Hyvin nukutun yön jälkeen oli keksittävä jotain järkevää tekemistä, jottei lauantai menisi täysin kämpillä ja poolilla makailuksi. Jukka oli valitellut huonoa oloaan jo pari päivää, ja mies oli flunssassaan ja ehkäpä jopa pienessä kankkusessa varsin surullinen näky: The Incredible Drunkia olisi turhaa houkutella tänään minkäänlaisiin päiväaktiviteetteihin.
Henry, Jaakko ja Jonni reippaina ja raittiina miehenalkuina päättivät yhteistuumin Bangkok-oppaan suosittelemina lähteä katsastamaan kuuluisan Khao San Roadin, tuon Aasian reppumatkailijoiden kohtaamispaikan. Ei mitään hajua missä päin metropolia kyseinen katu sijaitsi, joten taksi alle ja kuskille ohjeet. Reilun puolen tunnin ruuhkassa ajelun jälkeen saavuimmekin suhteellisen hienolle alueelle, josta määränpäämmekin pian löytyi. Khao San Road oli todellakin maineensa veroinen, vaikka parin tunnin aikana silmäilimme alueesta todennäköisesti vain murto-osan: varmaan 90% ihmisistä oli länkkäreitä, loput olivatkin paikallisia torikauppiaita. Ihmettelimme suhteellisen rauhallista ilmapiiriä kierrellessämme alueella, vain yli-innokkaat räätälit hieman nostivat verenpainetta. Leppoisan tunnelman kruunasi parit huurteiset miellyttävässä katuravintolassa. Elämä maistui, löysimme sisäisen rauhan.
Palailimme alkuillasta kämpille fyysisen taksimatkan uuvuttamina: aikaa reilun 20 kilometrin matkaan kului lauantairuuhkassa lähes puolitoista tuntia. Päivittelimme taksimatkan törkeää hintaa: maksoimmeko todellakin puolestatoista tunnista reilut neljä euroa!
Lauantai-ilta, joten mitähän sitä nuoret miehet keksisivät. Aivan. Koulusta tutut Markus ja Johannes pärähtivät kämpille, ja aloimme hioa sotasuunnitelmaa. Sen nimi oli Pat Pong, maailman ehkä kuuluisin punaisten lyhtyjen alue. Paikka olisi huhupuheiden mukaan rauhoittunut menneistä vuosista dramaattisesti ja olisi nykyään aikamoinen turistirysä, mutta olihan se silti nähtävä. Viimeistään lähtöä tehdessämme tuli selväksi, että Jugi oli oikeasti kipeä: mies skippasi perkeles vapaaehtoisesti Pat Pongin.
Saavuimme Pat Pongille, mutta urheilumiehinä suuntasimme ensin irkkupubiin väijymään jalkapalloa. Tunnelma oli rauhallinen verrattuna paikallisiin yökerhoihin, nautimme taas elämästä. Ja muutamista alkoholiannoksista. Puolen yön jälkeen jätkät ulos pubista ja katuja mittailemaan. Paha sanoa miten hullu paikka Pat Pong oli 5-10 vuotta sitten, mutta kyllä meininki tänäkin päivänä suhteellisen sairasta on...jätimme Ping Pong-showt seuraavaan kertaan ja annoimme taksikuskille ohjeet: "tasokkaaseen yökerhoon, kiitos. Ei missään nimessä Bossiin." Suhari kertoi tiputtavansa meidät juuri avattuun suosittuun yökerhoon, Oscariin. Ja voihan saatana, suoraan Bossiin. Luovutimme ja jäimme.
Sunnuntaista ei taaskaan ole liiemmin kerrottavaa, perus allastouhuja ja leffojen katselua. Henry oli vuodepotilaana, aika fyysinen mahatauti. Outoa. Viikonloppu oli tehnyt tehtävänsä.
PS. Tuukka kyseli blogin kirjoittajasta. Jonni ja Jaakko ovat kirjotellu, Henkka ja Jugi huutelee taustalla rivouksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti