Maanantai 23.2.
Aamulla heräiltiin taas erittäin innokkaina hyvin levätyn, rauhallisen ja ennen kaikkea raivoraittiin viikonlopun jäljiltä. Tosiasiassa kouluun raahautui punaisia, auringon sekä alkoholin turvottamia ihmisraunioita. Koska uni oli ollut viime yönä liskomaisen katkonaista, tuntui se maittavan aamun luennoilla: hereillä pysyminen tuotti uskomattomia vaikeuksia. Iltapäivällä oli taas edessä field trip, jolle erinäisten syiden vuoksi vain Jaakko lähti mukaan. Tämä päätös osoittautui täydelliseksi virheliikkeeksi, sillä bussimatkalla field tripin määränpää paljastui museoksi: kolmen tunnin museokierros aiheena kolikoiden historia sai miehessä aikaan itsetuhoisia ajatuksia. Ainoa positiivinen asia oli itse museorakennus, joka oli toimittanut joskus muinoin jonkun prinssin asunnon virkaa: pytinki oli perkeleen hieno, harmi ettei sisällä saanut valokuvata.
Maanantaina ei tapahtunut juuri mitään muuta, perus arki-ilta leffojen ja nettisivujen maailmassa. Kuten jo joskus tälläkin palstalla ollaan todettu, ei arki täällä periaatteessa eroa Suomesta. Mitä nyt lämpötilassa on se 50 celsiusta eroa.
Viikonloppuna hankittu rusketuskin alkoi karista pois, kun pojat loi uutta nahkaa kärähtämisen jäljiltä.
Tiistai 24.2.
Koulupäivästä ei taas mitään erikoista raporttia, samaa kamaa. Eikä kyllä itse asiassa iltapäivästäkään. Osa treenaili, osa dataili.
Joku on varmaan saattanut joskus katsoa Pulttiboissia ja tietää Aaken ja Peteliuksen mannet. ”Lähetää ostelee jotai. Siel o hieno ilma. Mentäs autolla ostelee. Mitä vaa ostelee. Lähe mun kaa ostelee, mennää kauppaa ostelee”. Jaakko ja Jukkaha sit lähti ostelee. Pojat osteli puhelimet sekä jo pitkään suunnitelmissa olleen sähkögrillin. Kesään kuuluu olennaisena osana grilli ja täällähän vissiin on kesä. Aika näyttää millainen grilli tulikaan osteltua.
Mestareiden liiga jatkui tänään, ja urheilumiehinä emme tietenkään jättäneet huippufutista väliin. Paikallista aikaa matsi alkoi 02.45, eli aivan hyvä aika näin kouluviikolla. Mikähän helvetin kirous siinä on, kun jokainen matsi mitä altaalla katsellaan päättyy maalittomana. Ja vedoistahan ei taas tietenkään kotiutettu euron euroa.
Keskiviikko 25.2.
Aamulla väsytti. Kouluun kuitenkin taisteltiin aamupäivästä ja taas oli tulla uni. Joskus viime viikolla oli jo tiedossa, että huomenna torstaina olisi tämän jakson tehtävien dead linet. Kuten arvata saattaa, emme olleet pistäneet tikkua ristiin, joten tänään kaatui kaikki niskaan. Vielä bonuksena international finance-kurssilta napsahti tänään vielä yksi kotitentti lisää, joten illan ohjelmaan kuului kaksi kotitenttiä, joku laskutehtävä ja yksi rästiesitelmä.
Ei muuta kuin google ja wikipedia auki ja armoton copy-pastetus oli todellisuutta. Siinä ei montaa hetkeä kulunut kun hommat oli paperilla ja pojat lihakaupassa. Tänään oli taas vuorossa futisyö ja grillin sisäänajo. Lihaosastolta mukaan tarttui kanafileitä ja marinadiainekset. Marinadit sotkettiin ja sinne siipiveikot maustumaan, oikeaoppisesti muutamia tunteja ennen valmistusta.
Kello löi 02.30 ja äijät valui terassille tv:n ääreen. Grilli kuumaksi ja kana ruskettumaan. Jumalauta miten taivaallinen maku, valkosipulikanaa keskellä yötä, itse valmistettuna. Totesimme olevamme helvetin hyviä jätkiä ja jatkoimme yöllisiä kuumia sessioita.
Tällä viikolla youtube on muuten ollut kovassa käytössä. Suomi-klassikot, kuten Vintiöt ja Pulttibois toimii, ja katseltiinpa sieltä joku ilta myös legendaarisen paskaa Voitto kotiin –ohjelmaakin.
Torstai 26.2.
