahuuksiin puijanneet. Lautan kannella oli leppoisa fiilis auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Maisematkin olivat ihan kohdallaan. Lauttamatka Phi Phi:lle kesti parisen tuntia, eli ei paha. Emme jaksaneet matkakamojen kanssa siinä kuumuudessa kuitenkaan pitkään etsiä Guest Housea, vaan otimme tyyliin ensimmäisen, jota tarjottiin halpaan hintaan. Tämä kostautui, sillä taas kerran meillä oli varmaan koko saaren räkäisimmät huoneet: suihkusta tuli suolavettä ja huoneessa ei ollut ilmastointia, vain pieni tuuletin, jonka propelli hädin tuskin pyöri. Olemme kuitenkin positiivisia kavereita ja totesimme, ettei tässä pätsissä selvin päin nukuttaisi.

Phi Phi:llä oli paljon länsimaalaisia, joten saimme mm. ruotsalaisista lomailijatytöistä mukavasti virtaa illanviettoon. Mutta tajutkaas nyt ihmiset sitten oikein: mihinkäs meistä rentuista suomalaispojista olisi, eihän ne meihin päin vilkaisekaan. Totesimme yksimielisesti ruotsalaisten olevan sisäsiittoista kansaa ja keskityimme siihen, mihin taitomme riittävät. Tämä tarkoitti aamun pikkutunneille venähtänyttä bailausta huikeissa rantabileissä. Aamuyöstä löysimme Splifin myymässä vartaita tuhannen kännissä erään kojun takana. Erikoinen jäbä.

Lauantai 7.3. Phi Phi

Aamupäivällä rähmäisiä silmiä availtiin noin 50 asteisessa kuumankosteassa loukussa. Huoneessa haisi hauta, ja suolasuihku vain pahensi fiilistä entisestään. Äkkiä ulos ja pizzat huuleen rantaravintolan viileässä varjossa. Koska Phi Phi oli selkeästi tähän asti reissun kaunein paikka, päätimme hyödyntää saaren upeita maisemia ja mahdollisuuksia. Vuokrasimme pari tuplakajakkia ja päätimme lähteä etsimään pientä rauhallista saarta tai rantaa ihan vaan rentoutumiseen ja sielun lepuuttamiseen. Rauhallisen kajakoinnin jälkeen löysimme itsemme Monkey Beachilta, josta pienen etsinnän jälkeen löytyikin rannan nimen mukaisesti apinoita. Totta kai valokuvaussessio oli paikallaan, mutta kun pahaa aavistamaton Jaakko laski hetkeksi jäätee-tölkin hiekalle ja alkoi räpsiä kuvia, katosi juoma saman tien parempiin suihin. Noh, saatiinpa hauska kuva kun Henkka skoolaa apinan kanssa. Kerrankin mies sai tasoistaan juomaseuraa.

Illanvietto sujui hyvin samaan tyyliin kuin edellisiltana. Paikalle sattui samaan aikaan muutamia tuttuja koulusta, joten suomalainen illanvietto oli tosiasia. Siihen kuului suurehko määrä alkoholiannoksia ja hyvin ruskettuneiden tanssijatyttösten vilkuilua. Taidettiin muutamia sanojakin siinä vaihtaa, mutta jostain kumman syystä jää ei oikein murtunut. Normaalin kaavan mukaan bileistä ei lähdetty ennen kuin ranta oli tyhjä.

Sunnuntai 8.3.

Matkapäivä. Myöskin reissun ensimmäinen krapula taisi olla todellista. Tarkoituksena oli suunnata kohti Koh Taon saarta, joten edessä olisi erittäin fyysinen matka. Lautta Phi Phi:ltä Krabille irtosi satamasta puolen päivän jälkeen, joten unet olivat jääneet vähiin. Lautan raju keinuminen ei ainakaan parantanut oloja, ja ilmapiirissä oli havaittavissa hermojen hienoista kiristymistä. Krabilta matkaa jatkettiin pikkubussilla, eikä kellään oikein ollut tietoa mihin olimme menossa ja kuinka pitkä bussimatka oli edessä. Joskus neljän tunnin istumisen jälkeen alkoi jo hieman vituttaa, viiden tunnin jälkeen naurattaa. Kuutisen tuntia vierähti ennen kuin saavuimme hämärän näköiselle satama-alueelle. Äijille lyötiin lauttaliput kouraan, jossa ilmoitettiin lautan starttaavan tasan keskiyöllä. Lautan lähtöön piti siis olla noin tunti aikaa, joten suuntasimme väijymään Serie A:ta läheiseen tönöön. Kauaa emme kerenneet matsia katsella, kun meille ilmoitettiin botskin olevan lähtövalmis etuajassa.

Itse laivamatka olikin sitten varsin mielenkiintoinen. Joillekin se olisi saattanut olla järkytys, mutta siinä väsymystilassa emme voineet kuin höhötellä: botski oli buukattu kokoonsa nähden liian täyteen, ja matkustus ei suinkaan tapahtunut sisätiloissa, vaan laivan pienellä ja kovalla kannella. Neljä vieläkin hieman krapulaista suomalaista kömpi viimeisinä laivaan, ja kuten arvata saattaa, ei vapaata lankkua kannelta tuntunut löytyvän. Muutenkaan kanssamatkustajat eivät olleet kovin kohteliasta sorttia, sillä jengi ei osoittanut minkäänlaista aikomusta raivata edes hieman vapaata tilaa. Jouduimme siis tekemään sitä itse.

Mutta perkele, itse matka! Vajaat seitsemän tuntia mitä ihmeellisemmissä asennoissa, thaimaalaisen maajussin varpaat suussa, sillin ja ihmispaskan hajussa. Hahah, oli se sellainen kokemus taas jota ei heti unohda. Mutta näin sen reissun päällä pitääkin välillä olla.

Kuuden jälkeen ankkuroiduttiin Koh Taon satamaan, josta taksi heitti meidät Sairee Beachille, saaren päärannalle. Meidän oli tarkoitus löytää bungalow läheltä Jusan, Henkan travellaavan kaverin, majapaikkaa. Hieman ihmetytti, ettei minkään bungalowin vastaanotossa näkynyt ristin sielua. Siinä sitten odoteltiin aurinkotuoleissa pari tuntia, ennen kuin viimein saimme kämpän. Yön koettelemukset saivat aikaan jopa muutaman valitun kirosanan, mutta otimme paskat niskaan kuitenkin yllättävän lungisti. Olimmehan lomalla, eikä mihinkään ollut kiire.

Maanantai 9.3. Koh Tao

Splifi ja Markus siirtyivät hyvin ansaituille aamupäiväunille, sillä emmehän olleet nukkuneet miesmuistiin. Henkka ja Jaakko löysivät kuitenkin jostain virtaa ja lähtivät herättelemään krapulaista Jusaa. Viimeöisten tekstiviestien perusteella kaverilla oli mennyt lujaa ja pitkälle aamuun. Kalpea Jusa löytyi ja kolmikko siirtyi rantaveteen, osa vilvoittelemaan ja osa parantelemaan oloa. Päivä sujahtikin rattoisasti meressä palloa viskellessä ja täydellisellä biitsillä lihaa jalostaessa, ja tiiraillessa.

Päiväunien jälkeen Henkka, Jaakko ja Jusa suuntasivat pienelle kierrokselle Jusan toimiessa oppaana. Kierroksen ensimmäinen ja ainoa etappi oli aussi-henkinen Choppers-baari, jossa suhahtivat auki päivän ensimmäiset keppanat. Biliksen ja virvokkeiden parissa vierähti tovi jos toinenkin, ja yht’äkkiä olikin jo ilta. Koh Taon saarella iltaisin on vain yksi ainoa aktiviteetti, ja arvannette tämän. Kohta olimmekin bungalowimme pihassa nätissä ympyrässä naukkailemassa Sangsom-kolaa. Tässä vaiheessa joukkoon iloiseen olivat liittyneet Splifi ja Markus, sekä Jusan ranskalainen kaveri Chris. Vanhalla reseptillä beach partyjen kautta aamun pikkutunneille.

Tiistai 10.3. Koh Tao & Koh Phangan

Päivä meni hyvin pitkälti rentoutuessa rannalla ja viilentävässä merivedessä. Eilen hommattiin lauttaliput Full moon –partyihin, jotka olivat viereisellä Koh Phanganin saarella. Lautta liikahti kuuden maissa, mutta jostain syystä fiilis oli kateissa. Olisiko se sitten jäänyt eilisiin rantabileisiin vai mihin… Itse Full mooneista sen verran, että kyseiset massiiviset rantabileet järjestetään joka kuukausi täydenkuun aikaan Koh Phanganilla, 10 000 humalaisen vallatessa Haad Rin beachin. Ei olisi siis pitänyt olla ongelmia syttyä, mutta homma meinasi olla lähempänä sammumista. Noh, reippaina poikina joimme puoliväkisin ensimmäiset ämpärilliset, joiden jälkeen tunnelmakin alkoi pikku hiljaa kohota. Ja sitä paitsi kukapa jaksaisi katsella ruotsalaisten kovaäänistä siiderihuutelua selvin päin.

Full moon –bileet oli ja meni, eikä niistä loppujen lopuksi jäänyt edes kovin hyvä maku, vain pelkkä kohmelo. Ihan ok-meininki, mutta esimerkiksi musiikki, joka oli pääosin puuduttavaa trancea, pauhasi niin helvetin lujalla, että keskustelut sai lukea huulilta. Mutta nyt on nekin juhlat nähty, suurella todennäköisyydellä ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

Keskiviikko 11.3. Koh Tao

Nukuimme pitkälle iltapäivään, sillä kyyti bileistä Koh Taolle oli perillä vasta aamukymmeneltä. Jusa jatkoi kankkusesta huolimatta matkaa Bangkokin kautta kohti Laosia, sillä miehellä umpeutuisi huomenna viisumi. Muut jäivät vielä lepuuttamaan Taolle, sillä krapulamatkustamisesta oli tarpeeksi jäätäviä kokemuksia taannoiselta Laosin reissulta. Eipä mitään, rauhallinen ilta ja ajoissa sänkyyn.

