Pikakelaus muutaman kuluneen viikon tapahtumista:
Songkranin juhlinnan jäljiltä oltiin sen verran uupuneita, että Maksa-Arvon toinen lomaviikko sujui rauhallisissa merkeissä. Juopoteltiin pari kertaa, makailtiin altaalla ja tilailtiin kotiinkuljetuksella ruokaa. Ei hassumpaa touhua sekään.
Arvo lähti, samat kujeet jäi. Takaraivossa alkoi tässä vaiheessa jyskyttää ehkä hieman ahdistusta herättävä tieto: paluu Suomeen häämöttäisi parin viikon päässä. No, emme antaneet ajatukselle liikaa valtaa vaan juopoteltiin pari kertaa, makailtiin altaalla ja tilailtiin kotiinkuljetuksella ruokaa. Hoideltiin myös rauhalliseen tahtiin pakollisia ostoksia. Ainiin, järjestettiin myös koko luokalle Thanpuying Suiten allasosastolla vappubileet. Pukeutumiskoodina oli liivit, ja varsin mallikkaita asukokonaisuuksia nähtiinkin. Bileistä ja vapusta ylipäätään ei sen enempää, mutta sanottakoon, että ilman jälkiseuraamuksia juhlista ei selvitty.
Luokkaretkelläkin käytiin. Retki suuntautui Pattayalle johonkin kansallispuiston tapaiseen, jossa sitten käytiin näkemässä ja kokemassa elefantti-show. Norsut pelasi jalkapalloa, heitteli korista, ajeli fillarilla, maalasi tauluja, keilasi…kysymys kuuluukin: mitä saatanaa?!
Valmistuttiin myös yliopistosta. Tilaisuus oli suhteellisen karu ja koruton, muutamat kauniit puheet ja sertifikaatit kouraan. Niin se homma pitääkin hoitaa. Niin sitä vaan tuli lappu käteen samoilla metodeilla kuin koko koulu-uran ajan – piirtelemällä kulleja ja kirkkoveneitä vihko täyteen.
Torstaina 7.5. käytiin jättämässä koko luokan voimin viimeinen jalanjälki Bangkokin yöelämään. Tutun kaavan mukaan kotiin tultiin eri aikoihin, kuka mistäkin. Perjantaina oli sunnuntai-fiilis, eli huono.
Sunnuntaina kävelymatkalla kauppaan alkoi niin helvetillinen ukkosmyrsky, ettei Suomen maalla sellaista ole varmaankaan nähty. Henkka, Jonni ja Jaakko seurailivat turvallisesti myrskyä huteran peltikatoksen alta salamoiden iskiessä suhteellisen lähelle. Niin ainakin arvelimme, koska maa tärisi alla ja paskat oli tulla housuun. Tiet tulvi myös siihen malliin, että vesiraja oli jo niin korkealla, että taksin oven avaaminen oli vaikeaa. Karua touhua Bangkokissa.
Illalla katselimme vartin formuloita altaalla. Ideoimme Kimille oman tallin, jossa kuskeina pöristelisivät Häkkinen ja Salo. Matti Nykänen olisi tallipäällikkö, jolla olisi formula-luurien sijaan päässä karaoke-luurit. Kaitsu Merilä kirjottaisi skandaalipaljastuksia ja hoitaisi mekaanikon hommat. Mervi olisi luonnollisesti varikkotyttö ja lämmittäisi rantasaunaa.
Nyt on sunnuntain ja maanantain välinen yö, eli viimeinen Thanpuying Suitessa. Matkalaukut on pakattu, ja alkaa olla jopa vähän haikea fiilis. Tehtiin mitä huvitti reilut neljä kuukautta, voisko parempaa olla? Sen kummempia vuodattelematta: olihan tää nyt vittu parasta!
-Jaakko
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
Kostea viikonloppu
Torstai 16.4.
Takana pari päivää nenän valkaisua, joten olikin jo aika siirtyä takaisin sorvin ääreen, tositoimiin. Maksa-Arvon toiveena oli kaupunkilomailun ohessa grillata nahkaa pari päivää Thaimaan kuuluisilla hiekkarannoilla, joten olihan miehen toivetta kunnioitettava. Torstaiaamuna heräiltiin ajoissa siitä huolimatta, että edellisyö oli mennyt Mestareiden liigaa väijyessä, koska Koh Sametille oli tarkoitus päästä vielä jalostuskeleillä. Mini-van alle ja kohti Rayongin satamaa. Rayongissa olikin sitten täysi kaaos päällä: Songkran oli täyttä totta, kadut olivat tukossa vesisotilaista ja muuten vain juopottelevista paikallisista. Loppujen lopuksi päästiin suhteellisen kuivina pikaveneeseen ja lopulta Sametin saarelle rantauduttiin ehkä joskus kolmen maissa. Lämpötila auringossa oli viitisenkymmentä celsiusta.
Kohtuu hyvä bungalow löytyi edellisen visiitin ansiosta vaivattomasti, joten speedot jalkaan ja rantaravintolan kautta biitsille. Pari tuntia rantaelämää sai kuitenkin riittää, sillä nestetankkaus oli kokonaan unohtua. Tilanne korjattiin nopeasti marketin jääkaapin antimilla. Kun kurkut oli mukavasti voideltu, siirtyminen Silver Sand Restaurantiin tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Yllätykseksemme ravintolassa oli meneillään hääseremonia. Kuten arvata saattoi, morsian oli reilusti alle kolmekymppinen siro thai-nainen, sulho kuudenkympin paremmalla puolella oleva mahakas britti. Härskiä touhua, mutta jokainen tyylillään. Hääseremoniasta johtuen ravintola oli muuten täysin tukossa, mutta bongasimme kuitenkin vapaan nurkkapöydän. Tilattuamme ruuat huomasimme, että pöytä oli varattu häävieraille. No, Häjyt-elokuvaa mukaillen: ”täähän oli justiinsa se tilaisuus mihin me oltiin tulossa!”
Pippuripihvit porisivat siihen malliin vatsalaukuissa, että jotain oli tehtävä. Maksa-Arvo vanhana ammattimiehenä haki kaupasta pullollisen giniä: kuulemma rauhoittaa kivasti vatsaa. Siitä se idea sitten lähtikin, ja hetken päästä käynnissä oli raivokas askartelu gin-tonicien parissa, joka jatkui loppuillasta rantabaarin puolella perinteisten viskikolien muodossa. Rantabaarissa puhuimme sujuvaa tiki-talkia kolmen ruotsalaismimmin kanssa. Loppuillasta ei midn muistikuvaa.
Perjantai 17.4.
Huoneen luovutus oli puoliltapäivin, turvonneet nupit nousivat kirosanojen saattelema tyynyistä. Oli aika siirtyä kohti uusia seikkailuja, kohti Pattayaa, jossa olisi illalla muutaman luokkalaisen järjestämät synttäribileet. Lähtöä ennen oli kuitenkin pakko huilata hetkinen varjossa, ja varsinkin Maksa-Arvo oli jostain syystä täysin hajalla. Edes gin-tonic-aamiainen ei miehelle tippunut, joten oli syytä alkaa epäillä jonkinlaista krapulaa. Muu retkue ei antanut viheliään kankkusen ottaa valtaa, vaan puskivat suoraan tulta päin uuteen taistoon. Taksimatka Pattayalle kului leppoisissa merkeissä, osan nukkuessa ja osan korjaillessa oloja uuteen uskoon. Pattayalta löytyi kuin löytyikin bilekämppä, jossa muut luokkalaiset olivatkin jo hyvässä vauhdissa. Sama yhteinen sävel tuntui olevan lähes jokaisella, sen verran marinadissa porukka heilui. Puolet juhlakansasta jaksoi vielä lähteä yöhön, puolet tummuivat turvallisesti kämpille. Joku nimeltä mainitsematon sankari eksyi muusta porukasta keskellä Pattayan yötä täysin tiedottomana siitä, missä päin vuokratalo sijaitsi. Kämppä löytyi silkalla tuurilla puolentoista tunnin mopotaksiajelun jälkeen.
Lauantai 18.4.
Jaakko heräili Pattayan vuokrakämpältä joskus kahden maissa, ja kuuli, että muut olivat jo kymmenen maissa siirtyneet Pattayan rannoille. Maksa-Arvo ja Jonni treffasivat rannalla paria Artun tyttöystävää, ja Jaakko liittyi hyvin nukutun yön jälkeen joukkoon. Syöminkien jälkeen siirtyminen hotellihuoneeseen, jossa alettiin laatia illan sotasuunnitelmaa. Sotasuunnitelma se oli kirjaimellisesti, sillä Songkranin juhlinta oli lauantaina villeimmillään juuri Pattayalla. Ei muuta kuin tiimipaidat päälle, vesitykit kainaloon ja kohti taistelutannerta. Ilta meni hyvin pitkälti seuraavasti: armotonta vesisotaa ketään säästelemättä, ja välillä tuopposet huuleen baarin puolella. Juopottelusta ei kuitenkaan ollut tänään tietoakaan, ja nyt oli jopa hauskaa leikkiä selvin päin. Vesisota synnytti myös pienehköä dramatiikkaa ja ylilyöntejä. Muun muassa joku japanilaisturisti raivostui silmittömästi jouduttuaan vesisuihkun uhriksi. Mursu potkaisi thai-naista, jolloin kanssamme sotinut britti nappasi saman tien japsin seinille. Pienenä kuriositeettina kerrottakoon, että japanilaisen raivostuttanut vesisuihku lähti Jaakon tykistä.
Sunnuntai 19.4.
Fiilis oli huonosti nukutun yön jälkeen sellainen, että Pattayalta oli päästävä hevon vittuun nopeasti. Olimmekin jo ennen aamuyhdeksää taksissa ja Bangkokissa ennen yhtätoista. Totaalinen lepopäivä.
-Jape
Takana pari päivää nenän valkaisua, joten olikin jo aika siirtyä takaisin sorvin ääreen, tositoimiin. Maksa-Arvon toiveena oli kaupunkilomailun ohessa grillata nahkaa pari päivää Thaimaan kuuluisilla hiekkarannoilla, joten olihan miehen toivetta kunnioitettava. Torstaiaamuna heräiltiin ajoissa siitä huolimatta, että edellisyö oli mennyt Mestareiden liigaa väijyessä, koska Koh Sametille oli tarkoitus päästä vielä jalostuskeleillä. Mini-van alle ja kohti Rayongin satamaa. Rayongissa olikin sitten täysi kaaos päällä: Songkran oli täyttä totta, kadut olivat tukossa vesisotilaista ja muuten vain juopottelevista paikallisista. Loppujen lopuksi päästiin suhteellisen kuivina pikaveneeseen ja lopulta Sametin saarelle rantauduttiin ehkä joskus kolmen maissa. Lämpötila auringossa oli viitisenkymmentä celsiusta.
Kohtuu hyvä bungalow löytyi edellisen visiitin ansiosta vaivattomasti, joten speedot jalkaan ja rantaravintolan kautta biitsille. Pari tuntia rantaelämää sai kuitenkin riittää, sillä nestetankkaus oli kokonaan unohtua. Tilanne korjattiin nopeasti marketin jääkaapin antimilla. Kun kurkut oli mukavasti voideltu, siirtyminen Silver Sand Restaurantiin tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Yllätykseksemme ravintolassa oli meneillään hääseremonia. Kuten arvata saattoi, morsian oli reilusti alle kolmekymppinen siro thai-nainen, sulho kuudenkympin paremmalla puolella oleva mahakas britti. Härskiä touhua, mutta jokainen tyylillään. Hääseremoniasta johtuen ravintola oli muuten täysin tukossa, mutta bongasimme kuitenkin vapaan nurkkapöydän. Tilattuamme ruuat huomasimme, että pöytä oli varattu häävieraille. No, Häjyt-elokuvaa mukaillen: ”täähän oli justiinsa se tilaisuus mihin me oltiin tulossa!”
Pippuripihvit porisivat siihen malliin vatsalaukuissa, että jotain oli tehtävä. Maksa-Arvo vanhana ammattimiehenä haki kaupasta pullollisen giniä: kuulemma rauhoittaa kivasti vatsaa. Siitä se idea sitten lähtikin, ja hetken päästä käynnissä oli raivokas askartelu gin-tonicien parissa, joka jatkui loppuillasta rantabaarin puolella perinteisten viskikolien muodossa. Rantabaarissa puhuimme sujuvaa tiki-talkia kolmen ruotsalaismimmin kanssa. Loppuillasta ei midn muistikuvaa.
Perjantai 17.4.
Huoneen luovutus oli puoliltapäivin, turvonneet nupit nousivat kirosanojen saattelema tyynyistä. Oli aika siirtyä kohti uusia seikkailuja, kohti Pattayaa, jossa olisi illalla muutaman luokkalaisen järjestämät synttäribileet. Lähtöä ennen oli kuitenkin pakko huilata hetkinen varjossa, ja varsinkin Maksa-Arvo oli jostain syystä täysin hajalla. Edes gin-tonic-aamiainen ei miehelle tippunut, joten oli syytä alkaa epäillä jonkinlaista krapulaa. Muu retkue ei antanut viheliään kankkusen ottaa valtaa, vaan puskivat suoraan tulta päin uuteen taistoon. Taksimatka Pattayalle kului leppoisissa merkeissä, osan nukkuessa ja osan korjaillessa oloja uuteen uskoon. Pattayalta löytyi kuin löytyikin bilekämppä, jossa muut luokkalaiset olivatkin jo hyvässä vauhdissa. Sama yhteinen sävel tuntui olevan lähes jokaisella, sen verran marinadissa porukka heilui. Puolet juhlakansasta jaksoi vielä lähteä yöhön, puolet tummuivat turvallisesti kämpille. Joku nimeltä mainitsematon sankari eksyi muusta porukasta keskellä Pattayan yötä täysin tiedottomana siitä, missä päin vuokratalo sijaitsi. Kämppä löytyi silkalla tuurilla puolentoista tunnin mopotaksiajelun jälkeen.
Lauantai 18.4.
Jaakko heräili Pattayan vuokrakämpältä joskus kahden maissa, ja kuuli, että muut olivat jo kymmenen maissa siirtyneet Pattayan rannoille. Maksa-Arvo ja Jonni treffasivat rannalla paria Artun tyttöystävää, ja Jaakko liittyi hyvin nukutun yön jälkeen joukkoon. Syöminkien jälkeen siirtyminen hotellihuoneeseen, jossa alettiin laatia illan sotasuunnitelmaa. Sotasuunnitelma se oli kirjaimellisesti, sillä Songkranin juhlinta oli lauantaina villeimmillään juuri Pattayalla. Ei muuta kuin tiimipaidat päälle, vesitykit kainaloon ja kohti taistelutannerta. Ilta meni hyvin pitkälti seuraavasti: armotonta vesisotaa ketään säästelemättä, ja välillä tuopposet huuleen baarin puolella. Juopottelusta ei kuitenkaan ollut tänään tietoakaan, ja nyt oli jopa hauskaa leikkiä selvin päin. Vesisota synnytti myös pienehköä dramatiikkaa ja ylilyöntejä. Muun muassa joku japanilaisturisti raivostui silmittömästi jouduttuaan vesisuihkun uhriksi. Mursu potkaisi thai-naista, jolloin kanssamme sotinut britti nappasi saman tien japsin seinille. Pienenä kuriositeettina kerrottakoon, että japanilaisen raivostuttanut vesisuihku lähti Jaakon tykistä.
Sunnuntai 19.4.
Fiilis oli huonosti nukutun yön jälkeen sellainen, että Pattayalta oli päästävä hevon vittuun nopeasti. Olimmekin jo ennen aamuyhdeksää taksissa ja Bangkokissa ennen yhtätoista. Totaalinen lepopäivä.
-Jape
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Vesi- ja olutfestivaali
Maanantaina palailtiin siis Malesiasta ja vieteltiin vielä vapaita, koska oli joku pyhäpäivä. Tiistaina taas karu paluu arkeen ja opin tielle. No eipä kummempia, kolme päivää koulussa meni suhteellisen vaivattomasti vihellellen, eikä keskiviikon tenttikään tuottanut ongelmia. Ei muuta kun viikonlopun kunniaksi torstai-iltana luokkalaisten voimin For Funiin, jo kantapaikaksi muodostuneeseen lähibaariin. Viskiputelien kilke ja iloisesti sammaltavan suomalaisjoukkion mölinä helli jälleen pohjois-bangkokilaisten korvia. Yölliset jatkot altaalla ja aamuyöstä petiin. Perustoimintaa.