Palautimme aamulla tehtävät hyvännäköiselle sihteerityttöselle ja kyllä, koulupäivä oli siinä. Ja toinen pieni asia: tänään alkoi vaatimaton kuukauden loma. Siis mitäs vittua, KUUKAUDEN LOMA!
Sanomattakin on varmasti selvää, miten asiaa juhlistettiin. Päätimme naulata terhakkaat kännit. Mutta sitä ennen taksi alle ja osteleeee. Tällä kertaa ostoskärryihin tiensä löysi alkoholin ja siipiveikkosen lisäksi myös nautaa, paprikaa, sipulia ja ananasta, sillä suunnitelmissa oli herkkuvartaat. Ja sellaisia niistä myös tuli. Yksimielisesti parasta mättöä täällä tähän mennessä.
Fiilistelimme youtubesta klassikoita, kuten Juicea, Eppuja, Samulia ja totta kai Tom Westerniä, joten tunnelma hipoi täydellisyyttä. Muutamien kaljojen jälkeen päätimme lähteä muutaman luokkalaisen seuraksi läheiseen juuri avattuun baariin, jossa sitten korkki kierähti oikein isolla kädellä. Taisimme tehdä jonkinlaisen ennätyksen viskin kulutuksen määrässä. Noh, jatkettiin vielä Bangkokin ytimeen, ja pikkutunneillehan se taas vierähti. Viimeisenä muistikuvana on, kun aamulla oli vielä pakko päästä osteleeee. Osteltiin sitten kuuden jälkeen mäkistä yöpalaa.
Perjantai 27.2.
Aamulla selvisi, että Jonni oli ryypännyt altaalla alakerran hampin kanssa lähestulkoon puolille päiville. Mies olikin melko hapoilla, mutta olihan suorituskin ollut erittäin fyysinen. Muut kaverit nostivat hattua kunnioittaen.
Henkka ja Jukka painelivat ostoskeskukseen, sillä Jukkaa oli tiistaina kusetettu puhelinkaupoissa ja asiaan oli saatava selvyys. Jaakko ihmetteli Jonnin ollessa ansaituilla päiväunilla (mies ei siis nukkunut yöllä sekuntiakaan), että missähän luuraa kankkunen. Sitä ei kuitenkaan tuntunut tulevan, joten hampuusi hyppäsi intoa ja voimia puhkuen altaaseen polskuttelemaan. Pojat saapuivat reissuiltaan ja valittelivat pahaa oloa. Jaakkokin tuuletteli liian aikaisin, sillä kuin salama kirkkaalta taivaalta iski uskomaton vapina. Eilisen olikin pakko tuntua jossain. Muiden poikien valitellessa olojaan, Jonni narautti kylmän viileästi viskin auki ja sekoitti itselleen parit drinkit. Ammattimies.
Tänään teimme taas uskomattoman riemastuttavan löydön youtubesta: joku nero on ladannut kaikki tämän vuoden puolella ilmestyneet Salkkarit kaiken kansan katsottavaksi. Jumalauta, lähestulkoon ainoa asia jota olemme Suomesta kaivanneet!
Johannes ja Markus saapuivat kunnioittamaan meitä läsnäolollaan, tai tulivat lähinnä Jonnin ryyppykavereiksi, sillä tänään Jukkaa, Henryä ja Jaakkoa ei viinapiru veisi. Miehet on vissiin tulossa vanhoiksi. Juopottelun sijasta kolmikko siirtyi altaalle katselemaan Old Schoolia ja grillailemaan kanavartaita. Muut poistuivat yökerhoon.
Palaillaan taas joskus. Odotettavissa kosteita lomakuulumisia.
-Jaakko
lauantai 28. helmikuuta 2009
maanantai 23. helmikuuta 2009
Perjantai 13.2. - Sunnuntai 22.2.
Aika kulkee kuin siivillä kun ei näköjään blogiakaan kerkeä päivittää. Meillä on ollut kiireitä. Niin varmaan, silkkaa laiskuutta, myönnetään. Mutta muistellaanpa onko mitään mainittavaa edes tapahtunut.
Perjantai 13.2.
Todellinen epäonnen päivä: emme lähteneet Bangkokin yöhön. Tai noh, Jonni reippaana poikana jaksoi jatkaa alkoholin viitoittamalla tiellä ja suuntasi respan pikkumiehen kanssa paikalliseen yökerhoon. Meno oli ollut kuulemma enemmän kuin asiallista: baarissa pitkätukkainen ja parrakas hippi oli ollut ainoa länsimaalainen, ja tuijotus oli kuulemma ollut sen mukaista. Mikäs sen parempaa kuin thaikkutyttöjen huomio sekä tasaisesti täyttyvä viskikolalasi – tietenkin paikallisten laskuun. Myös yölliset jatkot altaalla olivat todellisuutta ja kestivät kuulemma auringonnousuun. Rock ´n´ roll!