Torstai 12.3. Bangkok

Splifi ja Markus jäivät vielä etelään, mutta Jaakon ja Henkan oli pienien budjettiongelmien takia suunnattava takaisin kohti Bangkokia. Lautalla Chumphoniin ja rautatieasemalle. Ja jumalauta, tietenkin missasimme junan, ja seuraava lähtisi kuuden tunnin odottelun jälkeen. Bullshit, pienen selvittelyn jälkeen kuumottavat mopotaksit alle ja bussiasemalle. Mukaan tarttui lautalta sattumalta raumalainen travelleri, joka lähti samaa matkaa Bangkokiin. Bussiasemalla kävi tällä kertaa uskomaton tuuri, sillä Bangkokin bussissa oli juuri tarvittavat kolme vapaata paikkaa. Näinköhän meitä kerrankin onnisti, sillä bussissa oli jopa ruhtinaallisesti jalkatilaa. Thaimaalainen paskakomedia ja paskamusiikkikin jotenkuten menetteli, mutta sitten pamahti bussin ilmastointi. Hetkessä dösä oli kuin ruotsalainen sauna, ehkä 50 asteinen. Tunnelmaa höysti vielä mukavasti ihmispaskan ja –hien vieno tuulahdus. Sitten hajosi vielä kaiken lisäksi koko bussi, mutta onneksi pienen korjailusession jälkeen oltiin taas takaisin radalla, ja pian Bangkokissa.

Perkele kun tuntuu hyvältä istuskella pitkästä aikaa kotona, ilmastoidussa ja siistissä kämpässä, sivistyksen parissa, kaukana maajussin varpaista ja sillinhajuisista lautoista. Noh, tuskin tätä fiilistä pitkään kestää, eiköhän kohta taas veri vedä reissun päälle. Helvetin hyvä reissu!

- Jaakko

Maanantai 22.2. - Perjantai 27.2.

Maanantai 23.2.

Aamulla heräiltiin taas erittäin innokkaina hyvin levätyn, rauhallisen ja ennen kaikkea raivoraittiin viikonlopun jäljiltä. Tosiasiassa kouluun raahautui punaisia, auringon sekä alkoholin turvottamia ihmisraunioita. Koska uni oli ollut viime yönä liskomaisen katkonaista, tuntui se maittavan aamun luennoilla: hereillä pysyminen tuotti uskomattomia vaikeuksia. Iltapäivällä oli taas edessä field trip, jolle erinäisten syiden vuoksi vain Jaakko lähti mukaan. Tämä päätös osoittautui täydelliseksi virheliikkeeksi, sillä bussimatkalla field tripin määränpää paljastui museoksi: kolmen tunnin museokierros aiheena kolikoiden historia sai miehessä aikaan itsetuhoisia ajatuksia. Ainoa positiivinen asia oli itse museorakennus, joka oli toimittanut joskus muinoin jonkun prinssin asunnon virkaa: pytinki oli perkeleen hieno, harmi ettei sisällä saanut valokuvata.

Maanantaina ei tapahtunut juuri mitään muuta, perus arki-ilta leffojen ja nettisivujen maailmassa. Kuten jo joskus tälläkin palstalla ollaan todettu, ei arki täällä periaatteessa eroa Suomesta. Mitä nyt lämpötilassa on se 50 celsiusta eroa.

Viikonloppuna hankittu rusketuskin alkoi karista pois, kun pojat loi uutta nahkaa kärähtämisen jäljiltä.

Tiistai 24.2.

Koulupäivästä ei taas mitään erikoista raporttia, samaa kamaa. Eikä kyllä itse asiassa iltapäivästäkään. Osa treenaili, osa dataili.

Joku on varmaan saattanut joskus katsoa Pulttiboissia ja tietää Aaken ja Peteliuksen mannet. ”Lähetää ostelee jotai. Siel o hieno ilma. Mentäs autolla ostelee. Mitä vaa ostelee. Lähe mun kaa ostelee, mennää kauppaa ostelee”. Jaakko ja Jukkaha sit lähti ostelee. Pojat osteli puhelimet sekä jo pitkään suunnitelmissa olleen sähkögrillin. Kesään kuuluu olennaisena osana grilli ja täällähän vissiin on kesä. Aika näyttää millainen grilli tulikaan osteltua.

Mestareiden liiga jatkui tänään, ja urheilumiehinä emme tietenkään jättäneet huippufutista väliin. Paikallista aikaa matsi alkoi 02.45, eli aivan hyvä aika näin kouluviikolla. Mikähän helvetin kirous siinä on, kun jokainen matsi mitä altaalla katsellaan päättyy maalittomana. Ja vedoistahan ei taas tietenkään kotiutettu euron euroa.

Keskiviikko 25.2.

Aamulla väsytti. Kouluun kuitenkin taisteltiin aamupäivästä ja taas oli tulla uni. Joskus viime viikolla oli jo tiedossa, että huomenna torstaina olisi tämän jakson tehtävien dead linet. Kuten arvata saattaa, emme olleet pistäneet tikkua ristiin, joten tänään kaatui kaikki niskaan. Vielä bonuksena international finance-kurssilta napsahti tänään vielä yksi kotitentti lisää, joten illan ohjelmaan kuului kaksi kotitenttiä, joku laskutehtävä ja yksi rästiesitelmä.

Ei muuta kuin google ja wikipedia auki ja armoton copy-pastetus oli todellisuutta. Siinä ei montaa hetkeä kulunut kun hommat oli paperilla ja pojat lihakaupassa. Tänään oli taas vuorossa futisyö ja grillin sisäänajo. Lihaosastolta mukaan tarttui kanafileitä ja marinadiainekset. Marinadit sotkettiin ja sinne siipiveikot maustumaan, oikeaoppisesti muutamia tunteja ennen valmistusta.

Kello löi 02.30 ja äijät valui terassille tv:n ääreen. Grilli kuumaksi ja kana ruskettumaan. Jumalauta miten taivaallinen maku, valkosipulikanaa keskellä yötä, itse valmistettuna. Totesimme olevamme helvetin hyviä jätkiä ja jatkoimme yöllisiä kuumia sessioita.

Tällä viikolla youtube on muuten ollut kovassa käytössä. Suomi-klassikot, kuten Vintiöt ja Pulttibois toimii, ja katseltiinpa sieltä joku ilta myös legendaarisen paskaa Voitto kotiin –ohjelmaakin.

Torstai 26.2.

Palautimme aamulla tehtävät hyvännäköiselle sihteerityttöselle ja kyllä, koulupäivä oli siinä. Ja toinen pieni asia: tänään alkoi vaatimaton kuukauden loma. Siis mitäs vittua, KUUKAUDEN LOMA!

Sanomattakin on varmasti selvää, miten asiaa juhlistettiin. Päätimme naulata terhakkaat kännit. Mutta sitä ennen taksi alle ja osteleeee. Tällä kertaa ostoskärryihin tiensä löysi alkoholin ja siipiveikkosen lisäksi myös nautaa, paprikaa, sipulia ja ananasta, sillä suunnitelmissa oli herkkuvartaat. Ja sellaisia niistä myös tuli. Yksimielisesti parasta mättöä täällä tähän mennessä.

Fiilistelimme youtubesta klassikoita, kuten Juicea, Eppuja, Samulia ja totta kai Tom Westerniä, joten tunnelma hipoi täydellisyyttä. Muutamien kaljojen jälkeen päätimme lähteä muutaman luokkalaisen seuraksi läheiseen juuri avattuun baariin, jossa sitten korkki kierähti oikein isolla kädellä. Taisimme tehdä jonkinlaisen ennätyksen viskin kulutuksen määrässä. Noh, jatkettiin vielä Bangkokin ytimeen, ja pikkutunneillehan se taas vierähti. Viimeisenä muistikuvana on, kun aamulla oli vielä pakko päästä osteleeee. Osteltiin sitten kuuden jälkeen mäkistä yöpalaa.

Perjantai 27.2.

Aamulla selvisi, että Jonni oli ryypännyt altaalla alakerran hampin kanssa lähestulkoon puolille päiville. Mies olikin melko hapoilla, mutta olihan suorituskin ollut erittäin fyysinen. Muut kaverit nostivat hattua kunnioittaen.

Henkka ja Jukka painelivat ostoskeskukseen, sillä Jukkaa oli tiistaina kusetettu puhelinkaupoissa ja asiaan oli saatava selvyys. Jaakko ihmetteli Jonnin ollessa ansaituilla päiväunilla (mies ei siis nukkunut yöllä sekuntiakaan), että missähän luuraa kankkunen. Sitä ei kuitenkaan tuntunut tulevan, joten hampuusi hyppäsi intoa ja voimia puhkuen altaaseen polskuttelemaan. Pojat saapuivat reissuiltaan ja valittelivat pahaa oloa. Jaakkokin tuuletteli liian aikaisin, sillä kuin salama kirkkaalta taivaalta iski uskomaton vapina. Eilisen olikin pakko tuntua jossain. Muiden poikien valitellessa olojaan, Jonni narautti kylmän viileästi viskin auki ja sekoitti itselleen parit drinkit. Ammattimies.

Tänään teimme taas uskomattoman riemastuttavan löydön youtubesta: joku nero on ladannut kaikki tämän vuoden puolella ilmestyneet Salkkarit kaiken kansan katsottavaksi. Jumalauta, lähestulkoon ainoa asia jota olemme Suomesta kaivanneet!

Johannes ja Markus saapuivat kunnioittamaan meitä läsnäolollaan, tai tulivat lähinnä Jonnin ryyppykavereiksi, sillä tänään Jukkaa, Henryä ja Jaakkoa ei viinapiru veisi. Miehet on vissiin tulossa vanhoiksi. Juopottelun sijasta kolmikko siirtyi altaalle katselemaan Old Schoolia ja grillailemaan kanavartaita. Muut poistuivat yökerhoon.

Palaillaan taas joskus. Odotettavissa kosteita lomakuulumisia.

-Jaakko

Perjantai 13.2. - Sunnuntai 22.2.

Aika kulkee kuin siivillä kun ei näköjään blogiakaan kerkeä päivittää. Meillä on ollut kiireitä. Niin varmaan, silkkaa laiskuutta, myönnetään. Mutta muistellaanpa onko mitään mainittavaa edes tapahtunut.

Perjantai 13.2.

Todellinen epäonnen päivä: emme lähteneet Bangkokin yöhön. Tai noh, Jonni reippaana poikana jaksoi jatkaa alkoholin viitoittamalla tiellä ja suuntasi respan pikkumiehen kanssa paikalliseen yökerhoon. Meno oli ollut kuulemma enemmän kuin asiallista: baarissa pitkätukkainen ja parrakas hippi oli ollut ainoa länsimaalainen, ja tuijotus oli kuulemma ollut sen mukaista. Mikäs sen parempaa kuin thaikkutyttöjen huomio sekä tasaisesti täyttyvä viskikolalasi – tietenkin paikallisten laskuun. Myös yölliset jatkot altaalla olivat todellisuutta ja kestivät kuulemma auringonnousuun. Rock ´n´ roll!