Perjantaina ei juurikaan ressailtu eikä poistuttu kotoa, sillä oli valmistauduttava huolella lauantaihin, joka olisi suuri päivä: Maksa-Arvo Vanhasen kone Bangkokin kansainväliselle lentokentälle laskeutui lauantaina 11.4.2009 paikallista aikaa kello 13.35! Voi sitä jälleennäkemisen riemua, miestä olikin jo odoteltu. Jonni ja Jaakko hakivat matkamiehen kentältä ja kotiin päästyä kaivoi Maksa-Arvo rinkastaan litran tuliaispullon vanhaa kunnon Jaloviinaa. Nyt alkoi hommat olla kohdallaan. Ei muuta kuin nuoruuden innolla tuliaisten kimppuun ja kuulumisia vaihtamaan. Mukavassa seurassa tuliaiset tuhottiin pikavauhtia, suurimmaksi osaksi itse vierailevan tähden toimesta. Ymmärrettävästi puuduttava lento oli kuivattanut matkamiehen kurkkua siihen malliin, ettei tuliaisputeli riittänyt kuin aperitiiviksi. Edellisviikolla Jukka ja pikavisiitin tehnyt Simo olivat keksineet keskustan tornitalosta beer-buffetin, johon kelpasi lähteä sammuttamaan janoa. Johannes hyökkäsi Artun, Jaakon ja Jonnin messiin ja oluttarjoilu sai alkaa. Diili ei ole nimittäin huono, sillä kuudella eurolla sai lipittää bisseä sen verran kuin ukkoon mahtuu. Jonkin verran sitä mahtui, sillä puolen yön jälkeen Thanpuying Suiteen saapui suhteellisen topakassa liemessä kolme kaikkensa antanutta yön ja bissen tummuttamaa ritaria.
Eilisistä olutfestareista huolimatta sunnuntaina heräiltiin suhteellisen reippaina tarkoituksena lähteä shoppailemaan weekend marketeille. Subit naamaan ja pirssillä Chatuchakiin. Nyt täytyy sanoa, että perkele, kun oli kuuma. Varmasti yksi vuoden kuumimmista päivistä. Tuskanhikeä uhmaten tuhansien pikkuihmisten ja kojujen joukkoon tekemään löytöjä. Varsinkin Maksa-Arvo oli reippaalla tuulella, ja miehen ostoskassiin tarttui heti ensi kerralla 15 t-paitaa, 8 shortsit, parit kengät, muutama lippis jne. Muutkin ukot saivat pakolliset ostokset alta pois, joten reissu markkinoille oli rankka mutta onnistunut. Loppuilta pyhitettiin grillailulle ja chillailulle.
Maanantaina alkoi paikallisten uudenvuoden juhlinta, eli Songkran, jonka vuoksi meilläkin on koko viikko vapaata koulusta. Songkran on thaimaalaisten vuoden kohokohta, ja sitä voisi kuvailla maailman suurimmaksi vesisodaksi. Paikallisilla on siis tapana viskoa toistensa päälle vettä. Hauskaa jos siitä tykkää. Songkranin juhlintaa kuitenkin varjosti maanantaina väkivaltaisiksi yltyneet mielenosoitukset, joita mekin saimme todistaa konkreettisesti kaduilla: sotilasta ja panssarivaunua oli monessa kadunkulmassa, ja julkinen liikenne tökki mielenosoittajien ja armeijan tukkiessa teitä. Joka tapauksessa emme antaneet mellakoiden häiritä kaunista kesäpäivää, vaan päätimme kaikki viisi ukkoa lähteä keskustan ostospaikoille siitä huolimatta, että juuri siellä vilisi melko paljon mellakoivia punapaitoja. Pitkän taiteilun ja monen tiesulun jälkeen pääsimme vihdoin pelipaikoille vain todetaksemme, että Songkranin takia kauppakeskukset olivat kiinni. Tilanteeseen oli vain yksi ratkaisu: terhakas päiväkänni beer-buffetissa. Tornitalon 17. kerroksen tunnelma oli taas kerran erinomainen, napakkaa kaljottelua ja pientä golfailua. Alhaalta kuului jonkinlaista ammuskelua, todennäköisesti kumiluotien laulua, mutta se ei meitä yläilmoissa huolettanut. Muutaman tunnin nautiskelun jälkeen taksi kämpille, jossa hyvät sapuskat naamariin. Kello alkoikin siinä vaiheessa olla jo sen verran, että baariin siirtyminen olisi väistämätöntä. Tutussa For Funissa odottelikin jo melkoinen joukko suomalaistovereita, joten illan resepti oli taas selvä. Tai no, kaikkea muuta kuin selvä. Jossain vaiheessa Jaakko löysi mp3-soittimen taskustaan, joten mies käveli dj:n koppiin ja tökkäsi soittimen tiskijukan koneeseen. Oli paikalliset hieman ihmeissään kun ämyreistä kajahteli muun muassa hentoa tanssimusiikkia ala Children of Bodom ja In Flames. Kaiken kaikkiaan ilta ja koko päivä hipoivat täydellisyyttä. Vielä kun naisen olisi viereen saanut, mutta Henkkaan oli tyytyminen.
-Jaakko
Perjantaina ei juurikaan ressailtu eikä poistuttu kotoa, sillä oli valmistauduttava huolella lauantaihin, joka olisi suuri päivä: Maksa-Arvo Vanhasen kone Bangkokin kansainväliselle lentokentälle laskeutui lauantaina 11.4.2009 paikallista aikaa kello 13.35! Voi sitä jälleennäkemisen riemua, miestä olikin jo odoteltu. Jonni ja Jaakko hakivat matkamiehen kentältä ja kotiin päästyä kaivoi Maksa-Arvo rinkastaan litran tuliaispullon vanhaa kunnon Jaloviinaa. Nyt alkoi hommat olla kohdallaan. Ei muuta kuin nuoruuden innolla tuliaisten kimppuun ja kuulumisia vaihtamaan. Mukavassa seurassa tuliaiset tuhottiin pikavauhtia, suurimmaksi osaksi itse vierailevan tähden toimesta. Ymmärrettävästi puuduttava lento oli kuivattanut matkamiehen kurkkua siihen malliin, ettei tuliaisputeli riittänyt kuin aperitiiviksi. Edellisviikolla Jukka ja pikavisiitin tehnyt Simo olivat keksineet keskustan tornitalosta beer-buffetin, johon kelpasi lähteä sammuttamaan janoa. Johannes hyökkäsi Artun, Jaakon ja Jonnin messiin ja oluttarjoilu sai alkaa. Diili ei ole nimittäin huono, sillä kuudella eurolla sai lipittää bisseä sen verran kuin ukkoon mahtuu. Jonkin verran sitä mahtui, sillä puolen yön jälkeen Thanpuying Suiteen saapui suhteellisen topakassa liemessä kolme kaikkensa antanutta yön ja bissen tummuttamaa ritaria.
Eilisistä olutfestareista huolimatta sunnuntaina heräiltiin suhteellisen reippaina tarkoituksena lähteä shoppailemaan weekend marketeille. Subit naamaan ja pirssillä Chatuchakiin. Nyt täytyy sanoa, että perkele, kun oli kuuma. Varmasti yksi vuoden kuumimmista päivistä. Tuskanhikeä uhmaten tuhansien pikkuihmisten ja kojujen joukkoon tekemään löytöjä. Varsinkin Maksa-Arvo oli reippaalla tuulella, ja miehen ostoskassiin tarttui heti ensi kerralla 15 t-paitaa, 8 shortsit, parit kengät, muutama lippis jne. Muutkin ukot saivat pakolliset ostokset alta pois, joten reissu markkinoille oli rankka mutta onnistunut. Loppuilta pyhitettiin grillailulle ja chillailulle.