Henkan tyttöystävä Pinja oli saapunut torstaina kaupunkiin ja nuoripari oli ymmärrettävästi omilla teillään. Jaakko ja Jukka viettivät myös erittäin villin illan himassa katsoen Nuijaa ja tosinuijaa. Rock ´n´ roll!
Lauantai 14.2.
Aika perinteinen lauantai. Hyvät unet about puolille päivin ja hiomaan illan suunnitelmaa. Se olikin suhteellisen helppo päätös: toista iltaa ei homehduttaisi neljän seinän sisällä kuivin suin. Iltaan oli vielä kuitenkin muutamia tunteja, joten päätimme tappaa aikaa terveellisiä elämäntapoja noudattaen koriskentällä. Mukavaa touhua, tosin melko fyysistä tässä kuumuudessa (oisko ollut +36 lauantaina). Perjantainen juhlijapoikakin taisi tuon fyysisyyden todeta pikku kankkusessaan.
Kuten jo todettua, lauantai oli perinteinen. Muutamia oluita, pokeria kämpillä ja baariin. Tällä kertaa Jonni jäi kotiin parantelemaan oloaan Jukan ja Jaakon suunnatessa RCA-kadun baarihelvettiin Henkan ja Pinjan seuraan. Ai menikö aamuun? Meni.
Sunnuntai 15.2.
Ei kerrottavaa. Tai noh, hieman herkässä ja pelokkaassa olotilassa syntyi päätös siitä, että seuraavaa viikonloppua ei vietetä Bangkokissa. Se on nyt hetkeksi nähty.
Maanantai 16.2.
Paluu jälleen arkeen ja koulun penkille. Eli ei kerrottavaa.
Tiistai 17.2.
Huikeaa taistelua läpi koulupäivän! Jälleen! Onko tämä edes totta? Koulupäivän erikoisuus oli tutustuminen johonkin paikkaan, kukaan meistä ei muista mikä se oli. Ainakin siellä luennoi erittäin pitkään erittäin kuiva vanha nainen. Luennon tasosta kertoo myös se, että opettajamme nukahti. Tai sitten se kertoo opettajamme tasosta.
Henkka ja Pinja olivat eilen käyneet katsastamassa Benjamin Buttonin uskomattoman elämän, ja kehujen ja kovien omien odotusten saattelemana myös Jonni, Jukka ja Jaakko ilmoittivat taksikuskille osoitteeksi leffateatterin. Ja olihan meidän tietenkin pröystäiltävä ja ostaa vip-liput, joihin kuului omat säädettävät laiskanlinnat kaikilla herkuilla. Vip-lippu Bangkokissa on puolet halvempi kuin peruslippu Tennispalatsissa. Elokuva oli hyvä, herkistyimme kyyneliin.
Keskiviikko 18.2.
Koulu oli periaatteessa ohi thai-kielen tuntien jälkeen, sillä luokkamme teki demokraattisen päätöksen lähteä himaan, sillä seuraavan kurssin opettajaa odoteltiin yli tunti turhaan.
Illaksi sovittiin luokan jätkien kanssa urheilusessiot jalkapallon muodossa. Pikkuhiljaa koulun rugby-kentän laidalle alkoi kerääntyä uteliaita pelipaitoihin sonnustautuneita viirusilmiä seurailemaan suomi-poikien pallottelua. Nopeasti olikin jo täydet pelit pystyssä – pelikavereita näköjään ei pahemmin tarvitse etsiskellä, hyvin oma-aloitteista sakkia nämä paikalliset. Hyvä matsi, ei hajua paljon päättyi. Eiköhän me yhdellä maalilla viety…
Torstai 19.2.
Thai-kielen kiemuroiden jälkeen oli jälleen field tripin aika. Tällä kertaa jopa tiesimme kohteen, kyseessä oli siis Thaimaan pörssi. Vierailu olikin edelliseen verrattuna jopa kiinnostava, ja reilusti lyhyempi.
Viikonlopun oli määrä alkaa heti pörssivierailun päätyttyä, mutta maikkamme ilmoitti, että iltapäivällä tunnit jatkuisivat yliopistolla. Ilmoitimme takaisin, siis koko luokan voimin, ettemme tule. Näin toimii demokratia, tunteja ei pidetty. Asiallista.