Henkan tyttöystävä Pinja oli saapunut torstaina kaupunkiin ja nuoripari oli ymmärrettävästi omilla teillään. Jaakko ja Jukka viettivät myös erittäin villin illan himassa katsoen Nuijaa ja tosinuijaa. Rock ´n´ roll!

Lauantai 14.2.

Aika perinteinen lauantai. Hyvät unet about puolille päivin ja hiomaan illan suunnitelmaa. Se olikin suhteellisen helppo päätös: toista iltaa ei homehduttaisi neljän seinän sisällä kuivin suin. Iltaan oli vielä kuitenkin muutamia tunteja, joten päätimme tappaa aikaa terveellisiä elämäntapoja noudattaen koriskentällä. Mukavaa touhua, tosin melko fyysistä tässä kuumuudessa (oisko ollut +36 lauantaina). Perjantainen juhlijapoikakin taisi tuon fyysisyyden todeta pikku kankkusessaan.

Kuten jo todettua, lauantai oli perinteinen. Muutamia oluita, pokeria kämpillä ja baariin. Tällä kertaa Jonni jäi kotiin parantelemaan oloaan Jukan ja Jaakon suunnatessa RCA-kadun baarihelvettiin Henkan ja Pinjan seuraan. Ai menikö aamuun? Meni.

Sunnuntai 15.2.

Ei kerrottavaa. Tai noh, hieman herkässä ja pelokkaassa olotilassa syntyi päätös siitä, että seuraavaa viikonloppua ei vietetä Bangkokissa. Se on nyt hetkeksi nähty.

Maanantai 16.2.

Paluu jälleen arkeen ja koulun penkille. Eli ei kerrottavaa.

Tiistai 17.2.

Huikeaa taistelua läpi koulupäivän! Jälleen! Onko tämä edes totta? Koulupäivän erikoisuus oli tutustuminen johonkin paikkaan, kukaan meistä ei muista mikä se oli. Ainakin siellä luennoi erittäin pitkään erittäin kuiva vanha nainen. Luennon tasosta kertoo myös se, että opettajamme nukahti. Tai sitten se kertoo opettajamme tasosta.

Henkka ja Pinja olivat eilen käyneet katsastamassa Benjamin Buttonin uskomattoman elämän, ja kehujen ja kovien omien odotusten saattelemana myös Jonni, Jukka ja Jaakko ilmoittivat taksikuskille osoitteeksi leffateatterin. Ja olihan meidän tietenkin pröystäiltävä ja ostaa vip-liput, joihin kuului omat säädettävät laiskanlinnat kaikilla herkuilla. Vip-lippu Bangkokissa on puolet halvempi kuin peruslippu Tennispalatsissa. Elokuva oli hyvä, herkistyimme kyyneliin.

Keskiviikko 18.2.

Koulu oli periaatteessa ohi thai-kielen tuntien jälkeen, sillä luokkamme teki demokraattisen päätöksen lähteä himaan, sillä seuraavan kurssin opettajaa odoteltiin yli tunti turhaan.

Illaksi sovittiin luokan jätkien kanssa urheilusessiot jalkapallon muodossa. Pikkuhiljaa koulun rugby-kentän laidalle alkoi kerääntyä uteliaita pelipaitoihin sonnustautuneita viirusilmiä seurailemaan suomi-poikien pallottelua. Nopeasti olikin jo täydet pelit pystyssä – pelikavereita näköjään ei pahemmin tarvitse etsiskellä, hyvin oma-aloitteista sakkia nämä paikalliset. Hyvä matsi, ei hajua paljon päättyi. Eiköhän me yhdellä maalilla viety…

Torstai 19.2.

Thai-kielen kiemuroiden jälkeen oli jälleen field tripin aika. Tällä kertaa jopa tiesimme kohteen, kyseessä oli siis Thaimaan pörssi. Vierailu olikin edelliseen verrattuna jopa kiinnostava, ja reilusti lyhyempi.

Viikonlopun oli määrä alkaa heti pörssivierailun päätyttyä, mutta maikkamme ilmoitti, että iltapäivällä tunnit jatkuisivat yliopistolla. Ilmoitimme takaisin, siis koko luokan voimin, ettemme tule. Näin toimii demokratia, tunteja ei pidetty. Asiallista.

Viime sunnuntaina teimme siis lupauksen, että Bangkokiin emme jää. Viikolla oli kytenyt idea reissusta Koh Sametille, täydellisille biitseille muutaman tunnin ajomatkan päässä Bangkokista. Jaakko ja Jonni (Jukka päätti sittenkin jäädä lepäilemään Bangkokiin ja Henkka ja Pinja käristyivät Koh Samuilla) pakkasivat vauhdilla hammasharjat reppuihin ja nappasivat taksiin mukaan vanhat tutut Johanneksen ja Markuksen. Hirveällä kiireellä Victory Monumentille, josta kuulemamme mukaan lähtisi bussikuljetuksia kohti Koh Sametia. Ja taas kerran olimme ajoissa paikalla, tällä kertaa jopa 5 minuuttia ennen bussin lähtöä. Parin tunnin päästä olimmekin jo Rayongissa, josta nappasimme pikaveneen Koh Sametin saarelle. Yht ’äkkiä olimme poissa ahdistavasta miljoonakaupungista keskellä pientä paratiisisaarta. Taas maistui elämä.

Vuokrasimme nopeasti ja juurikaan mitään kyselemättä ensimmäisen bungalowin jota meille tarjottiin. Tietenkin se oli varmasti saaren yksi saaren huonoimmista, mutta kelpasi meille ja oli halpa: nelisen euroa/yö/matkamies. Suihkunraikkaina syömään ja juomaan. Illan juomaksi valikoitui rommikola, joka teki tehtävänsä. Meni taas aamun pikkutunneille.

Perjantai 20.2.

Nostelimme päätä tyynystä yllättävänkin aikaisin, jo joskus ennen kymmentä. Kankkusesta ei ollut tietoakaan, ja tuhdin aamupalan siivittäminä päätimme lähteä jalostamaan lihaa – eli grillaamaan ruhojamme petollisen kuuman auringon alle.

Viisi tuntia Kaakkois-Aasian polttavinta aurinkoa, välillä rannalla makaillen ja välillä meressä polskien. Täydellisyyttä. Mutta mikä unohtui? Aivan niin, kunnollinen aurinkorasva. Jokainen voi päätellä lopputuloksen…osa porukasta kärähti.

Joka tapauksessa päivä auringossa oli yksi vaihto-opiskeluajan onnistuneimpia, ja sitä oli hyvä jatkaa torstaina hyväksi osoittautuneella kaavalla, eli rommikolalla. Muut pojat jaksoivat taistella taas aamuun asti, Jaakolle ei tänään maistunut.
Lauantai 21.2.

Puolilta päivin bungalowin uumenista alkoi taas kuulua elämän ääniä. Äänet olivat hieman tuskaisia, sillä eilisen auringonpalvonnan jäljiltä iho oli itse kullakin arka. Etenkin Jonni irvisteli ja kiroili varsin kärsivän oloisena. Päätimme kuitenkin pitää huumoria yllä ja ladata lisää paskaa housuun, ja lähteä kokeilemaan parasailingia. Eli homman nimi oli seuraava: laskuvarjoon valjailla kiinni, valjaat kiinni veneen perässä olevaan vaijeriin ja ukot ilmaan. Laittakaa vaikka googlen kuvahakuun parasailing. Ihan siistiä touhua, varsinkin Siaminlahti näytti yläilmoista mukavan siniseltä.

Vanha koira ei opi uusia temppuja, joten lauantai-ilta jatkui jälleen hyväksi havaitun rommikolan ihmeellisessä maailmassa. Ja sekös kolahti kulmaan. Loppuilta kului varsin hilpeissä tunnelmissa samassa Silver Sand-baarissa kuin kahtena edellisenäkin iltana (olimme koko viikonlopun varmaan 200 metrin säteellä, nerokasta!) ja päättyi kuten ennenkin, eli aamulla.

Sunnuntai 22.2.

Ei enää jaksa kirjottaa. Taksilla Bangkokiin (6e/mies) ja latailemaan akkuja uusia koitoksia silmällä pitäen. Olipa taas helvetin rentouttava viikonloppu. Mutta erittäin onnistunut.


Niin joo, jos tällä netillä nyt saa jossain vaiheessa ladattua kuvia ihmisten ilmoille, niin ehkä jonkinlainen kuva-albumi on tulossa. Iso ehkä.

-Jaakko

Kuluva viikko 9.2. - 13.2.

Taas on pienen päiväkirjamerkinnän paikka: viimepäivistä ei paljon ole sanottavaa. Ehkä kuivin kurssi alkoi koulussa, International Finance. Viskipäissään ei ainakaan tule paljoa mieleen. Puhelin dokattiin eilen, turha soitella, siis! Oisitte varmaan muuten soitellu. Tosiaan, kouluviikko on taas ohi ja viikonlopun kujeet ovat edessä.

3 päivää koulussa tuntui tervanjuonnilta lomaviikon jälkeen. Helpotukseksi maanantai oli lomaa, joku pyhäpäivä täällä. Jouduttiin pitämään yksi presentaatio koulussa, johon ei valmistauduttu, tapojemme mukaan, ollenkaan. Allekirjoittanut oli juuri tekemässä omia muistiinpanoja presentaatiota varten, kun äijät ilmoitti, että me ollaan ensimmäinen ryhmä tulessa. Luokan eteen täysin kylmiltään puhumaan Thaimaata koskettaneesta talouskriisistä. Homma perustui tyystin improvisaatioon, eikä itkunsekaisilta naurunpurskahduksilta vältytty. Jos joku väittää Sarasvuon Jarin osaavan puhua skeidaa, niin olisi tullut katsomaan meien esitystä - voi luoja, freestyle-räpin sm-kisat, täältä tullaan!

Päällimmäisenä poikain mielessä taitaa olla grillin hommaaminen altaalle: totesimme jonain päivänä, että täällähän on ainainen juhannusmeininki päällä, joten miksemme juhlistaisi tuota niin ihanaa keskikesän juopottelujuhlaa grillausporukoissa. Vielä pitäisi jaksaa lähteä grillikauppaan, hyvin suunnitellut hommathan on kuin puoliksi tehty, kuten vanhat viisaudet toteaa.

Käytiin ostamassa koripallo, ja tästä innostuneina jäimme yhtenä päivänä pelaamaan koulun jälkeen tuota mustien miesten dominoimaa lajia. Perkele, kun on rankka laji. Paahtava kuumuus sai ukot hikoilemaan kuin pienet siat. Kuntoilumeiningeistä kaikki kuitenkin tykkäsi ja totesimme koripallon onnistuneeksi hankinnaksi. Paikallisten silmissä pelimme näytti varmaan varsin huvittavalta. Globetrotters ei ole mitään verrattuna meien uskomattomaan koripalloshowhun.

Meien respassa työskentelee pieni kiinalaismies, jonka kanssa olis tarkoitus lähteä tänään kattomaan meininkejä. Pikkumiehen vilpittömyys ja avosydämisyys ovat sulattaneet meidän sydämet tyystin: thaimaalaisten vieraanvaraisuus ja mukavuus inkarnoituu täydellisesti kyseisessä herrasmiehessä. Lupasimme juottaa ukon humalaan tänään, meidän tapa kiittää miestä ystävällisyydestä - ainoa kiittämistapa, jonka tiedämme. Pienenä kuriositeettina, että kyseinen ukkeli tekee 6 päivää viikossa pelkästään yövuoroja meien respassa, josta hän saa korvausta noin 200 euroa kuukaudessa. Tuntuu pahalta, kun ajattelee meidän porukan vetävän yhdessä baari-illassa ukkelin parin kuukauden liksan kurkusta alas, valkoisen miehen taakka, tiedättehän? Mies lupasi viedä meidät kantapaikkaansa, jossa vallitsee sykkivä, käsinkosketeltava rakkauden tunnelma.

Subwayn herkulliset sämpylät saapuivat juuri tyydyttämään nälkäämme, joten nyt täytyy ruveta syömään. Jatketaan raportointia paikallisbaarin tunnelmasta taas joskus. Folke West kiittää!

Krap!

Nyt voi kuka tahansa kommentoida, pellet sai asetukset kuntoon. Se oli lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Laos, Vang Vieng 30.1.-5.2.

Kappas, rapotti torstailta oli unohtua. No eipä siitä juuri kerrottavaa olekaan, jatkettiin loman juhlimista Khaosanilla ja taisi siinä hässäkässä Jaakko hukata lompakkonsa. Perkele, tekevälle sattuu.

Perjantai-Lauantai

Niinpä niin, perjantai koitti ja edellisillan maku suussa oli tosiasia. Se oli paska. Maku unohtui nopeasti,ei tosin tällä kertaa alkoholijuomien avulla, vaan tiedostamalla seikan, että tänään suuntaisimme tuonne chillailun mekkaan, Laosin Vang Viengiin. Mukaan olivat lähdössä vanhat tutut sankarit Markus ja Johannes, tutummin Mr. Mushroom, eli aikamoinen iskuryhmä oli taas kasassa.

Meitä oli kehotettu varaamaan paikat Laosiin vievästä bussista hyvissä ajoin eli pari päivää etukäteen, mutta tavoillemme uskollisina olimme matkanjärjestäjän pakeilla kymmenen minuuttia ennen varausmahdollisuuden umpeutumista, vajaa tunti ennen bussin lähtöä. Ei turhaa stressailua siis. Liput kuitenkin saatiin kuin saatiinkin, ja muiden turistien jo venaillessa bussilla iskuryhmä valui paikalle. Itse matka Laosin rajalle oli kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Bussi tarttasi iltakasilta ja ilmoitettu saapumisaika Laosin rajalle oli aamulla 07:00. 11 tuntia polvet suussa ilman sekuntiakaan unta ja ehkä myös hienoisessa kohmelossa, voi perkele! Tietenkin Laosin rajalla oli normaalisti omat pikku sähläykset, haiskahtaa kommareiden touhuille. Vielä odotti kuitenkin pienen pieni yllätys: nelisen tuntia ripulibussissa maailman kuoppaisinta tietä ja vot, noin puolilta päivin sankarit olivat Vang Viengissä. Nopeasti vuokrattiin päiväksi guest house, joka kuitenkin paljastui lopulta varmaan mestan huonoimmaksi hinta-laatu -suhteeltaan. Loppupäivä meni enemmän ja vähemmän ihmetellessä ja sekoillessa.

Sunnuntai

Sunnuntaina pyhitettiin lepopäivä, kirkonmiehiä kun ollaan. Täydellistä lepäilyä riippumatossa joenrantabungaloweissa, länkkärisafkojen ahmimista makailuravintoloissa, valioliigaa parin tuopposen äärellä. Joku voisi kutsua myös tätä elämäksi.

Maanantai

Jopas, kunnon yöunet pitkästä aikaa. Hyvä niin, sillä suunnitelmissa oli lähteä kokemaan Vang Viengin kuuluisuus, tubeilu. Siis jumalauta, aivan täydellistä! Päristelimme tuk-tukin kyydissä joen yläjuoksulle, jossa odotti melko asiallinen näky: satakunta nuorison edustajaa tubeilun lähtöpaikalla ryystämässä viskiämpäreitä ja paikallista bisseä musiikin pauhatessa. Bongasimme tarkkasilmäisinä kavereina joukosta myös heti muutamat hyvät tissit sekä perseet. Ei muuta kuin joukkoon tummaan, tämän lajinhan me osaamme. Siis viskiämpärit, ei me niistä tisseistä ja hanureista mitään tiedetä. Itse tubeilu oli myös sanoinkuvailematonta: traktorin sisäkumilla jokeen lillumaan Singha-olut kourassa, ehkä vajaan parin kilometrin tuntivauhtia. Kaakkois-Aasian suhteellisen kuuman auringon käristäessä ruhojamme ja lipuessamme hiljalleen eteenpäin, kilistelimme oluitamme ja totesimme Madventuresia lainataksemme: "Hajotkaapa pakkaseen!" Ehkä muutamilla rohkaisevilla alkoholiannoksilla oli osansa asiaan, sillä uskaltauduimme matkan varrella sijaitsevien baarien tarjoamien köysiratojen ja liukumäkien riepoteltaviksi. Suomalaiset punaiset lihakimpaleet lensivät raketin lailla horisontissa kun tykitimme alas massiivisesta liukumäestä. Vittu kun sattu!

Tubeilu loppui kuuden maissa auringon laskiessa, mutta kuten arvata saattaa, eihän iltaa kesken voinut jättää. Kävimme kääntymässä uudessa uljaassa guest housessa, jonka jälkeen villiäkin villimpi bailaaminen rantabaareissa oli todellisuutta. Jaahas, paha sanoa tarkkaan mitä tapahtui. Helvetin hauskaa ainakin oli!

Tiistai

Myönnämme, olemme luusereita. Tiistai meni jälleen lepäillessä. Mutta älkää syyttäkö, Laosissa se vaan on niin mukavaa. Ah, riippumattoseni, mäkin sua.

Keskiviikko

Tiistaina oli puhetta, että suuntaisimme jälleen kohti tubeilun ihmeellistä maailmaa. Aamulla vitutti niin että hikoilutti vilkaistessamme ensi kertaa ulos ikkunasta: missä aurinko?! Päätimme yhteistuumin lähteä pienelle mopoiluretkelle tarkastamaan vähän muitakin maisemia kuin Vang Viengin turistirysä. Olimme jo sadan metrin päässä prätkävuokraamosta kun taivas aukeni, sieltähän se maata lähin tähti paljastui. Kuusikosta Jonni ja Jugi lähti prätkätouhuihin, senkin motoristit. Muut neljä hampuusia olivat maanantain tubeiluista sen verran haltioissaan, että tubing vol. 2 oli tosiasia.

Uusiin ulottuvuuksiin tubeilu vietiinkin, voihan helvetti. Tubeiltiin noin parisataa metriä, koska minkäs sille voi jos joenrantabaareissa on niin kova meininki. Tubetkin siinä rytäkässä hukattiin, mutta mitäs noista. Taas oli niin pirun hauskaa, ja tuli siellä myös aika akrobaattisia suorituksia kuulemma köysiradalla tehtyä.

Cannonballs-kaksikko otti hieman iisimmin, mikä ehkä oli jopa järkevää ajateltuna huomista paluupäivää. Pojat kolusivat luolia ja päristelivät pitkin riippusiltoja, ei hassumpaa.

Torstai

Bandidosit olivat aamulla tikkoina ylhäällä ja kävivät varaamassa paluuliput Bangkokiin. Taisi Markusta ja Johannesta tuo viheliäinen herra kankkunen vaivata, sillä ukot päättivät lykätä paluumatkaa seuraavaan päivään. Tällä kertaa matka taittuisi ensin bussilla Laosin pääkaupunkiin Vientianeen, josta bussilla rajan yli ja viimein junalla Bangkokiin. Vang Viengistä starttasimme aamukymmeneltä, ja junan oli määrä lähteä Bangkokiin kuudelta. Juna olikin kutakuinkin ajoissa ja liikkeelle nytkähdimme vain tunnin myöhässä. Pojat olivat älynneet varata liput junan makuuvaunusta, joten kotimatka oli edes joten kuten inhimillinen. Paitsi junassa kolisi ja paukkui, oli kylmä sekä kuuma, junamatkan pituus oli 13 tuntia jne.. Vali vali, hyvä juna se oli. Rakkaan Thanpuying Suiten ovi avautui aamulla yhdeksältä, eli matkaa tehtiin reilu vuorokausi. Perkeleen fyysistä.

Maanantai 26.1. - Keskiviikko 28.1.2009

Maanantaina oli koulua klo 8.30-12.00. Tämän faktan tiedostaen, koko porukka jaksoi herätä maanantaihin hieman normaalia paremmin mielin. Kuinka kuivaa voi olla kurssi nimeltä International Economics? Voidaan kertoa seuraavaa: s-vikaisen maikan sihistessä luokan edessä, suoraan powerpointista lueteltuja juttujaan kansainvälisistä finanssiasioista, alkaa vituttaa niin, että hikoiluttaa. Kysykää vaikka Jugilta, mies on ollut kyseisen kurssin oppitunneista noin 80% unimaailmassa.

Koulupäivän lusittuamme oli tarkoitus ryhtyä tekemään kurssissa annettua presentaatiota. Tehtävä ajateltiin toteuttaa jo Haaga- Helian ajoilta tutuksi tulleella copy+paste -menetelmällä, kuinkas muutenkaan. Tehtävät saatiin pois jaloista nopeaan tahtiin ja arki-illan vietto sai jatkua normaaliin tahtiin.

Tiistaina taistelimme myös koko päivän koulussa, eikä lintsaamisesta ollut tietoakaan. Tiistaina piti ainostaan tehdä powerpoint -esitys, kouluduunia varten. Se oli hetkessä tehty, joten oli aika siirtyä taas muihin aktiviteetteihin. Tiistaina oli tarkoitus pelata futsalia paikallisia vastaan. Meidän kouluporukastamme sai kasaan ihan hyvän jengin, joten thaikku-ukkojen kaatoon lähdettiin rintaa rehennellen, itsevarmuutta puskuen. Matsia väännettiin varmaan tunti, mutta toistemme paremmuudesta ei selvyyttä saatu: matsi päättyi 1-1. Kunhan oltiin vieraskoreita aluksi, ensi kerralla pelataan kunnolla.