Maanantaina alkoi paikallisten uudenvuoden juhlinta, eli Songkran, jonka vuoksi meilläkin on koko viikko vapaata koulusta. Songkran on thaimaalaisten vuoden kohokohta, ja sitä voisi kuvailla maailman suurimmaksi vesisodaksi. Paikallisilla on siis tapana viskoa toistensa päälle vettä. Hauskaa jos siitä tykkää. Songkranin juhlintaa kuitenkin varjosti maanantaina väkivaltaisiksi yltyneet mielenosoitukset, joita mekin saimme todistaa konkreettisesti kaduilla: sotilasta ja panssarivaunua oli monessa kadunkulmassa, ja julkinen liikenne tökki mielenosoittajien ja armeijan tukkiessa teitä. Joka tapauksessa emme antaneet mellakoiden häiritä kaunista kesäpäivää, vaan päätimme kaikki viisi ukkoa lähteä keskustan ostospaikoille siitä huolimatta, että juuri siellä vilisi melko paljon mellakoivia punapaitoja. Pitkän taiteilun ja monen tiesulun jälkeen pääsimme vihdoin pelipaikoille vain todetaksemme, että Songkranin takia kauppakeskukset olivat kiinni. Tilanteeseen oli vain yksi ratkaisu: terhakas päiväkänni beer-buffetissa. Tornitalon 17. kerroksen tunnelma oli taas kerran erinomainen, napakkaa kaljottelua ja pientä golfailua. Alhaalta kuului jonkinlaista ammuskelua, todennäköisesti kumiluotien laulua, mutta se ei meitä yläilmoissa huolettanut. Muutaman tunnin nautiskelun jälkeen taksi kämpille, jossa hyvät sapuskat naamariin. Kello alkoikin siinä vaiheessa olla jo sen verran, että baariin siirtyminen olisi väistämätöntä. Tutussa For Funissa odottelikin jo melkoinen joukko suomalaistovereita, joten illan resepti oli taas selvä. Tai no, kaikkea muuta kuin selvä. Jossain vaiheessa Jaakko löysi mp3-soittimen taskustaan, joten mies käveli dj:n koppiin ja tökkäsi soittimen tiskijukan koneeseen. Oli paikalliset hieman ihmeissään kun ämyreistä kajahteli muun muassa hentoa tanssimusiikkia ala Children of Bodom ja In Flames. Kaiken kaikkiaan ilta ja koko päivä hipoivat täydellisyyttä. Vielä kun naisen olisi viereen saanut, mutta Henkkaan oli tyytyminen.
-Jaakko
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
Urpot reissussa
Back to School 30.3.-2.4.
Maanantaina jatkui taas tosiaan ”rentouttavan” lomailun jälkeen koulu, kurssin aiheena International Economics. No ei muuta kun niskasta taas itseä kiinni ja kello soimaan kukon laulun aikaan. Rytmi oli muuten loman aikana kääntynyt lähes päinvastaiseksi, eli nukkumaan mentiin lähempänä aamuseiskaa, joten ukot muistuttivat parin tunnin torkkumisen jälkeen maanantaiaamuna haudasta herätetyiltä ihmisraunioilta.
Kouluviikko oli ja meni tutuissa merkeissä. Aamusta thaikkua ja loppupäivä pisnestä. Maanantain ja tiistain tunnit tosin olivat vähän helvetin iso vitsi: jostain luokan eteen oli roudattu nelikymppinen jenkki, Curtis, jonka oli tarkoitus luennoida globalisaatiosta ja kulttuurien eroista maailman taloudessa. Noh, kaveri käytti tunnit soittamalla Nirvanaa ja kertomalla hämäristä bisneksistään, joita olivat mm. hain hampaiden ja krokotiilin pääkallojen myyminen eBayssa. Loppuviikoksi hommaan saatiin sentään järkeä, kun paikalla oli jopa ihan oikea opettaja, Mr. Angelo, niin ikään Ameriiikan Yhdysvalloista. Leppoisa kaveri, joka osasi opettaa.
Perjantai 3.4. Malesia
Laosin reissun jälkimainingeissa, eli helvetillisessä krapulassa ja pelkotilassa, oli jostain syystä tilattu perjantaille lentoliput Malesiaan. Tämä ehkä siksi, että edestakaiset lennot irtosivat pilkkahintaan 45 eurolla ja Kimi ajelisi Ferrarillaan ylivoimaiseen voittoon Sepangin mutkaisella radalla.
Seuruetta ei formula-ajot juurikaan normaalisti kiinnosta, mutta jos halpa mahdollisuus siunaantuu kerran elämässä kyseinen sirkus kokea, niin mikä jottei! Mehän päätimme sitten toteuttaa reissun tyylikkäästi: jo alkuviikosta shoppailimme ostarilta räikeimmät ja huomioita herättävimmät Ferrari-asusteet koko sakille, sillä tarkoituksena oli näyttää koko kisaviikonloppu mahdollisimman urpoilta suomalaisilta formulaturisteilta. Kostyymit olivat täydelliset, ja Henkka jopa kruunasi asukokonaisuutensa Keke-laseilla sekä härskeillä Keijo-tyylisillä pensseleillä.
Sopimuksena oli, että Fefe-asut pysyvät päällä koko kisaviikonlopun, joten ei muuta kun himassa rytkyt niskaan ja kohti lentokenttää. Saimme silmää Bangkokin kentällä vähän saatanasti, ymmärrettävästi. Totesimme urpoilun olevan hauskaa ja siirryimme odottelemaan lentoa baariin.
Kuala Lumpuriin saavuttiin aikataulussa, joten perjantai-illan aktiviteeteille piti siis jäädä hyvin aikaa. Ferrari-kuteet toimivat myös Malesian päässä, kun jo lentokentällä Henkeltä tultiin kyselemään ilmaisia lippuja kisoihin. Voi perkele! Lentokentältä keskustaan siirtyminen olikin jostain syystä hankalampi keissi, joten tehokasta peliaikaa valui janoisilta sankareilta harmittavasti hukkaan. Ferrari-tiimi (mukana siis Jukka, Jaakko, Jonni, Henry, Splifi, Markus) saapui pitkän etsinnän jälkeen oikeaan osoitteeseen, eli Pujanggaan joskus ennen kymmentä. Vastaanottokomiteassa oli lisää punaisia, sillä muutama Jugin kaveri majaili myös samassa osoitteessa. Ei muuta ku viinakauppaan ja Pujanggan yläkertaan tutustumaan uusiin naamoihin ja sotkemaan mielenkiintoisia juomasekoituksia. Hetken päästä 10 Ferraripaitaa herätti jo pahennusta Kuala Lumpurin kuumimmissa yökerhoissa. Jaakko hävitti perinteisesti illan aikana lompakon. Taas.
Lauantai 4.4. Malesia
Tänään oli tarkoitus suunnata Sepangin radalle katsomaan nyt niitä nopeita autoja. Tätä ennen teimme kuitenkin virheen ja kävimme Mäkki-aamiaisella keskustassa. Itse aamiainen ei ollut virhe, vaan Ferrari-asut, joiden vuoksi saimme poseerata yhteiskuvissa paikallisten kanssa pitkät tovit. Kai osa luuli, että ollaan oikeesti jotain Ferrarin henkilökuntaa, kun perhepotretteja meidän kanssa halusivat ottaa. Paha sanoa, miten krapulalle haisevista pitkätukista saa jotain saatanan henkilökuntaa?
60 kilometrin bussimatka Sepangiin taittui rattoisasti naureskellen, ja perillä oltiin hyvissä ajoin kolme tuntia ennen aika-ajoja. Siinä sitten aistittiin hieman formulatunnelmaa tappavassa kuumuudessa hikoillen ja odotellen. Meillä oli liput hill stand –katsomoon (10€ koko kisaviikonloppu, ryöstöä!), josta oli helppo bongata muitakin suomalaisia. Ne tunnisti siitä, että joko ne oli vielä kovaäänisessä jurrissa tai jo sammuneita. Perinteistä!
Aika-ajot oli ja meni, ei niistä oikeen selvää saanut kun ei noita sääntöjäkään oikein tiedä. Ironista, että käy paikanpäällä katsomassa ajoja ja lopputulos pitää tarkastaa netistä. Thanpuying Suiten lakanoista väsätty Suomen lippukin unohtui saatana taksinpenkille.
Pujanggassa oltiin joskus kymmenen maissa, ja arvatenkin saman tien alkoi armoton askartelu alkoholituotteiden parissa. Sovittiin, että heitetään hetkeksi paidat henkariin ja pidetään ansaittu vapaailta rasittavista formuladuuneista. Rentoutuminen oli totaalista, eikä illasta ole juuri muistikuvia. Normaalia toimintaa siis.
Sunnuntai 5.4. Malesia
Pujanggan selliä muistuttavassa kuuden hengen huoneessa haisi aamupäivällä hieno sekoitus pierua ja vanhaa viinaa. Tuoksua kuvastaa hyvin se, että Jugi meinasi heittää silmät avattuaan laatat. Ei kankkusesta, vaan hajusta. Jengi kuitenkin keräili pikku hiljaa elämän pienet rippeet kokoon ja reippaili läheiseen intialaiseen vetelemään aamupöperöt. Kyllä toimi!