Viime sunnuntaina teimme siis lupauksen, että Bangkokiin emme jää. Viikolla oli kytenyt idea reissusta Koh Sametille, täydellisille biitseille muutaman tunnin ajomatkan päässä Bangkokista. Jaakko ja Jonni (Jukka päätti sittenkin jäädä lepäilemään Bangkokiin ja Henkka ja Pinja käristyivät Koh Samuilla) pakkasivat vauhdilla hammasharjat reppuihin ja nappasivat taksiin mukaan vanhat tutut Johanneksen ja Markuksen. Hirveällä kiireellä Victory Monumentille, josta kuulemamme mukaan lähtisi bussikuljetuksia kohti Koh Sametia. Ja taas kerran olimme ajoissa paikalla, tällä kertaa jopa 5 minuuttia ennen bussin lähtöä. Parin tunnin päästä olimmekin jo Rayongissa, josta nappasimme pikaveneen Koh Sametin saarelle. Yht ’äkkiä olimme poissa ahdistavasta miljoonakaupungista keskellä pientä paratiisisaarta. Taas maistui elämä.
Vuokrasimme nopeasti ja juurikaan mitään kyselemättä ensimmäisen bungalowin jota meille tarjottiin. Tietenkin se oli varmasti saaren yksi saaren huonoimmista, mutta kelpasi meille ja oli halpa: nelisen euroa/yö/matkamies. Suihkunraikkaina syömään ja juomaan. Illan juomaksi valikoitui rommikola, joka teki tehtävänsä. Meni taas aamun pikkutunneille.
Perjantai 20.2.
Nostelimme päätä tyynystä yllättävänkin aikaisin, jo joskus ennen kymmentä. Kankkusesta ei ollut tietoakaan, ja tuhdin aamupalan siivittäminä päätimme lähteä jalostamaan lihaa – eli grillaamaan ruhojamme petollisen kuuman auringon alle.
Viisi tuntia Kaakkois-Aasian polttavinta aurinkoa, välillä rannalla makaillen ja välillä meressä polskien. Täydellisyyttä. Mutta mikä unohtui? Aivan niin, kunnollinen aurinkorasva. Jokainen voi päätellä lopputuloksen…osa porukasta kärähti.
Joka tapauksessa päivä auringossa oli yksi vaihto-opiskeluajan onnistuneimpia, ja sitä oli hyvä jatkaa torstaina hyväksi osoittautuneella kaavalla, eli rommikolalla. Muut pojat jaksoivat taistella taas aamuun asti, Jaakolle ei tänään maistunut.
Lauantai 21.2.
Puolilta päivin bungalowin uumenista alkoi taas kuulua elämän ääniä. Äänet olivat hieman tuskaisia, sillä eilisen auringonpalvonnan jäljiltä iho oli itse kullakin arka. Etenkin Jonni irvisteli ja kiroili varsin kärsivän oloisena. Päätimme kuitenkin pitää huumoria yllä ja ladata lisää paskaa housuun, ja lähteä kokeilemaan parasailingia. Eli homman nimi oli seuraava: laskuvarjoon valjailla kiinni, valjaat kiinni veneen perässä olevaan vaijeriin ja ukot ilmaan. Laittakaa vaikka googlen kuvahakuun parasailing. Ihan siistiä touhua, varsinkin Siaminlahti näytti yläilmoista mukavan siniseltä.
Vanha koira ei opi uusia temppuja, joten lauantai-ilta jatkui jälleen hyväksi havaitun rommikolan ihmeellisessä maailmassa. Ja sekös kolahti kulmaan. Loppuilta kului varsin hilpeissä tunnelmissa samassa Silver Sand-baarissa kuin kahtena edellisenäkin iltana (olimme koko viikonlopun varmaan 200 metrin säteellä, nerokasta!) ja päättyi kuten ennenkin, eli aamulla.
Sunnuntai 22.2.
Ei enää jaksa kirjottaa. Taksilla Bangkokiin (6e/mies) ja latailemaan akkuja uusia koitoksia silmällä pitäen. Olipa taas helvetin rentouttava viikonloppu. Mutta erittäin onnistunut.
Niin joo, jos tällä netillä nyt saa jossain vaiheessa ladattua kuvia ihmisten ilmoille, niin ehkä jonkinlainen kuva-albumi on tulossa. Iso ehkä.
-Jaakko
Perjantai 13.2.
Todellinen epäonnen päivä: emme lähteneet Bangkokin yöhön. Tai noh, Jonni reippaana poikana jaksoi jatkaa alkoholin viitoittamalla tiellä ja suuntasi respan pikkumiehen kanssa paikalliseen yökerhoon. Meno oli ollut kuulemma enemmän kuin asiallista: baarissa pitkätukkainen ja parrakas hippi oli ollut ainoa länsimaalainen, ja tuijotus oli kuulemma ollut sen mukaista. Mikäs sen parempaa kuin thaikkutyttöjen huomio sekä tasaisesti täyttyvä viskikolalasi – tietenkin paikallisten laskuun. Myös yölliset jatkot altaalla olivat todellisuutta ja kestivät kuulemma auringonnousuun. Rock ´n´ roll!