Keskiviikkona koulu-ohjelmassa oli presentaatio koko luokalle, sekä kurssin final exam eli tentti, jos joku ei lontoota ymmärrä. Presentaatio meni vihellellen, mutta tentistä saattoi pieni pelko olla takaraivossa. Opettajan lohduttavat sanat tentin alkaessa olivat hunajaa: haluatteko tehdä tentin yksin, vai ryhmissä? Ryhmä kasaan ja tentti pois alta. Pojat räpsi kaiken materiaalin kameroihin ja kännyköhin. Jollain oli muistiinpanot sylissä, josta pystyi kirjottamaan suoraan erään tentin kysymyksen vastauksen. Karua toimintaa, ei voinut kuin nauraa tentin jälkeen.

Tentin jälkeen olo oli kuitenkin loistava: edessä oli 10 päivän loma, jääkaappi oli täynnä kylmiä virvokkeita, Laosin reissu oli edessä ja aurinko paistoi. Mitä vittua? Tämän takia tänne tultiin! Rakas päiväkirja, pyydän jo ennestään anteeksi, että laiminlyömme sinua muutamalla päivällä. Edessä reissu Laosiin, joten luultavasti meidät kidnapataan ja elimemme myydään. Mahtaa sitä veijaria vituttaa, kuka saa meiltä maksa- tai haimasiirrännäisen. Palaillaan asialle, nyt lähdemme bailaamaan. RAI RAI RAI, LOMAAAAA-A-A-A!!

Sunnuntai 25.1.2009

Sunnuntaina porukka heräili omaan tahtiinsa. Jokainen oli saanut yöunta palloonsa noin 10 tuntia, eikä krapulasta ollut tietoakaan. Kalenteria oli katsottava: oliko tosiaan sunnuntai? Rehellisyyden nimissä, viimeksi kun tästä porukasta kaikki ovat olleet sunnuntaina darrattomassa olotilassa, niin silloin ollaan käyty sovittelemassa rippipukua ylle tulevia juhlia varten. Olo oli kuin ensiaskeleita ottavalla, miten tulisi toimia?

Pienen aivoriihen jälkeen päätimme suunnata Bangkokin eläintarhaan. Mukavaa käppäilyä helvetillisessä kuumuudessa, pienten lasten huutaessa, eläinpaskan hajussa. Loistavaa viihdettä! Eläintarhassa näimme kaikenlaisia elukoita, mitä ei ehkä Korkeasaaressa saattaisi eteen tulla. Pienenä kuriositeettina reissusta, että oli hieman eri meininki myös eläintarhassa täällä: kaikessa rauhassa steppailtiin eläintarhan "terraariota" eteenpäin, jolloin eteen tärähti 5 metrinen pyton. Jumalauta, että säikäytti! Yleensä on tottunut, että vastaavien otusten ja itsensä välissä on jonkinlainen lasi, jottei kyseinen peto pääsisi ilmaamaan matkamiestä pois päiviltä. Täällä ei näköjään lasit pyyttoneita estä, joten oli mentävä tekemään lähempää tuttavuutta otuksen kanssa. Jestas, miten iljettävä otus. Ei moiseen mieluusti törmäisi luonnossa, ompahan oikeaa pyyttoniakin silitetty, perkeles.

Eläintarhan kierron saatiin parin tunnin samoilun jälkeen toimitettua - oli aika palata kotio. Kotona pieni pitstop, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä ulos päivälliselle ja parille tuopille. Ruokailun jälkeen suuntasimme jälleen lähiravintolaan nimeltä Garden, jonka kiero biljardipöytä alkaa tulla tutuksi. Illalla oli tarkoitus katsoa Liverpoolin peli baarin screeniltä, mutta väsymys vei voiton, taas. Aamulla alkaisi viimeinen kouluviikko ennen lomaa. Kouluviikko olisi kolme päiväinen, joka oli tarkoitus tsempata kunnialla läpi. 10 päivän loman aikana suunnittelimme lähteä tutustumaan Indokiinan köyhimpään maahan, Laosiin. Viikolla oli tarkoitus toteuttaa yksi presentaatio, josta porukka ei jaksanut stressiä ottaa. Pituusvaatimus oli noin 10 minuuttia, jonka täyttäisi helposti. Vitsillä sisään, vitsillä ulos ja lisää paskaa housuun. Klunssilan arvokkaat opit olivat taas arvossaan!

Lauantai 24.1

Perjantain bailaussessioista taidettiin tulla kämpille jopa koko sakin voimin, tällä kertaa ei siis tarvittu jokaiselle henkilökohtaista taksikyytiä. Juhlallisuudet jatkuivat kämpillä vielä hetken, viimeiset soturit taisivat olla hereillä vielä seiskan maissa aamulla. Seuraavana päivänä porukassa ilmeni pientä hilpeyttä: yöllä oli käyty respatädin avustuksella tilaamassa hieman yöpalaa. Tutuksi tullut Makkosen numero luuriin ja tilaus sisään: 100 nugettia ja 10 BigMaccia oli tuleva tyydyttämään läpi yön bailanneiden sankareiden nälkää. Olipahan myös aamupalaa, kerrankin.

Rohkeimmat taisivat nostella päätään jo puoliltapäivin, mutta väsynyt oli tunnelma. Väsymyksestä syytimme aikaeroa. Joskus jetlaginkin oli iskettävä, eikä sen kosketus ollut kovin vieno. Lauantaista ei paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Koko päivä meni kämpillä loikoillessa, altaalla polskiessa, aurinkoa ottaessa. Kellään ei tullut dokaus edes mieleen, vaikka illan suunnitelmissa oli mennä katsomaan Manun matsia johonkin kuppilaan. Kuppilat sai kuitenkin jäädä; päät tyynyyn jo keskiyön maissa, teki mieli levätä. Sunnuntaina oli tarkoitus tehdä jotain koko porukalla, joten kunnon yöunet tuli tarpeeseen.

Maanantai 19.1.-Perjantai 23.1.

Kyliltä on kiirinyt hieman huolestuneita kommentteja poikain toilailuista täällä Enkelten kaupungin villiäkin villimmässä, varsin kuumottavassa sykkeessä, mutta epäilevät Tuomaat, olkaa huoleti: jatkamme kyllä samaan malliin.

Suht koht vakavasti puhuen, arki se on myös Bangkokissakin ja juhlat jätetään viikonlopulle. Monia on jostain syystä kiinnostanut sellainenkin asia, mitenkäs se koulunkäynti sujuu ja millaista se on. Noh, tässä lyhyt arkipäivän ohjelma: kello herättää aamuseiskalta, ja viimeistään muutaman terävän kirosanan jälkeen hikiset ruhot alkavat pikkuhiljaa nousta punkista. Taksilla kouluun - ettei koulupukuihin sonnustautuneille junteille tule hiki - ja starttaamaan koulupäivä Kowit Pingpongin(?) thai-kielelen luennolla. Jumalauta mitä kamaa se on, ei voi sanoin kuvailla. Mielisairas pikkumies opettaa pojille thaikkua. Äijät repeilee hysteerisesti takarivissä, kurssi on Klamydian sanoin sairasta tarinaa.

Kun Kowitin pihdeistä on selvitty, homaa meneekin vakavammaksi. 10-12 International Economics, hyi helvetti. Sama kama jatkuu parin tunnin siestan jälkeen, ja yleensä kämpillä ollaan joskus puol viiden aikoihin. Kuudelta tulee pimeää, eli koulupäivänä ei yleensä juurikaan poolilla hengailla. Jossain lähiraflassa usein melko epäonnistuineiden tilausten seurauksena huonohkot safkat naamariin. Loppuilta menee kämpillä makaillessa, netissä pyöriessä, leffaa katsellessa, popcornia ahmiessa, pokeria pelaillessa, salilla hikoillessa jne.. Eli ei nyt täyttä juhlaa kuitenkaan.

Thaikkumätöistä on sanottava seuraavaa: ennen reissua odotukset paikallisesta ruoasta oli varsin korkealla. Kaveriporukat jutteli ennen reissua, että vähän saatte hyvää ruokaa siellä. Kevyttä, kasvispainotteista ja mausteista. Makuelämykset on jäänyt aika helvetin vähäisiksi. Kielimuuri meien ja paikallisten tarjoilijoiden välillä on vähintään Kiinan vastaavan kokoinen. Tilausta tehdessä ei voi ikinä olla varma, mitä sieltä on tulossa. Menut on myös englanninkielisiä, mutta väärinkäsityksiltä ei olla vältytty. Toki, arpa on myös suosinut, ja ravintolasta ollaan poistuttu tyytyväisinä, mutta viereisten pöytien antimet ovat näyttäneet paremmilta. Summa summarum, paikallinen ruoka on ollut, suoraan sanoen, melkoinen pettymys. Annetaan aikaa paikallisille ravintoloille, ehkä olemme käyneet väärissä mestoissa.

Eli sanotaanko, että maanantai ja tiistai meni hyvin pitkälti yllä olevan kaavan mukaan.

Keskiviikkona oli tarkoitus lähteä metsästämään futiskenkiä koko sakille. Koulullamme on eräs herrasmies, joka vastaa vaihto-oppilaiden asioista, joten kyselimme äijäporukalla, josko olisi mahdollista päästä pelailemaan futista paikallisten oppilaiden kanssa. Pelit saatiin sovittua ja ukoille pitäisi saada asiaankuuluvat pelivermeet. Kaupoille oli siis suunnattava, ja ostoskohteena oli MBK -niminen ostoskeskus, joka valmistuessaan oli koko Aasian suurin ostari. Nyt taitaa olla jo Bangkokissakin suurempia. Hukkareissuhan siitä tuli, ei saaneet kenkiä pojjaat. Kenkienhakureissulla kokeilimme myös ekaa kertaa Skytrainia, tuota Bangkokin silhuetissa siintävää sukkulaa. Taksikuskin perkeleet ei suostuneet viemään porukkaa taksilla ostoksille, koska iltapäiväruuhka oli pahimmillaan.

Hukkareissusta suivaantuneena, koko porukka lähti istumaan iltaa lähibaariin, jossa olisi tarkoitus ottaa miehestä mittaa biljardin merkeissä. Porukka vahvistui myös luokkatovereidemme toimesta, Markus ja Johannes tulivat värittämään porukkaamme. Muutamat pelit bilistä, muutamat kylmät huurteiset ja kotio pötköttää. Torstaina oli alkava kouluviikkomme viimeinen päivä.