Pirssi alle ja kohti pääkallopaikkaa. Eilisestä viisastuneena ei turhaan hätäilty paikalle liian aikaisin, ja ruuhkista selvittiin perille sopivasti puoli tuntia ennen starttia. Jengiä rata-alueella parveili huomattavasti enemmän kuin aika-ajoissa, ja ilmassa leijui jopa urheilujuhlan tuntua.
Kisan alusta ei ole juuri kerrottavaa, mutta joskus vajaan tunnin ajelun jälkeen alkoi tapahtua. Alkoi nimittäin sataa. Ja satoi sen verran, että kisa keskeytettiin sateen takia ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1991. Vittu, kerran elämässä formuloihin ja kisa keskeytetään. Oikeestaan aika perinteistä. Vissiin molemmat suomalaisetkin keskeytti, en minä muista. Johonkin, vissiin aika lähelle, iski myös aika sairas salama, joka säikäytti melkein paskat housuun.
Jännittävä yksityiskohta sunnuntaissa oli se, että monien yllätykseksi seurailimme kisaa vesiselvinä. Tosin Suomi oli kuitenkin hyvin edustettuna, sillä sateen alettua suomalaiset kisaturistit laskivat puolialastomina persmäkeä pitkin rinnettä. Kisaviikonlopun raikuvimmat aplodit keräsi niin ikään suomalainen, paidaton läski, joka juoksenteli rinteessä valtavan siniristilipun kanssa umpijurrissa kaatuillen tasaiseen tahtiin. Taas sai tuntea vilpitöntä ylpeyttä karusta kansastamme.
Huomista matkapäivää ajatellen päätimme olla vetämättä sunnareita. Homma oli ehkä hienoinen virhe, koska nukkumisesta ei Pujanggan tyrmässä meinannut tulla selvin päin mitään.
Maanantai 6.4.
Lento Bangkokiin myöhästyi puolitoista tuntia, eli Thanpuyingin puhtaat lakanat saivat odottaa hetken pitempään. Lennolla parit kunnon turbulenssit, eli matkalla saatiin nauttia erittäin vittumaisesta pikkulasten pakokauhu-huutoitkusta. Sepä siitä maanantaista.
-Jaakko
Maanantaina jatkui taas tosiaan ”rentouttavan” lomailun jälkeen koulu, kurssin aiheena International Economics. No ei muuta kun niskasta taas itseä kiinni ja kello soimaan kukon laulun aikaan. Rytmi oli muuten loman aikana kääntynyt lähes päinvastaiseksi, eli nukkumaan mentiin lähempänä aamuseiskaa, joten ukot muistuttivat parin tunnin torkkumisen jälkeen maanantaiaamuna haudasta herätetyiltä ihmisraunioilta.
Kouluviikko oli ja meni tutuissa merkeissä. Aamusta thaikkua ja loppupäivä pisnestä. Maanantain ja tiistain tunnit tosin olivat vähän helvetin iso vitsi: jostain luokan eteen oli roudattu nelikymppinen jenkki, Curtis, jonka oli tarkoitus luennoida globalisaatiosta ja kulttuurien eroista maailman taloudessa. Noh, kaveri käytti tunnit soittamalla Nirvanaa ja kertomalla hämäristä bisneksistään, joita olivat mm. hain hampaiden ja krokotiilin pääkallojen myyminen eBayssa. Loppuviikoksi hommaan saatiin sentään järkeä, kun paikalla oli jopa ihan oikea opettaja, Mr. Angelo, niin ikään Ameriiikan Yhdysvalloista. Leppoisa kaveri, joka osasi opettaa.
Perjantai 3.4. Malesia
Laosin reissun jälkimainingeissa, eli helvetillisessä krapulassa ja pelkotilassa, oli jostain syystä tilattu perjantaille lentoliput Malesiaan. Tämä ehkä siksi, että edestakaiset lennot irtosivat pilkkahintaan 45 eurolla ja Kimi ajelisi Ferrarillaan ylivoimaiseen voittoon Sepangin mutkaisella radalla.
Seuruetta ei formula-ajot juurikaan normaalisti kiinnosta, mutta jos halpa mahdollisuus siunaantuu kerran elämässä kyseinen sirkus kokea, niin mikä jottei! Mehän päätimme sitten toteuttaa reissun tyylikkäästi: jo alkuviikosta shoppailimme ostarilta räikeimmät ja huomioita herättävimmät Ferrari-asusteet koko sakille, sillä tarkoituksena oli näyttää koko kisaviikonloppu mahdollisimman urpoilta suomalaisilta formulaturisteilta. Kostyymit olivat täydelliset, ja Henkka jopa kruunasi asukokonaisuutensa Keke-laseilla sekä härskeillä Keijo-tyylisillä pensseleillä.
Sopimuksena oli, että Fefe-asut pysyvät päällä koko kisaviikonlopun, joten ei muuta kun himassa rytkyt niskaan ja kohti lentokenttää. Saimme silmää Bangkokin kentällä vähän saatanasti, ymmärrettävästi. Totesimme urpoilun olevan hauskaa ja siirryimme odottelemaan lentoa baariin.
Kuala Lumpuriin saavuttiin aikataulussa, joten perjantai-illan aktiviteeteille piti siis jäädä hyvin aikaa. Ferrari-kuteet toimivat myös Malesian päässä, kun jo lentokentällä Henkeltä tultiin kyselemään ilmaisia lippuja kisoihin. Voi perkele! Lentokentältä keskustaan siirtyminen olikin jostain syystä hankalampi keissi, joten tehokasta peliaikaa valui janoisilta sankareilta harmittavasti hukkaan. Ferrari-tiimi (mukana siis Jukka, Jaakko, Jonni, Henry, Splifi, Markus) saapui pitkän etsinnän jälkeen oikeaan osoitteeseen, eli Pujanggaan joskus ennen kymmentä. Vastaanottokomiteassa oli lisää punaisia, sillä muutama Jugin kaveri majaili myös samassa osoitteessa. Ei muuta ku viinakauppaan ja Pujanggan yläkertaan tutustumaan uusiin naamoihin ja sotkemaan mielenkiintoisia juomasekoituksia. Hetken päästä 10 Ferraripaitaa herätti jo pahennusta Kuala Lumpurin kuumimmissa yökerhoissa. Jaakko hävitti perinteisesti illan aikana lompakon. Taas.
Lauantai 4.4. Malesia
Tänään oli tarkoitus suunnata Sepangin radalle katsomaan nyt niitä nopeita autoja. Tätä ennen teimme kuitenkin virheen ja kävimme Mäkki-aamiaisella keskustassa. Itse aamiainen ei ollut virhe, vaan Ferrari-asut, joiden vuoksi saimme poseerata yhteiskuvissa paikallisten kanssa pitkät tovit. Kai osa luuli, että ollaan oikeesti jotain Ferrarin henkilökuntaa, kun perhepotretteja meidän kanssa halusivat ottaa. Paha sanoa, miten krapulalle haisevista pitkätukista saa jotain saatanan henkilökuntaa?
60 kilometrin bussimatka Sepangiin taittui rattoisasti naureskellen, ja perillä oltiin hyvissä ajoin kolme tuntia ennen aika-ajoja. Siinä sitten aistittiin hieman formulatunnelmaa tappavassa kuumuudessa hikoillen ja odotellen. Meillä oli liput hill stand –katsomoon (10€ koko kisaviikonloppu, ryöstöä!), josta oli helppo bongata muitakin suomalaisia. Ne tunnisti siitä, että joko ne oli vielä kovaäänisessä jurrissa tai jo sammuneita. Perinteistä!
Aika-ajot oli ja meni, ei niistä oikeen selvää saanut kun ei noita sääntöjäkään oikein tiedä. Ironista, että käy paikanpäällä katsomassa ajoja ja lopputulos pitää tarkastaa netistä. Thanpuying Suiten lakanoista väsätty Suomen lippukin unohtui saatana taksinpenkille.
Pujanggassa oltiin joskus kymmenen maissa, ja arvatenkin saman tien alkoi armoton askartelu alkoholituotteiden parissa. Sovittiin, että heitetään hetkeksi paidat henkariin ja pidetään ansaittu vapaailta rasittavista formuladuuneista. Rentoutuminen oli totaalista, eikä illasta ole juuri muistikuvia. Normaalia toimintaa siis.