Henkan tyttöystävä Pinja oli saapunut torstaina kaupunkiin ja nuoripari oli ymmärrettävästi omilla teillään. Jaakko ja Jukka viettivät myös erittäin villin illan himassa katsoen Nuijaa ja tosinuijaa. Rock ´n´ roll!
Lauantai 14.2.
Aika perinteinen lauantai. Hyvät unet about puolille päivin ja hiomaan illan suunnitelmaa. Se olikin suhteellisen helppo päätös: toista iltaa ei homehduttaisi neljän seinän sisällä kuivin suin. Iltaan oli vielä kuitenkin muutamia tunteja, joten päätimme tappaa aikaa terveellisiä elämäntapoja noudattaen koriskentällä. Mukavaa touhua, tosin melko fyysistä tässä kuumuudessa (oisko ollut +36 lauantaina). Perjantainen juhlijapoikakin taisi tuon fyysisyyden todeta pikku kankkusessaan.
Kuten jo todettua, lauantai oli perinteinen. Muutamia oluita, pokeria kämpillä ja baariin. Tällä kertaa Jonni jäi kotiin parantelemaan oloaan Jukan ja Jaakon suunnatessa RCA-kadun baarihelvettiin Henkan ja Pinjan seuraan. Ai menikö aamuun? Meni.
Sunnuntai 15.2.
Ei kerrottavaa. Tai noh, hieman herkässä ja pelokkaassa olotilassa syntyi päätös siitä, että seuraavaa viikonloppua ei vietetä Bangkokissa. Se on nyt hetkeksi nähty.
Maanantai 16.2.
Paluu jälleen arkeen ja koulun penkille. Eli ei kerrottavaa.
Tiistai 17.2.
Huikeaa taistelua läpi koulupäivän! Jälleen! Onko tämä edes totta? Koulupäivän erikoisuus oli tutustuminen johonkin paikkaan, kukaan meistä ei muista mikä se oli. Ainakin siellä luennoi erittäin pitkään erittäin kuiva vanha nainen. Luennon tasosta kertoo myös se, että opettajamme nukahti. Tai sitten se kertoo opettajamme tasosta.
Henkka ja Pinja olivat eilen käyneet katsastamassa Benjamin Buttonin uskomattoman elämän, ja kehujen ja kovien omien odotusten saattelemana myös Jonni, Jukka ja Jaakko ilmoittivat taksikuskille osoitteeksi leffateatterin. Ja olihan meidän tietenkin pröystäiltävä ja ostaa vip-liput, joihin kuului omat säädettävät laiskanlinnat kaikilla herkuilla. Vip-lippu Bangkokissa on puolet halvempi kuin peruslippu Tennispalatsissa. Elokuva oli hyvä, herkistyimme kyyneliin.
Keskiviikko 18.2.
Koulu oli periaatteessa ohi thai-kielen tuntien jälkeen, sillä luokkamme teki demokraattisen päätöksen lähteä himaan, sillä seuraavan kurssin opettajaa odoteltiin yli tunti turhaan.
Illaksi sovittiin luokan jätkien kanssa urheilusessiot jalkapallon muodossa. Pikkuhiljaa koulun rugby-kentän laidalle alkoi kerääntyä uteliaita pelipaitoihin sonnustautuneita viirusilmiä seurailemaan suomi-poikien pallottelua. Nopeasti olikin jo täydet pelit pystyssä – pelikavereita näköjään ei pahemmin tarvitse etsiskellä, hyvin oma-aloitteista sakkia nämä paikalliset. Hyvä matsi, ei hajua paljon päättyi. Eiköhän me yhdellä maalilla viety…
Torstai 19.2.
Thai-kielen kiemuroiden jälkeen oli jälleen field tripin aika. Tällä kertaa jopa tiesimme kohteen, kyseessä oli siis Thaimaan pörssi. Vierailu olikin edelliseen verrattuna jopa kiinnostava, ja reilusti lyhyempi.
Viikonlopun oli määrä alkaa heti pörssivierailun päätyttyä, mutta maikkamme ilmoitti, että iltapäivällä tunnit jatkuisivat yliopistolla. Ilmoitimme takaisin, siis koko luokan voimin, ettemme tule. Näin toimii demokratia, tunteja ei pidetty. Asiallista.