Torstai-aamu iski tajuntaan taas kymmenen kilon lekan voimin. Aamuherätys tuntui tavallista raskaammalta, montakohan kaljaa sitä tulikaan litkittyä eilen? Noh, onneksi meillä ei lasketa. Sen verran raskasta oli herätys Henkalle, että mies ei pystynyt lähtemään kouluun ollenkaan, vaan opintielle suuntasi tänä aamuna vain kolme ukkoa. Henkalla oli kuulema vatsan kanssa pienoisia ongelmia, ensimmäinen ripuli seurueessamme oli tosiasia. Puoleenpäivään asti jaksoivat olla koulupojat koulussa, iltapäivän tunnit oli pakko jättää väliin. Viikonloppu oli taas alkava.

Samanlaista poikamaista iloa ei ollut ilmassa kuin viime torstaina. Viime viikonloppu taisi saada ukot sen verran hapoille, että kukaan ei oikein uskaltanut puhua dokaamisesta. Antakaa anteeksi, ihmisiä myökii vaan ollaan. Pari tuntia aurinkoa altaalla, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä ostamaan urheiluvermeitä, taas. Nyt ostoskohteena sai toimia tutuksi tullut Mall Number One. Kengät löytyivät koko sakille. Kampusalueemme mahdollisuuksista innostuttuamme, koko porukka osti myös tennismailat. Jonni Henrikki Pätäri tennismailakaupassa, mitä helvettiä? Jonnin kavereista ketkä tätä lukee, niin tajuaa pointin. Hommaa voisi verrata siihen, että joku yrittää istuttaa perunaa kallioon: sellaista ei tapahdu! Nyt kuitenkin kävi, ja ehkä kevään aikana muut sankarit kouluttavat Jonnista tennishuipun.

Torstaina ei lähetty mihinkään, vaan latailtiin akkuja perjantain koitoksia varten. Lepo teki koko porukalle hyvää, epäilemättä. Perjantaina oli tarkoitus lähteä testaamaan uusia hankintoja, vähän hikeä pintaan.

Ja niin koitti perjantaiaamu, ehkäpä reissun parhaiden yöunien siivittämänä. Olo oli yhtä pirteä kuin margaritan maku, joten perjantaista oli tuleva hieno päivä. Unihiekat silmistä ja uudenkarheat urheiluvermeet niskaan. Alakerran respaväkeä hymyilytti kun sankarit tepastelivat tenniskasseineen ja hikipantoineen hissistä ulos. Taksi alle ja kampuksen tenniskentälle. Kello oli about yksi iltapäivällä, eli päivä oli kuumimmillaan. Jos tarkkaan haisteli, pystyi ilmassa havaitsemaan vienohkoa pekonin tuoksua poikien grillatessa ruhojaan tenniskentän tappavassa paahteessa. Tenniksen kyytipojaksi vielä futista, helvetin reippaita äijiä! Itseasiassa täydellisiä miehiä.

Kello on nyt paikallista aikaa 18.29 ja perjantai-ilta alkaa olla jälleen todellisuutta. Olo on taas kerran voittoisa, kuinkas muuten. Kohta syöpöttelemään tällä kertaa toivottavasti hyvään ravintolaan, ja myös pienen pieni mahdollisuus juopottelulle leijuu ilmassa. Terveisiä Suomeen ja viikonloppuja, Bangkokissa kaikki kunnossa!

Lauantai 17.1.-Sunnuntai 18.1.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli keksittävä jotain järkevää tekemistä, jottei lauantai menisi täysin kämpillä ja poolilla makailuksi. Jukka oli valitellut huonoa oloaan jo pari päivää, ja mies oli flunssassaan ja ehkäpä jopa pienessä kankkusessa varsin surullinen näky: The Incredible Drunkia olisi turhaa houkutella tänään minkäänlaisiin päiväaktiviteetteihin.

Henry, Jaakko ja Jonni reippaina ja raittiina miehenalkuina päättivät yhteistuumin Bangkok-oppaan suosittelemina lähteä katsastamaan kuuluisan Khao San Roadin, tuon Aasian reppumatkailijoiden kohtaamispaikan. Ei mitään hajua missä päin metropolia kyseinen katu sijaitsi, joten taksi alle ja kuskille ohjeet. Reilun puolen tunnin ruuhkassa ajelun jälkeen saavuimmekin suhteellisen hienolle alueelle, josta määränpäämmekin pian löytyi. Khao San Road oli todellakin maineensa veroinen, vaikka parin tunnin aikana silmäilimme alueesta todennäköisesti vain murto-osan: varmaan 90% ihmisistä oli länkkäreitä, loput olivatkin paikallisia torikauppiaita. Ihmettelimme suhteellisen rauhallista ilmapiiriä kierrellessämme alueella, vain yli-innokkaat räätälit hieman nostivat verenpainetta. Leppoisan tunnelman kruunasi parit huurteiset miellyttävässä katuravintolassa. Elämä maistui, löysimme sisäisen rauhan.

Palailimme alkuillasta kämpille fyysisen taksimatkan uuvuttamina: aikaa reilun 20 kilometrin matkaan kului lauantairuuhkassa lähes puolitoista tuntia. Päivittelimme taksimatkan törkeää hintaa: maksoimmeko todellakin puolestatoista tunnista reilut neljä euroa!

Lauantai-ilta, joten mitähän sitä nuoret miehet keksisivät. Aivan. Koulusta tutut Markus ja Johannes pärähtivät kämpille, ja aloimme hioa sotasuunnitelmaa. Sen nimi oli Pat Pong, maailman ehkä kuuluisin punaisten lyhtyjen alue. Paikka olisi huhupuheiden mukaan rauhoittunut menneistä vuosista dramaattisesti ja olisi nykyään aikamoinen turistirysä, mutta olihan se silti nähtävä. Viimeistään lähtöä tehdessämme tuli selväksi, että Jugi oli oikeasti kipeä: mies skippasi perkeles vapaaehtoisesti Pat Pongin.

Saavuimme Pat Pongille, mutta urheilumiehinä suuntasimme ensin irkkupubiin väijymään jalkapalloa. Tunnelma oli rauhallinen verrattuna paikallisiin yökerhoihin, nautimme taas elämästä. Ja muutamista alkoholiannoksista. Puolen yön jälkeen jätkät ulos pubista ja katuja mittailemaan. Paha sanoa miten hullu paikka Pat Pong oli 5-10 vuotta sitten, mutta kyllä meininki tänäkin päivänä suhteellisen sairasta on...jätimme Ping Pong-showt seuraavaan kertaan ja annoimme taksikuskille ohjeet: "tasokkaaseen yökerhoon, kiitos. Ei missään nimessä Bossiin." Suhari kertoi tiputtavansa meidät juuri avattuun suosittuun yökerhoon, Oscariin. Ja voihan saatana, suoraan Bossiin. Luovutimme ja jäimme.

Sunnuntaista ei taaskaan ole liiemmin kerrottavaa, perus allastouhuja ja leffojen katselua. Henry oli vuodepotilaana, aika fyysinen mahatauti. Outoa. Viikonloppu oli tehnyt tehtävänsä.


PS. Tuukka kyseli blogin kirjoittajasta. Jonni ja Jaakko ovat kirjotellu, Henkka ja Jugi huutelee taustalla rivouksia.

Perjantai 17.1.2009

Tosiaan, viikonloppu oli alkanut. Torstaina koulun loputtua, hampit hakivat ostarilta tarvikkeita viikonlopunviettoon. Ostoskärrimme sisälsi runsaan määrän erilaisia virvokkeita, mikä herätti suurta huvittuneisuutta paikallisten keskuudessa. Ilmassa tuntui olevan poikamaista iloa: koulua ei tulisi olemaan seuraavaan 3 päivään, tätä on juhlistettava.

Torstainen juhliminen ei verottanut tunnelmaa laisinkaan, vaan suuntasimme altaalle päivää paistattelemaan. Lämmintä oli, vesi tuntui mukavalta ja erilaisia drinkkejä sotkiessa aika kului kuin siivillä. Toiset valittelivat huonoa oloa aamulla enemmän kuin toiset. Oli varmaan se jetlag, mikä kolkutteli. Ainaskaan edellisen illan juopottelu se ei voinut olla,. Jossain vaiheessa hampeilla alkoi vatsa kurnuttaa, joten ruokaa oli saatava. Jonni ja Jaakko lähti respatädin luo tilaamaan safkaa puhelimitse. Mäkkärillä on täällä myös delivery-palvelu, joten päädyttiin tuttuihin ja turvallisiin setteihin: 40 nugettia ja 8 tuplajuustoa oli tuleva tyydyttämään nälkäämme. Mäkkärin kaveri päräytti mopolla pihaan ja kaverikuvien ottaminen alkoi. Erilaisia drinkkejä ja makkossafkaa altaan äärellä, lämpöä noin 35 raatia. Joku saattaisi sanoa elämäksi, myö sanottiin krapulaksi.

Aurinkokin kuitenkin väistyi loppujen lopuksi ruhojamme paistamasta. Nyt oli tarkoitus siirtyä tuttuakin tutumpaan seikkailuun alkoholin ihmeelliseen maailmaan. Edellisenä iltana hommat oli lähtenyt vähän lavasta ja miehet saapuivat kämpille erillään. Tästä puhuttiin, että olisi hyvä jos pysyttäis kimpassa, suurimpia vahinkoja välttäen. Yölliset seikkailut menivät kuitenkin hieman toisin. Joku kävi jossain autotalliporukoissa, jossa oli kuulemma karmiva tunnelma. Toinen saapui taksilla kahden ladyboyn kanssa, jotka kovasti hinkui jatkoille. Karua toimintaa, todella.

Pari luokkafrendiä tuli meille ottamaan pohjia ja suunnitelmia laadittiin. Illalla olisi tarkoitus siirtyä eräälle kadulle, joka on täynnä erilaisia baareja. RCA –katu oli tullut tutuksi myös edelliseltä illalta, joten taksin nokka osoitti alkuillasta sinne. Katukeittiöstä tuli nautittua ties minkälaisia antimia, toisten yllyttäessä toisiamme mitä inhottavimpiin suorituksiin. Meien oma madcook, voi loiro.

Porukka alkaa heräilemään hiljalleen perjantain koitoksista, vielä tämä päivä olisi jaksettava painaa. On tää rankkaa, tiiette kyllä. Puhuttiin, josko sitä lähtis kattelemaan vähän legendaarisen Pat Pongin meininkiä. Naisia varustettuina peniksillä, luulis darran lähtevän. Palaillaan taas astialle. Luultavasti, lähtökohdat huomioiden, lauantaistakin on jotain kerrottavaa, heh.

Pojat pinteessä

Maanantai 12.1.2009 – Torstai 15.1.2009

Kouluun lähti reippaita kavereita: jetlagi tai jännitys, jokaisella oli unta alla about pari tuntia. Thai-kielen alkeet aloitti yliopisto-opiskelu-uramme, karu kieli. Todellinen pommi tippui vasta International Economics -luennon lopulla: kouraan lyötiin jumalauta ehkä koulu-uramme vaikeimmat tekstit, joista oli tarkoitus laatia kolmen vartin presentaatiot. Arpaonni suosi seuruettamme, sillä Jonnille, Jaakolle ja eräälle Markukselle napsahti ensimmäinen presentaatio-vuoro: esitys olisi heti seuraavana aamuna. Henkelle ja Jugille myös syvä pyllistys: hampeille kaikkein pisin teksti. Hampaita kiristi.

J&J hoitivat presentaation tyylikkäästi alta pois, lukemalla tietenkin suoraan materiaalin tekstin. Ei ongelmia. Muuten kouluviikko sujui hyvin arkisissa touhuissa. Aamulla seiskalta ylös ja juttelemaan mukavia thaiksi. Sa wat dee krab, khob khun krab, kun sa bai dee mai krab ja muut kiemurat tulivat tutuiksi. Sankarit saivat myös thaimaalaiset nimet: Henkka=Somchai (Real man, not a ladyboy), Jonni=Kajorn (Taivas), Jukka=Preuchtà (Kaunis metsä) ja Jaakko=Ar-tit (Aurinko). Very good names. De maag!

Iltaisin arvalla ravintolasafkat naamariin. Välillä tulee mitä sattuu. Eli välillä on myös turvauduttava tuttuihin ja turvallisiin McDonald’siin ja Pizza Hutiin.

PS. Koulumatka taittuu leppoisasti ilmastoidulla taksilla, joka kustantaa n. 40 bath eli euroissa suurin piirtein 20 senttiä/mies. Matkaa koululle on kilometri.




Tätä kirjoittaessamme nautimme Singhaa, vodkaa ja muita virvokkeita asuntomme uima-altaalla. Kello on 21.24 paikallista aikaa ja olo on loistava. Viikonloppu on alkanut. Nostamme kattoa.

Blogin huonoista asetuksista johtuen julkaisemme kuvagallerian piakkoin eri osoitteessa. Luvassa karua materiaalia.

Aurinkoisin terveisin: Henry, Jaakko, Jonni, Jukka

Sunnuntai 11.1.2009

Sunnuntaista ei ole paljoa jälkipolville kerrottavaa. Muutaman päivän juopottelu yhdistettynä jetlagiin teki temppunsa. Darra paranneltiin omalla altaalla, noin 30 asteen lämmössä, kyllä kelpasi!

Seuraavana päivänä oli edessä ensimmäinen koulupäivä. Poikia asia vitutti. Jaakon suusta kuultu kommentti tiivistää porukan tunnelman loistavasti: ” Tää koulu häiritsee aivan helvetisti tätä meidän vaihto-opiskelua!” Erittäin osuvasti sanottu, eikö totta?

Lauantai 10.1.2009

Lauantaina piti kirjautua hotellista ulos, joten herätys oli asetettava aamuun ennen klo kymmentä, koska halusimme nauttia aamiaisen hotellilla. Pekonit huuleen, laukut kantoon, puhelu I Knowlle. Ukko heitti meidät uudelle asunnolle, ja jätimme uskolliselle mutta hieman ahneeksi käyneelle I Knowlle haikeat jäähyväiset. Itkimme vuolaasti. Halailimme. Suutelimme. Rakastelimme.

Kämppä oli takataskussa, joten ilmassa oli juhlan tuntua. Sen kunniaksi lähdimme hikoilemaan kuuluisille Chatuchak Weekend Marketeille: jumalauta sitä ihmis- ja kojumäärää. Ostimme paitoja ja boksereita ja kiiruhdimme kämpille.
Kouluporukan kanssa oli sovittu illaksi yhteinen tutustumistilaisuus ruokailun ja ehkä juopottelunkin merkeissä. Päätimme yhteistuumin, ettemme ainakaan itse luo tylsistynyttä tunnelmaa tapaamiseen. Päätimme siis naulata tuntuvat pohjat. Ravintolassa ruokajuomaksi muutamat, jonka jälkeen kauppaan, ja kauppakassit kilisten asunnolle. Tapaaminen oli sovittu alkavaksi 19:00 Cabbages & Condoms –ravintolaan, mutta saavuimme tyylillemme uskollisina tyylikkäästi puoli tuntia myöhässä. Thaimaassa oli seuraavana päivänä jotkut vaalit, joten alkoholin myyminen oli kiellettyä. Muutamia baareja oli kuitenkin auki ja ukot saatiin humalaan. Meininki näytti kuin kieltolain aikaiselta ajalta: kaljaa juotiin kahvikupeista suurimmassa osassa baareja, nerokasta toimintaa, eikö totta? Itse sankarit menivät kuitenkin kuppiloihin, joista sai viinaa aivan normaalisti. Ilta oli mukava ja saimme jopa muutamia uusia tuttavuuksia. Viina, tuo suomalaisille kovin tuttu seurapeli, toimi jälleen! Baarista taksilla kotio pötköttämään. Seuraavana aamuna herätys tulisi tapahtumaan omassa kodissa, loistavaa.

Perjantai 9.1.2009

Tjaa-a, mitäs sitä sanoisi perjantaisesta asunnonmetsästyksestä. Ensimmäisenä siitä taitaa tulla mieleen, että sitä ei tapahtunut. Aamulla porukka oli vielä sen verran päissään, että kukaan ei herännyt kellon soittoon. Täyttä varmuutta kellon soimisesta ei tosin ole, herätystä tuskin tajuttiin aamulla laittaa päälle. Ainakaan huoneessa numero 2035, Pätäri-Ruokonen –akselilla, jossa nukkui parivaljakosta pelkästään Jonni. Jukka löysi yösijan Henkan lämpimästä kainalosta, hellyyttävä näky.

Päätä nosteltiin punkasta vasta puoliltapäivin, joten aikaa koulun orientaatiopäivän alkamiseen oli enää noin tunti. Miehet pesulle ja alakertaan. Perille kampukselle päästiin ongelmitta. Ekana hampit oli ihmeissään kampuksen koosta: kampus on oma kaupunkinsa. Pari omaa urheilustadionia ja lääniä vaikka muille jakaa. Pitäisi löytyä harrastemahdollisuuksia hyppytunneille.

Itse orientaatio alkoi huumorsävytteisesti. Tottakai, melkein kaikki muut suomalaiset olivat siellä koulupuvut päällä. Meien rosvojoukko saapui paikalle siviilit päällä, ankarassa kankkusessa. Takariviin oli päästävä. En tiedä, mitä sanoa, voitte varmaan kuvitella näyn. Kuntomme ansiosta pääsimme moniin sketseihin mukaan, tahtomattamme. Jopa koko Faculty of Economics –yksikön päälliköistä otti meidät puheessaan huomioon, että nämä kaverit ovat varmaan saapuneet Bangkokiin vasta aamulla. Emme käyneet korjaamaan miestä, vaan nyökkäilimme tyytyväisinä, muiden nauraessa. Orientaatio oli nopeasti ohi, koska meidän täytyi lähteä lyömään asunto lukkoon. Vuokratakuu maksettiin, kättä paiskattiin: hampeilla oli oma asunto Bangkokissa.

Asunnosta tarvittavat informaatiot ja kuvat löytyy osoitteesta: www.thanpuyingsuite.com. Executive suite on meien kämppä.

Perjantaina ei tapahtunut enää mitään ihmeellistä. Muutamat kaljat hotellilla, seurustelua, Henkka sairasteli. Päivän hauskimpiin hetkiin kuului, kun matkalla kioskille tuk tuk-kuski esitteli itsensä meille. Nimekseen mies ilmoitti Black Diamond. Hauskaa tästä, ainakin meidän mielestä, teki se, että mies oli väriltään yön musta. Meitä huvitti, en tiedä teistä.

Torstai 8.1.2009

Torstaiaamuna heräilimme ajoissa tarkastamaan hotellin aamiaistarjoilun. Perusaamupalat naamariin ja ihmettelemään, mitä kautta lähtisimme aloittamaan asunnonmetsästystä. Hotellimme edessä päivysti eräänlainen kuljetuspalvelu, josta löysimmekin heti apua. Hyppäsimme Volvoon, jonka kuski esitteli itsensä I Knowksi – ylimielinen nimi. Aivan aluksi tälle ystävälliselle herrasmiehelle ei tullut täysin selväksi, millaista asuntoa etsimme. Pyörimme erittäin karuilla kulmilla, ja Jugi alkoi hermoilemaan siinä määrin, että pysäytti auton ja haki kioskilta uupuneille asunnonmetsästäjille huurteiset kuuden desin Singhat.

Alkoholi ratkaisi asunto-ongelmammekin. Oluiden ollessa puolillaan I Know kaartoi kuin ihmeen kaupalla asiallisen kerrostalon sisäpihalle. Mies johdatteli nelikon lobbyyn, ja jo ensisilmäyksellä paikka vaikutti kerrassaan mainiolta. Kävimme ystävällisen neitokaisen johdolla tsekkaamassa meille sopivaa asuntoa, joka teki myöskin positiivisen vaikutuksen. Emme kuitenkaan olleet sataprosenttisen tyytyväisiä – kranttuja miehiä kun olemme. Teimme jo lähtöä, kunnes huonolla englannilla kajahti taikasanat: ”swim and fitness! ”. U-käännös ja tarkastamaan uima-allas sekä gymi. Arvosana nousi entisestään.