Sunnuntai 5.4. Malesia
Pujanggan selliä muistuttavassa kuuden hengen huoneessa haisi aamupäivällä hieno sekoitus pierua ja vanhaa viinaa. Tuoksua kuvastaa hyvin se, että Jugi meinasi heittää silmät avattuaan laatat. Ei kankkusesta, vaan hajusta. Jengi kuitenkin keräili pikku hiljaa elämän pienet rippeet kokoon ja reippaili läheiseen intialaiseen vetelemään aamupöperöt. Kyllä toimi!
Pirssi alle ja kohti pääkallopaikkaa. Eilisestä viisastuneena ei turhaan hätäilty paikalle liian aikaisin, ja ruuhkista selvittiin perille sopivasti puoli tuntia ennen starttia. Jengiä rata-alueella parveili huomattavasti enemmän kuin aika-ajoissa, ja ilmassa leijui jopa urheilujuhlan tuntua.
Kisan alusta ei ole juuri kerrottavaa, mutta joskus vajaan tunnin ajelun jälkeen alkoi tapahtua. Alkoi nimittäin sataa. Ja satoi sen verran, että kisa keskeytettiin sateen takia ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1991. Vittu, kerran elämässä formuloihin ja kisa keskeytetään. Oikeestaan aika perinteistä. Vissiin molemmat suomalaisetkin keskeytti, en minä muista. Johonkin, vissiin aika lähelle, iski myös aika sairas salama, joka säikäytti melkein paskat housuun.
Jännittävä yksityiskohta sunnuntaissa oli se, että monien yllätykseksi seurailimme kisaa vesiselvinä. Tosin Suomi oli kuitenkin hyvin edustettuna, sillä sateen alettua suomalaiset kisaturistit laskivat puolialastomina persmäkeä pitkin rinnettä. Kisaviikonlopun raikuvimmat aplodit keräsi niin ikään suomalainen, paidaton läski, joka juoksenteli rinteessä valtavan siniristilipun kanssa umpijurrissa kaatuillen tasaiseen tahtiin. Taas sai tuntea vilpitöntä ylpeyttä karusta kansastamme.
Huomista matkapäivää ajatellen päätimme olla vetämättä sunnareita. Homma oli ehkä hienoinen virhe, koska nukkumisesta ei Pujanggan tyrmässä meinannut tulla selvin päin mitään.
Maanantai 6.4.
Lento Bangkokiin myöhästyi puolitoista tuntia, eli Thanpuyingin puhtaat lakanat saivat odottaa hetken pitempään. Lennolla parit kunnon turbulenssit, eli matkalla saatiin nauttia erittäin vittumaisesta pikkulasten pakokauhu-huutoitkusta. Sepä siitä maanantaista.
-Jaakko
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Loman loppu
Meininki on viime aikoina ollut hieman rauhallisempaa paria poikkeusiltaa lukuun ottamatta, joten olkoon päivityskin nyt sitten lyhyehkö ja ytimekäs.
Tosiaan, Santtu poistui keskuudestamme viime viikon maanantaina. Läheisen poislähtö on aina surullista, jäämme kaihoisasti kaipaamaan ja muistelemaan. Jonnin sisko Jenni ja Jennin avopuoliso Jaakko olivat saapuneet lauantaina mestoille, ja päätimmekin kunnioittaa Santun muistoa kuten mies olisi varmasti itsekin toivonut: teimme pikavisiitin Bang Saeniin ja Pattayalle, jossa sitten naulasimme tukevat jurrit. Yksi yö suhteellisen rasittavaa Pattayaa kuitenkin riitti seurueelle, ja paluu Bangkokiin torstaina oli tosiasia.
Torstaina otettiin lunkisti, ja Jukalla, Henryllä ja Japella jäi sama vaihde päälle perjantaiksikin. Jenni, Jaakko ja Jonni lähtivät jokiristeilylle muiden hampuusien tuijotellessa läppäreitään. Tuijottelu sai riittää iltaysin aikoihin, jolloin ensimmäinen, varovainen, ehdotus ulos siirtymisestä heitettiin ilmoille. Ideana oli vain käväistä vähän ”iltakävelyllä”, mutta tiedättehän seepran ja raidat… 10 minuuttia ja Jukan, Japen ja Henryn baaripöydässä komeili mikäs muukaan kuin pullollinen viskiä. Pullon jälkeen yhteys Pätärin sisaruksiin ja Jaakkoon, jotka ilmoittivat olevansa baarissa. Ei kun samaan osoitteeseen, ja niin kutsuttu Hitler-känni alkoi olla valmis. Näin saatiin taas lauantaiksi huono olo.
Mitäs muuta täällä on tapahtunut? Noh, Jenni, Jonni ja Jaakko eivät juurikaan paikallaan pysyneet, vaan kaiken maailman markkinat tuli ilmeisesti kierreltyä ostosten määrästä päätellen. Jennille ainakin ostelu tuntui maistuvan – Jaakon mielestä varmaan liikaakin. Kaiken kaikkiaan viimeiset pari viikkoa on otettu suhteellisen iisisti vieraileville tähdille paikkoja esitellen ja lepäillen – onhan tässä loman aikana kerinnyt riehuakin aivan tarpeeksi.
PS. Eilen jatkui sitten lomien jälkeen taas koulu. Uskokaa tai älkää, maanantaiaamuna Thanpuying Suiten 10C:n asukkeja vitutti niin paljon, että parketti tulvi hiestä ja kyynelistä.
-Jape
Tosiaan, Santtu poistui keskuudestamme viime viikon maanantaina. Läheisen poislähtö on aina surullista, jäämme kaihoisasti kaipaamaan ja muistelemaan. Jonnin sisko Jenni ja Jennin avopuoliso Jaakko olivat saapuneet lauantaina mestoille, ja päätimmekin kunnioittaa Santun muistoa kuten mies olisi varmasti itsekin toivonut: teimme pikavisiitin Bang Saeniin ja Pattayalle, jossa sitten naulasimme tukevat jurrit. Yksi yö suhteellisen rasittavaa Pattayaa kuitenkin riitti seurueelle, ja paluu Bangkokiin torstaina oli tosiasia.
Torstaina otettiin lunkisti, ja Jukalla, Henryllä ja Japella jäi sama vaihde päälle perjantaiksikin. Jenni, Jaakko ja Jonni lähtivät jokiristeilylle muiden hampuusien tuijotellessa läppäreitään. Tuijottelu sai riittää iltaysin aikoihin, jolloin ensimmäinen, varovainen, ehdotus ulos siirtymisestä heitettiin ilmoille. Ideana oli vain käväistä vähän ”iltakävelyllä”, mutta tiedättehän seepran ja raidat… 10 minuuttia ja Jukan, Japen ja Henryn baaripöydässä komeili mikäs muukaan kuin pullollinen viskiä. Pullon jälkeen yhteys Pätärin sisaruksiin ja Jaakkoon, jotka ilmoittivat olevansa baarissa. Ei kun samaan osoitteeseen, ja niin kutsuttu Hitler-känni alkoi olla valmis. Näin saatiin taas lauantaiksi huono olo.
Mitäs muuta täällä on tapahtunut? Noh, Jenni, Jonni ja Jaakko eivät juurikaan paikallaan pysyneet, vaan kaiken maailman markkinat tuli ilmeisesti kierreltyä ostosten määrästä päätellen. Jennille ainakin ostelu tuntui maistuvan – Jaakon mielestä varmaan liikaakin. Kaiken kaikkiaan viimeiset pari viikkoa on otettu suhteellisen iisisti vieraileville tähdille paikkoja esitellen ja lepäillen – onhan tässä loman aikana kerinnyt riehuakin aivan tarpeeksi.
PS. Eilen jatkui sitten lomien jälkeen taas koulu. Uskokaa tai älkää, maanantaiaamuna Thanpuying Suiten 10C:n asukkeja vitutti niin paljon, että parketti tulvi hiestä ja kyynelistä.
-Jape
perjantai 20. maaliskuuta 2009
Kuva-albumi
Kuviahan jengi on kysellyt, joten tässä linkki kuvagalleriaan:
http://picasaweb.google.com/Bangcock2009
Lisää kuvia tulossa materiaalin karttuessa.
http://picasaweb.google.com/Bangcock2009
Lisää kuvia tulossa materiaalin karttuessa.
Loma vol. 2
Pienen hiljaiselon jälkeen on taas aika pienen päiväkirjamerkinnän. Kevätloma on ylittänyt jo puolivälinsä, joten parin viikon päästä olisi taas vedettävä koulupukua niskaan, ei saatana. Lomailuun voisi tottua, ainaskin tässä maassa.