Viime sunnuntaina teimme siis lupauksen, että Bangkokiin emme jää. Viikolla oli kytenyt idea reissusta Koh Sametille, täydellisille biitseille muutaman tunnin ajomatkan päässä Bangkokista. Jaakko ja Jonni (Jukka päätti sittenkin jäädä lepäilemään Bangkokiin ja Henkka ja Pinja käristyivät Koh Samuilla) pakkasivat vauhdilla hammasharjat reppuihin ja nappasivat taksiin mukaan vanhat tutut Johanneksen ja Markuksen. Hirveällä kiireellä Victory Monumentille, josta kuulemamme mukaan lähtisi bussikuljetuksia kohti Koh Sametia. Ja taas kerran olimme ajoissa paikalla, tällä kertaa jopa 5 minuuttia ennen bussin lähtöä. Parin tunnin päästä olimmekin jo Rayongissa, josta nappasimme pikaveneen Koh Sametin saarelle. Yht ’äkkiä olimme poissa ahdistavasta miljoonakaupungista keskellä pientä paratiisisaarta. Taas maistui elämä.
Vuokrasimme nopeasti ja juurikaan mitään kyselemättä ensimmäisen bungalowin jota meille tarjottiin. Tietenkin se oli varmasti saaren yksi saaren huonoimmista, mutta kelpasi meille ja oli halpa: nelisen euroa/yö/matkamies. Suihkunraikkaina syömään ja juomaan. Illan juomaksi valikoitui rommikola, joka teki tehtävänsä. Meni taas aamun pikkutunneille.
Perjantai 20.2.
Nostelimme päätä tyynystä yllättävänkin aikaisin, jo joskus ennen kymmentä. Kankkusesta ei ollut tietoakaan, ja tuhdin aamupalan siivittäminä päätimme lähteä jalostamaan lihaa – eli grillaamaan ruhojamme petollisen kuuman auringon alle.
Viisi tuntia Kaakkois-Aasian polttavinta aurinkoa, välillä rannalla makaillen ja välillä meressä polskien. Täydellisyyttä. Mutta mikä unohtui? Aivan niin, kunnollinen aurinkorasva. Jokainen voi päätellä lopputuloksen…osa porukasta kärähti.
Joka tapauksessa päivä auringossa oli yksi vaihto-opiskeluajan onnistuneimpia, ja sitä oli hyvä jatkaa torstaina hyväksi osoittautuneella kaavalla, eli rommikolalla. Muut pojat jaksoivat taistella taas aamuun asti, Jaakolle ei tänään maistunut.
Lauantai 21.2.
Puolilta päivin bungalowin uumenista alkoi taas kuulua elämän ääniä. Äänet olivat hieman tuskaisia, sillä eilisen auringonpalvonnan jäljiltä iho oli itse kullakin arka. Etenkin Jonni irvisteli ja kiroili varsin kärsivän oloisena. Päätimme kuitenkin pitää huumoria yllä ja ladata lisää paskaa housuun, ja lähteä kokeilemaan parasailingia. Eli homman nimi oli seuraava: laskuvarjoon valjailla kiinni, valjaat kiinni veneen perässä olevaan vaijeriin ja ukot ilmaan. Laittakaa vaikka googlen kuvahakuun parasailing. Ihan siistiä touhua, varsinkin Siaminlahti näytti yläilmoista mukavan siniseltä.
Vanha koira ei opi uusia temppuja, joten lauantai-ilta jatkui jälleen hyväksi havaitun rommikolan ihmeellisessä maailmassa. Ja sekös kolahti kulmaan. Loppuilta kului varsin hilpeissä tunnelmissa samassa Silver Sand-baarissa kuin kahtena edellisenäkin iltana (olimme koko viikonlopun varmaan 200 metrin säteellä, nerokasta!) ja päättyi kuten ennenkin, eli aamulla.
Sunnuntai 22.2.
Ei enää jaksa kirjottaa. Taksilla Bangkokiin (6e/mies) ja latailemaan akkuja uusia koitoksia silmällä pitäen. Olipa taas helvetin rentouttava viikonloppu. Mutta erittäin onnistunut.
Niin joo, jos tällä netillä nyt saa jossain vaiheessa ladattua kuvia ihmisten ilmoille, niin ehkä jonkinlainen kuva-albumi on tulossa. Iso ehkä.
-Jaakko
perjantai 13. helmikuuta 2009
Kuluva viikko 9.2. - 13.2.
Taas on pienen päiväkirjamerkinnän paikka: viimepäivistä ei paljon ole sanottavaa. Ehkä kuivin kurssi alkoi koulussa, International Finance. Viskipäissään ei ainakaan tule paljoa mieleen. Puhelin dokattiin eilen, turha soitella, siis! Oisitte varmaan muuten soitellu. Tosiaan, kouluviikko on taas ohi ja viikonlopun kujeet ovat edessä.