Päätimme kuitenkin olla lyömättä kauppoja saman tien lukkoon, olisihan meillä vielä seuraavana päivänä ruhtinaallisesti aikaa etsiä asuntoa. Suunnitelmana oli, että heti perjantai-aamuna ennen koulun orientaatiopäivää lähtisimme paikallisten asunnonvälitysfirmojen puheille. Näin ei tapahtunut: torstai-iltana päätimme riipaista kännit. Pienet aloittelut hotellin läheisyydessä ja taksi alle. Ohjeet taksikuskille olivat seuraavat: ei sexy-maaaan-massage -baariin, vaan paikkaan, jossa voisimme rauhallisesti ottaa muutamat oluet. Näin ei tapahtunut. Suhari tiputti meidät hämärääkin hämärämmän klubin edustalle, ja homma oli sisällä vielä hämärämpää. Astuimme sisään ja huomasimme olevamme paikan ainoat asiakkaat, lukuun ottamatta läskiä hierontahuoneen nurkkauksessa. Mimmit, eli suoraan sanoen huorat, istuivat rivissä ja riisuivat meitä katseillaan. Tai pukivat meille pilkkihaalareita. Oli miten oli, päätimme juoda tilaamamme oluet maailmanennätysvauhtia ja poistua. Kuski odotteli ulkopuolella ja sai kuulla kunniansa: ”That wasn’t exactly the place we were looking for, it was fucking full of prostitutes”. Tämän jälkeen kuski tajusi pointtimme ja vei meidät oikeaan yökerhoon. Boss-yökerhon antimiin kuului esimerkiksi vessahenkilökunta, joka hieroi muun muassa hartiat kuntoon kusemisen aikana. Myös korvat ja pohkeet saivat kyytiä. Homma karkaili käsistä Henken hieman tipatessa paria kaveria: mies kannettiin kultatuolissa kuselle ja takaisin baarin puolelle. Siinäpä se ilta olikin, hotellille lepäilemään hyvissä ajoin, eli neljältä aamuyöllä. Taidettiin siinä vielä nauttia room servicen yöpalojakin. Lähtökohdat olivat täydelliset asunnonmetsästykselle ja kouluun tutustumiselle.

Tiistai 6.1.2009 – Keskiviikko 7.1.2009

Hampit tapasivat n. 14:30 Helsinki-Vantaalla – tosin herrat Pätäri ja Tiainen lusivat jo pari yötä Henryn, tai oikeastaan Pinjan nurkissa. Finski starttasi ajallaan, eli hanurit nousivat nyt joksikin aikaa Suomen kamaralta tasan kello 17:05. Ensimmäinen välilasku oli jo Frankfurtissa, joten ensimmäisen rykäisyn aikana ei nousun ja laskun lisäksi juuri kerennyt muuta tekemään kuin nauttimaan keskioluista – tiuhaan tahtiin, koska ilmaiseksi kerrankin sai. Jonni ja Jaakko yhdistivät myös harvat aivosolunsa pehmis-ristikon merkeissä, jonka ratkaiseminen ihme kyllä osoittautui neroille ylitsepääsemättömäksi tehtäväksi.

Frankfurtin kenttä oli maineensa veroinen: olimme jumalauta täysin hukassa. Päättömän harhailun jälkeen onnistuimme kuin ihmeen kaupalla vaihtamaan lentoliput, jonka jälkeen päätimme palkita itsemme gourmet-lounaalla – McDonald’sissa. Tämän perussuorituksen jälkeen löysimme itsemme saksalaisten tuoppien äärestä korttia läiskien. Saksa oli nähty. Paska maa.

Ero Finnairin lennokilla ja Etihadin ”vastaavalla” oli kuin luxus-seuralaisella ja hampaattomalla spurgulla. Koneeseen istuessa, naaman edessä oli jokaisella oma kosketusnäyttö, josta pystyi valitsemaan mieleisensä elokuvan, tv-sarjan, dokumentin, taikka, vittu, tietokonepelin. Kone haiskahti rajusti öljysheikin rahapussin mahdille – suomipoika kiittää! Käsinojasta löytyi myös loistava, playstationohjaimen, kaukosäätimen ja puhelimen sekasikiö, jota ihmetellessä meni helposti kuuden tunnin lentosiivu keskelle aavikkoa. Matkan sujuvuutta helpotti myös, kerrassaan kauniiden lentoemojen, tarjoilemat gintonicit, joita seurueemme tuhosi lukuisia yksiköitä. Myös oluita ja viinejä kului, mutta meillä ei lasketa. Tuskin kerkesi kuppia pöytään iskeä, kun uutta tuputettiin nokan eteen. Hyvätapaisina miehinä, emme uskaltaneet kieltäytyä, olisivat vielä loukkaantuneet. Vuorokauden aikana nautittujen alkoholiannosten määrä alkoi olla melko suuri.

Kuten sanottua, lento meni kuin siivillä ja saavuimme keskelle Arabiemiraattien hiekkahelvettiä. Lentokenttä oli pieni ja kuuma ja joka puolella haisi joko kamelin, tai ihmisen paska. Kentän vessoissa käydessä totesimme, että ihmispaska se taisi olla: luokatonta siivousta. Hatunnosto Sollin keltapaitaisille maahanmuuttajille! Voihan se tietysti olla, että öljysheikkien massit haisi nokkaan. Rahanhaju ei ole kovin tuttu.

Kenttä oli myös todella ruuhkainen, emmekä olemattoman alkoholitarjonnan vuoksi keksineet oikein mitään tekemistä. Istuimme hiljaa ringissä, mököttäen. Saimme tiedon lentomme viivästymisestä, jolloin läksimme etsimään itsellemme aktiviteettia. Tätä, yllättäen, ajattelimme löytyvän alkoholin ihmeellisestä maailmasta, ilmaisesta tarjoilusta Diners Club Internationalin piikkiin. Lounge löytyi yläkerrasta ja Diners-omistajiemme toimesta astelimme voitonvarmoina sisään, keskelle pukumiehiä. Voitonvirneemme hyytyi totaalisesti kassaneidin höylätessä poikien kortteja. Laskua tuli 320 AED, jonka kurssista kellään ei ollut harmainta aavistusta. Läppäri auki ja helpotus oli huomattava: laskua tuli noin 20 euroa per mies. Tätä vastaan baarissa oli kaikki juomat ilmaisia, ja myös ruokaa oli tarjolla. Hopeakupolien alla olevat ruoat jäi sivuseikaksi, kun baarimikko kantoi solkenaan drinkkejä suomipoikien pöytään. Ilmeisesti pannukakkumaassa ei katsota juopottelua kovin suotuisasti, sen verran hyytäviä katseita saimme osaksemme. Päätimme kuitenkin yhteistuumin naulata koko rahalla jurrin. Huomatkaa, että kello oli paikallista aikaa noin yhdeksän aamulla, ja Suomessa vastaavasti seitsemän. Ravitseva aamiainen oli tosiasia.

Pöydän notkuessa alkoholituotteista, saapui Diners Clubin hemaiseva respatyttö hoputtamaan poikia: lento kohti Bangkokia oli kuulemma lähdössä. Huolettomat veikot eivät tästä hätääntyneet, vaan hörppäsivät pöydän tyhjäksi ja lähtivät valumaan kohti konetta. Kone oli lähdössä nousuun, mutta seikkailijat olivat jo hyvässä nousussa valmiiksi.

Pitkä päivä alkoi painaa selkeästi matkamiesten harteilla, sillä parin unilääkkeenä nautitun Gin Tonicin jälkeen nukkumatti saapui itse kullekin. Maksa-Arvolle terveisiä! Herrat Saario ja Ruokonen saivat Abu Dhabin kentällä neuvoteltua itselleen viereiset istumapaikat hätäuloskäyntien vierelle, mutta ehtona oli, että pojat olisivat heti hätätilanteen sattuessa valmiita auttamaan kanssamatkustajia. Juuri näin, kyseiset herrat nukkuivat olka olkaa vasten onnellista ruususenunta tuskin koneen renkaiden noustua maasta. Hätätilanteen sattuessa sankareistamme olisi tuskin lyöty Mannerheim-ristin arvoisia ritareita. Yhtä kaikki, hätätilanteilta vältyttiin ja matka sujui ongelmitta. Kapteenin sanat Bangkokissa vallitsevasta säätilasta lämmitti kummasti muutakin kuin mieltä: vaatteista oli päästävä. Kapteeni lupaili iltalämpötilaksi +28 astetta, joten huppareilla ja pitkillä housuilla varustautuneita sotureita odotti hiostava yllätys. Ei lämmä luita riko, sanoo myös vanha viidakon sananlasku.

Matkalaukut saatumme lähdimme poistumaan Bangkokin lentokentältä. Ennen reissua olimme saaneet ohjeita, että taksia ottaessa, ei tulisi sortua ensimmäisiin tarjottuihin vaihtoehtoihin, vaan tulisi pyrkiä hieman kentältä ulos; näin saattaisimme säästyä muutamilta ylimääräisiltä bateilta. Homma meni seuraavasti: pääovista ulos, jossa oli parinkymmenen metrin taksijono. Tähän ei todellakaan jääty venailemaan. Lentokentällä oli varmaan satoja takseja, joissa oli virallinen juusto katolla, mutta seurueemme päätyi, luultavasti, kentän ainoaan pimeään taksiin. Laukut konttiin ja kuskille osoite kouraan. Itse kuski ei osannut juuri sanaakaan englantia, mutta hänen kaverinsa vakuutti hänen tietävän hotellimme. Jumalauta! Sanotaanko, että jos nopeammin oltais haluttu keskustaan sieltä kentältä, olisi paikalle joutunut hälyttämään helikopteri. Naispuolinen kuski laittoi haisemaan sen, mitä vanhasta Volvosta irti lähti. Eniten kuultuja lausahduksia matkan aikana: ”Ei vittu!”, ”Tästä jos selvitään, niin vedetään jurrit!”, ”Kato etees, vitun ämmä!”. Autosta pihalle päästyämme jengi oli onnellinen ollessa vielä yhtenä kappaleena. Hotelliin kirjautuminenkin sujui ongelmitta. Laukut huoneisiin, miehet suihkuun ja lähinurkkiin tutustuminen oli edessä. Pieniä katuja kulkiessamme jetlagista ei ollut tietoakaan. Pari paikallista bisseä paikallisessa naamaan ja nukkumaan. Kaduilla kulkiessa erilaisten palvelutarjoajien määrä oli päätähuimaava. ”Massagee-ee-e, sexy maaaaaan, handsome maaan!”. Kerrankin elämässään myös Jonni saattoi tuntea itsensä halutuksi, höhö!

Hotelliin päästiin takaisin ennen puoltayötä. Yhdet pussikaljat naamaan ja päät tyynyyn. Seuraavana päivänä alkaisi ankara asunnon metsästys, joten olisi paras olla pelikunnossa. Aamuherätykseksi sovittiin kello kahdeksan, jotta aamiainen saataisiin hyvissä ajoin pois alta. Toiset nukkui paremmin, toiset huonommin. Ikkunasta näkyvä öinen Bangkokin osa näytti jokseenkin huimalta. Ei se meien Stadi olekaan niin iso. Täällä ei vielä mitään hajua hommien kulusta, täysin turisteja. Ehkä se on vielä ymmärrettävää, paikalla ollaan oltu noin 20h tätä tehtäessä. Ehkä se huomenna tästä! Hyviä vointeja sinne, kuultiin pakkasta olevan ilmassa. Harmittaa aika paljon teien puolesta! Kassellaan jatkoja myöhemmin, Bangkok kiittää!