Kosmopoliittien palattua maailmanympärimatkaltaan saimme taas koko perheen kasaan. Kuulumisia vaihdeltiin, halauksia jaettiin, kyyneliä vuodatettiin: jälleennäkemisenriemu oli käsinkosketeltavaa.
Ryyppyremmimme tulisi saamaan vahvistuksen Helsingin syvimmistä viidakoista: Santtu Johannes Loisan oli määrä tulla tuomaan kuulumiset rakkaasta kotimaasta. Kiireinen mies oli saanut raivattua kalenteriinsa pienen raon kevätreissua varten. Mies väitti päivien kirkastuvan kovaa vauhtia kotosuomessa, loistavaa. Ennen Santun tuloa pari päivää sujui arkisissa meiningeissä. Leffaan mentiin, salilla pumppailtiin, tenniskerhon jäsenyyksiä hommailtiin, ulkona syötiin: perusasiat on parhaita asioita. Viinapiru pidettiin visusti pullossaan, koska vihtahousun piiska oli jättänyt lomailijoihin sen verran syvät arvet.
Leffaan menemisestä täytyy sanoa sen verran, että elokuvavalintamme ei osunut aivan nappiin. Watchmen oli ainut leffa, jota kaikki seurueemme jäsenet eivät olleet nähneet. Liput ostettiin ilman minkäänlaisia odotuksia, kunhan saisi pari tuntia vierähtämään leppoisasti. Voi liuri, mitkä pari tuntia olikin. Watchmen sai kunnian olla ensimmäinen elokuva, josta poistuttiin ennen lopputekstien näyttämistä. Totaalista sekopaskaa, leffakriitikkoporukkamme oli todella tyytymätön elokuvan antiin. Emme siis suosittele kenellekään.
Lauantaina aloitettiin Jonnin synttäreiden juhlinta. Jonni oli siis lähes sankari siis itsekin, kuten vanha viisu sanoo. Juhlinnassa oli tarkoitus pitää jonkinlainen roti, koska seuraavana päivänä miehen oli tarkoitus mennä kentälle saapuvaa Sandelssia vastaan. Tiedättehän itsekin, että kun korkki kierähtää, niin aika vierähtää. Baarista tultiin kotio noin kuudelta aamulla, jolloin aloitettiin raivoisa paskartelu: vastaanottokomitealle tehtiin asiaan kuuluva plagaatti ja paita tunnistettavine teksteineen. Tämä asia oli siis kunnossa. Ongelmia alkoi kasaantua ilmaan, kun Jaakko tuli puoliltapäivin ottamaan vesiryyppyä jääkaapista. Vastaanottokomitea oli ilmeisen väsynyt paskartelusessioista, koska päätä nosteltiin olohuoneen lattialta, pöydän alta. Lento oli saapunut Bangkokiin klo 10.20. Samalla sekunnilla puhelin soi ja linjan päässä oli itse Santtu. Puhelindialogi meni jotenkin seuraavanlaisesti. Santtu:”Jaa, missäs sitä ollaan”. Jonni: ”Tässä taksissa tulossa, ihan justiinsa siellä.” Santtu: ”Niin, varmaan, älä kuseta.” Rysän päältä kiinni.
Onni oli kuitenkin onnettomuudessa, koska Santtu oli törmännyt muihin Saviksen porukoihin lennolla, aivan sattumalta ja pääsi taksikyydillä keskustaan, jossa sovimme uuden tapaamisen. Tässä onnistuttiin ja matkamies saatiin perille.
Santun kanssa oli tarkoitus lähteä juhlistamaan varsinaista synttäripäivää ja samalla näyttää Bangkokin kuumaa ja sykkivää yöelämää. RCA-katu ja perusyökerho tulivat nyt myös Santulle tutuksi viskinhuuruisessa pullojen kilkkeessä.
Santtu luvattiin myös viedä rannalle lomailemaan, ja perusvarmana kohteena sai toimia Hua Hinin kristallinkirkkaat rannat, kuten mainoksessa lupailtiin. Rannalle päästiin maanantaina, ja tarkoituksena oli pari päivää viettää jalostuksen merkeissä. Rannalla makoiltiin, ja myös Santulle saatiin ns. p(r)unaa pintaan. Pieni punotus, se tekee turistin, avot!
Hua Hinin yöelämään tutustuttiin myös. Biljardia läiskittiin, oluita kumottiin. Musiikkimiehiä alkoi kiinnostaa livemusiikkinautinnon saaminen muutaman pelin jälkeen, joten oli aika lähteä metsästämään elävää musiikkia tarjoavaa kapakkaa. Tällainen löydettiin vaivatta, ja tutut rokkiklassikot pauhasivat kermakorviemme iloksi.
Baarissa tutustuttiin myös eräisiin suomalaismiehiin, joiden kanssa nautiskelimme yhdessä bändin ja baarin tarjonnasta. Parin viskipullon jälkeen toinen miehistä päätti ottaa puheeksi, että mitäs sitä täällä Thaimaassa oikein luuraillaan. Kerroin, että vaihto-opiskelu on homman nimi, opintotuki mahdollistaa hyvin asumisen ja muut pakolliset liirumlaarumit. Tähän mies sanoi silmät kirkkaana, että sama homma: valtio maksaa myös hänen olonsa täällä. Mies oli sairaseläkkeellä. Ollut kaksi kertaa suljetulla osastolla, mielisairas kun sanoi olevansa. Hullu mies myös kaatamaan, heh. Leppoisaa seuraa, hullunhauskaa jopa. Lopetan sanaleikit nyt tähän. Rautiolle terveisiä! Mies kertoi olleensa nimittäin myös Aurorassa.
Pari päivää rannalla sai riittää, krapulasiirtyminen takaisin Bangkokiin oli edessä. Huoltoasemalla kaikui pienoisen matkapahoinvoinnin(lue:Phil Collins –darra. Krapulan synkin aste) äänet, kun Santtu meni virkistäytymään miestenhuoneeseen. Mies ei kyennyt kommunikointiin, ainakaan tuntemillani kielillä. Kovin kryptistä tekstiä ihmismielelle.
Hunsvottien rillutellessa Hua Hinissa kotiin jäänyt kolmikko keskittyi yhteistuumin viettämään terveellistä elämää, olihan kaikilla takana rankka puolitoistaviikkoinen reissun päällä. Henke ja Jaakko jatkoivat lauantain tapaan tennissessioitaan Jukan polskutellessa kilometrejä mittariin koulun altaalta. Tenniskin sujui jo aika ajoin, vaikka tutut vitut, perkeleet ja mailat vielä vähän lentelivätkin. Bangkokin öiset houkutukset eivät käyneet mielessäkään, vaan leppoisa grillailu iltaisin ja salilla hikoilu oli mukavaa vastapainoa kuluttavalle reissaamiselle ja rymyämiselle. No hätä, eiköhän nämä terveet elämäntavat unohdu viimeistään Arnold Vanhasen saapuessa paikalle huhtikuussa.
Keskiviikko meni Hua Hinin reissaajilta vielä lepäillessä, ja nauttiessa oman altaamme tarjonnasta. Illalla halu siirtyä kaupungille alkoi heräillä ja päätimme lähteä taas elokuviin. Keskustan elokuvateatterit ovat ns. luksustasoa ja tarkoituksena oli mennä nauttimaan Slummimiljonääri –leffasta niiden mukaviin tuoleihin. OK, lippuhinnat samaa tasoa kuin Suomessa, mutta lipulla voit mennä VIP –loungeen nauttimaan tervetuliaisdrinkit ja nauttimaan esimerkiksi hierovan tuolin käsittelystä. Itse istuimet teatterissa on jotain karua: kuvitelkaa mukavin mahdollinen tuoli, jossa olette istuneet, ja nostakaa se potenssiin miljoona. Kyllä kelpasi matkamiehen nauttia. Leffa toki vaihtui Tom Cruisen tähdittämään Valkyrie –elokuvaan. Kriittinen raati tyytyi hymähtelemään partoihinsa jälkipeleissä. Ihan ok, katsokaa itse.
Torstaina lähdettiin taas vähän ulkoilemaan koko porukalla. Syömistä, juomista, biljardia ja paikallisen rock-orkesterin arvostelua: olimme taas perusasioiden äärellä. Nyt olisi tarkoitus lähteä käymään Sandelssin kanssa musakaupoissa ja tavarataloissa, pitäähän miehen rahoistaan päästä. Kohti uusia kujeita, Folke West kiittää.