3 päivää koulussa tuntui tervanjuonnilta lomaviikon jälkeen. Helpotukseksi maanantai oli lomaa, joku pyhäpäivä täällä. Jouduttiin pitämään yksi presentaatio koulussa, johon ei valmistauduttu, tapojemme mukaan, ollenkaan. Allekirjoittanut oli juuri tekemässä omia muistiinpanoja presentaatiota varten, kun äijät ilmoitti, että me ollaan ensimmäinen ryhmä tulessa. Luokan eteen täysin kylmiltään puhumaan Thaimaata koskettaneesta talouskriisistä. Homma perustui tyystin improvisaatioon, eikä itkunsekaisilta naurunpurskahduksilta vältytty. Jos joku väittää Sarasvuon Jarin osaavan puhua skeidaa, niin olisi tullut katsomaan meien esitystä - voi luoja, freestyle-räpin sm-kisat, täältä tullaan!
Päällimmäisenä poikain mielessä taitaa olla grillin hommaaminen altaalle: totesimme jonain päivänä, että täällähän on ainainen juhannusmeininki päällä, joten miksemme juhlistaisi tuota niin ihanaa keskikesän juopottelujuhlaa grillausporukoissa. Vielä pitäisi jaksaa lähteä grillikauppaan, hyvin suunnitellut hommathan on kuin puoliksi tehty, kuten vanhat viisaudet toteaa.
Käytiin ostamassa koripallo, ja tästä innostuneina jäimme yhtenä päivänä pelaamaan koulun jälkeen tuota mustien miesten dominoimaa lajia. Perkele, kun on rankka laji. Paahtava kuumuus sai ukot hikoilemaan kuin pienet siat. Kuntoilumeiningeistä kaikki kuitenkin tykkäsi ja totesimme koripallon onnistuneeksi hankinnaksi. Paikallisten silmissä pelimme näytti varmaan varsin huvittavalta. Globetrotters ei ole mitään verrattuna meien uskomattomaan koripalloshowhun.
Meien respassa työskentelee pieni kiinalaismies, jonka kanssa olis tarkoitus lähteä tänään kattomaan meininkejä. Pikkumiehen vilpittömyys ja avosydämisyys ovat sulattaneet meidän sydämet tyystin: thaimaalaisten vieraanvaraisuus ja mukavuus inkarnoituu täydellisesti kyseisessä herrasmiehessä. Lupasimme juottaa ukon humalaan tänään, meidän tapa kiittää miestä ystävällisyydestä - ainoa kiittämistapa, jonka tiedämme. Pienenä kuriositeettina, että kyseinen ukkeli tekee 6 päivää viikossa pelkästään yövuoroja meien respassa, josta hän saa korvausta noin 200 euroa kuukaudessa. Tuntuu pahalta, kun ajattelee meidän porukan vetävän yhdessä baari-illassa ukkelin parin kuukauden liksan kurkusta alas, valkoisen miehen taakka, tiedättehän? Mies lupasi viedä meidät kantapaikkaansa, jossa vallitsee sykkivä, käsinkosketeltava rakkauden tunnelma.
Subwayn herkulliset sämpylät saapuivat juuri tyydyttämään nälkäämme, joten nyt täytyy ruveta syömään. Jatketaan raportointia paikallisbaarin tunnelmasta taas joskus. Folke West kiittää!
3 päivää koulussa tuntui tervanjuonnilta lomaviikon jälkeen. Helpotukseksi maanantai oli lomaa, joku pyhäpäivä täällä. Jouduttiin pitämään yksi presentaatio koulussa, johon ei valmistauduttu, tapojemme mukaan, ollenkaan. Allekirjoittanut oli juuri tekemässä omia muistiinpanoja presentaatiota varten, kun äijät ilmoitti, että me ollaan ensimmäinen ryhmä tulessa. Luokan eteen täysin kylmiltään puhumaan Thaimaata koskettaneesta talouskriisistä. Homma perustui tyystin improvisaatioon, eikä itkunsekaisilta naurunpurskahduksilta vältytty. Jos joku väittää Sarasvuon Jarin osaavan puhua skeidaa, niin olisi tullut katsomaan meien esitystä - voi luoja, freestyle-räpin sm-kisat, täältä tullaan!
Päällimmäisenä poikain mielessä taitaa olla grillin hommaaminen altaalle: totesimme jonain päivänä, että täällähän on ainainen juhannusmeininki päällä, joten miksemme juhlistaisi tuota niin ihanaa keskikesän juopottelujuhlaa grillausporukoissa. Vielä pitäisi jaksaa lähteä grillikauppaan, hyvin suunnitellut hommathan on kuin puoliksi tehty, kuten vanhat viisaudet toteaa.