Kosmopoliittien palattua maailmanympärimatkaltaan saimme taas koko perheen kasaan. Kuulumisia vaihdeltiin, halauksia jaettiin, kyyneliä vuodatettiin: jälleennäkemisenriemu oli käsinkosketeltavaa.
Ryyppyremmimme tulisi saamaan vahvistuksen Helsingin syvimmistä viidakoista: Santtu Johannes Loisan oli määrä tulla tuomaan kuulumiset rakkaasta kotimaasta. Kiireinen mies oli saanut raivattua kalenteriinsa pienen raon kevätreissua varten. Mies väitti päivien kirkastuvan kovaa vauhtia kotosuomessa, loistavaa. Ennen Santun tuloa pari päivää sujui arkisissa meiningeissä. Leffaan mentiin, salilla pumppailtiin, tenniskerhon jäsenyyksiä hommailtiin, ulkona syötiin: perusasiat on parhaita asioita. Viinapiru pidettiin visusti pullossaan, koska vihtahousun piiska oli jättänyt lomailijoihin sen verran syvät arvet.
Leffaan menemisestä täytyy sanoa sen verran, että elokuvavalintamme ei osunut aivan nappiin. Watchmen oli ainut leffa, jota kaikki seurueemme jäsenet eivät olleet nähneet. Liput ostettiin ilman minkäänlaisia odotuksia, kunhan saisi pari tuntia vierähtämään leppoisasti. Voi liuri, mitkä pari tuntia olikin. Watchmen sai kunnian olla ensimmäinen elokuva, josta poistuttiin ennen lopputekstien näyttämistä. Totaalista sekopaskaa, leffakriitikkoporukkamme oli todella tyytymätön elokuvan antiin. Emme siis suosittele kenellekään.
Lauantaina aloitettiin Jonnin synttäreiden juhlinta. Jonni oli siis lähes sankari siis itsekin, kuten vanha viisu sanoo. Juhlinnassa oli tarkoitus pitää jonkinlainen roti, koska seuraavana päivänä miehen oli tarkoitus mennä kentälle saapuvaa Sandelssia vastaan. Tiedättehän itsekin, että kun korkki kierähtää, niin aika vierähtää. Baarista tultiin kotio noin kuudelta aamulla, jolloin aloitettiin raivoisa paskartelu: vastaanottokomitealle tehtiin asiaan kuuluva plagaatti ja paita tunnistettavine teksteineen. Tämä asia oli siis kunnossa. Ongelmia alkoi kasaantua ilmaan, kun Jaakko tuli puoliltapäivin ottamaan vesiryyppyä jääkaapista. Vastaanottokomitea oli ilmeisen väsynyt paskartelusessioista, koska päätä nosteltiin olohuoneen lattialta, pöydän alta. Lento oli saapunut Bangkokiin klo 10.20. Samalla sekunnilla puhelin soi ja linjan päässä oli itse Santtu. Puhelindialogi meni jotenkin seuraavanlaisesti. Santtu:”Jaa, missäs sitä ollaan”. Jonni: ”Tässä taksissa tulossa, ihan justiinsa siellä.” Santtu: ”Niin, varmaan, älä kuseta.” Rysän päältä kiinni.
Onni oli kuitenkin onnettomuudessa, koska Santtu oli törmännyt muihin Saviksen porukoihin lennolla, aivan sattumalta ja pääsi taksikyydillä keskustaan, jossa sovimme uuden tapaamisen. Tässä onnistuttiin ja matkamies saatiin perille.
Santun kanssa oli tarkoitus lähteä juhlistamaan varsinaista synttäripäivää ja samalla näyttää Bangkokin kuumaa ja sykkivää yöelämää. RCA-katu ja perusyökerho tulivat nyt myös Santulle tutuksi viskinhuuruisessa pullojen kilkkeessä.
Santtu luvattiin myös viedä rannalle lomailemaan, ja perusvarmana kohteena sai toimia Hua Hinin kristallinkirkkaat rannat, kuten mainoksessa lupailtiin. Rannalle päästiin maanantaina, ja tarkoituksena oli pari päivää viettää jalostuksen merkeissä. Rannalla makoiltiin, ja myös Santulle saatiin ns. p(r)unaa pintaan. Pieni punotus, se tekee turistin, avot!
Hua Hinin yöelämään tutustuttiin myös. Biljardia läiskittiin, oluita kumottiin. Musiikkimiehiä alkoi kiinnostaa livemusiikkinautinnon saaminen muutaman pelin jälkeen, joten oli aika lähteä metsästämään elävää musiikkia tarjoavaa kapakkaa. Tällainen löydettiin vaivatta, ja tutut rokkiklassikot pauhasivat kermakorviemme iloksi.
Baarissa tutustuttiin myös eräisiin suomalaismiehiin, joiden kanssa nautiskelimme yhdessä bändin ja baarin tarjonnasta. Parin viskipullon jälkeen toinen miehistä päätti ottaa puheeksi, että mitäs sitä täällä Thaimaassa oikein luuraillaan. Kerroin, että vaihto-opiskelu on homman nimi, opintotuki mahdollistaa hyvin asumisen ja muut pakolliset liirumlaarumit. Tähän mies sanoi silmät kirkkaana, että sama homma: valtio maksaa myös hänen olonsa täällä. Mies oli sairaseläkkeellä. Ollut kaksi kertaa suljetulla osastolla, mielisairas kun sanoi olevansa. Hullu mies myös kaatamaan, heh. Leppoisaa seuraa, hullunhauskaa jopa. Lopetan sanaleikit nyt tähän. Rautiolle terveisiä! Mies kertoi olleensa nimittäin myös Aurorassa.
Pari päivää rannalla sai riittää, krapulasiirtyminen takaisin Bangkokiin oli edessä. Huoltoasemalla kaikui pienoisen matkapahoinvoinnin(lue:Phil Collins –darra. Krapulan synkin aste) äänet, kun Santtu meni virkistäytymään miestenhuoneeseen. Mies ei kyennyt kommunikointiin, ainakaan tuntemillani kielillä. Kovin kryptistä tekstiä ihmismielelle.
Hunsvottien rillutellessa Hua Hinissa kotiin jäänyt kolmikko keskittyi yhteistuumin viettämään terveellistä elämää, olihan kaikilla takana rankka puolitoistaviikkoinen reissun päällä. Henke ja Jaakko jatkoivat lauantain tapaan tennissessioitaan Jukan polskutellessa kilometrejä mittariin koulun altaalta. Tenniskin sujui jo aika ajoin, vaikka tutut vitut, perkeleet ja mailat vielä vähän lentelivätkin. Bangkokin öiset houkutukset eivät käyneet mielessäkään, vaan leppoisa grillailu iltaisin ja salilla hikoilu oli mukavaa vastapainoa kuluttavalle reissaamiselle ja rymyämiselle. No hätä, eiköhän nämä terveet elämäntavat unohdu viimeistään Arnold Vanhasen saapuessa paikalle huhtikuussa.
Keskiviikko meni Hua Hinin reissaajilta vielä lepäillessä, ja nauttiessa oman altaamme tarjonnasta. Illalla halu siirtyä kaupungille alkoi heräillä ja päätimme lähteä taas elokuviin. Keskustan elokuvateatterit ovat ns. luksustasoa ja tarkoituksena oli mennä nauttimaan Slummimiljonääri –leffasta niiden mukaviin tuoleihin. OK, lippuhinnat samaa tasoa kuin Suomessa, mutta lipulla voit mennä VIP –loungeen nauttimaan tervetuliaisdrinkit ja nauttimaan esimerkiksi hierovan tuolin käsittelystä. Itse istuimet teatterissa on jotain karua: kuvitelkaa mukavin mahdollinen tuoli, jossa olette istuneet, ja nostakaa se potenssiin miljoona. Kyllä kelpasi matkamiehen nauttia. Leffa toki vaihtui Tom Cruisen tähdittämään Valkyrie –elokuvaan. Kriittinen raati tyytyi hymähtelemään partoihinsa jälkipeleissä. Ihan ok, katsokaa itse.
Torstaina lähdettiin taas vähän ulkoilemaan koko porukalla. Syömistä, juomista, biljardia ja paikallisen rock-orkesterin arvostelua: olimme taas perusasioiden äärellä. Nyt olisi tarkoitus lähteä käymään Sandelssin kanssa musakaupoissa ja tavarataloissa, pitäähän miehen rahoistaan päästä. Kohti uusia kujeita, Folke West kiittää.
Tilaa:
Kommentit (Atom)