Käytiin ostamassa koripallo, ja tästä innostuneina jäimme yhtenä päivänä pelaamaan koulun jälkeen tuota mustien miesten dominoimaa lajia. Perkele, kun on rankka laji. Paahtava kuumuus sai ukot hikoilemaan kuin pienet siat. Kuntoilumeiningeistä kaikki kuitenkin tykkäsi ja totesimme koripallon onnistuneeksi hankinnaksi. Paikallisten silmissä pelimme näytti varmaan varsin huvittavalta. Globetrotters ei ole mitään verrattuna meien uskomattomaan koripalloshowhun.
Meien respassa työskentelee pieni kiinalaismies, jonka kanssa olis tarkoitus lähteä tänään kattomaan meininkejä. Pikkumiehen vilpittömyys ja avosydämisyys ovat sulattaneet meidän sydämet tyystin: thaimaalaisten vieraanvaraisuus ja mukavuus inkarnoituu täydellisesti kyseisessä herrasmiehessä. Lupasimme juottaa ukon humalaan tänään, meidän tapa kiittää miestä ystävällisyydestä - ainoa kiittämistapa, jonka tiedämme. Pienenä kuriositeettina, että kyseinen ukkeli tekee 6 päivää viikossa pelkästään yövuoroja meien respassa, josta hän saa korvausta noin 200 euroa kuukaudessa. Tuntuu pahalta, kun ajattelee meidän porukan vetävän yhdessä baari-illassa ukkelin parin kuukauden liksan kurkusta alas, valkoisen miehen taakka, tiedättehän? Mies lupasi viedä meidät kantapaikkaansa, jossa vallitsee sykkivä, käsinkosketeltava rakkauden tunnelma.
Subwayn herkulliset sämpylät saapuivat juuri tyydyttämään nälkäämme, joten nyt täytyy ruveta syömään. Jatketaan raportointia paikallisbaarin tunnelmasta taas joskus. Folke West kiittää!
Krap!
Nyt voi kuka tahansa kommentoida, pellet sai asetukset kuntoon. Se oli lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa.
tiistai 10. helmikuuta 2009
Laos, Vang Vieng 30.1.-5.2.
Kappas, rapotti torstailta oli unohtua. No eipä siitä juuri kerrottavaa olekaan, jatkettiin loman juhlimista Khaosanilla ja taisi siinä hässäkässä Jaakko hukata lompakkonsa. Perkele, tekevälle sattuu.
Perjantai-Lauantai
Niinpä niin, perjantai koitti ja edellisillan maku suussa oli tosiasia. Se oli paska. Maku unohtui nopeasti,ei tosin tällä kertaa alkoholijuomien avulla, vaan tiedostamalla seikan, että tänään suuntaisimme tuonne chillailun mekkaan, Laosin Vang Viengiin. Mukaan olivat lähdössä vanhat tutut sankarit Markus ja Johannes, tutummin Mr. Mushroom, eli aikamoinen iskuryhmä oli taas kasassa.
Meitä oli kehotettu varaamaan paikat Laosiin vievästä bussista hyvissä ajoin eli pari päivää etukäteen, mutta tavoillemme uskollisina olimme matkanjärjestäjän pakeilla kymmenen minuuttia ennen varausmahdollisuuden umpeutumista, vajaa tunti ennen bussin lähtöä. Ei turhaa stressailua siis. Liput kuitenkin saatiin kuin saatiinkin, ja muiden turistien jo venaillessa bussilla iskuryhmä valui paikalle. Itse matka Laosin rajalle oli kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Bussi tarttasi iltakasilta ja ilmoitettu saapumisaika Laosin rajalle oli aamulla 07:00. 11 tuntia polvet suussa ilman sekuntiakaan unta ja ehkä myös hienoisessa kohmelossa, voi perkele! Tietenkin Laosin rajalla oli normaalisti omat pikku sähläykset, haiskahtaa kommareiden touhuille. Vielä odotti kuitenkin pienen pieni yllätys: nelisen tuntia ripulibussissa maailman kuoppaisinta tietä ja vot, noin puolilta päivin sankarit olivat Vang Viengissä. Nopeasti vuokrattiin päiväksi guest house, joka kuitenkin paljastui lopulta varmaan mestan huonoimmaksi hinta-laatu -suhteeltaan. Loppupäivä meni enemmän ja vähemmän ihmetellessä ja sekoillessa.
Sunnuntai
Sunnuntaina pyhitettiin lepopäivä, kirkonmiehiä kun ollaan. Täydellistä lepäilyä riippumatossa joenrantabungaloweissa, länkkärisafkojen ahmimista makailuravintoloissa, valioliigaa parin tuopposen äärellä. Joku voisi kutsua myös tätä elämäksi.
Maanantai
Jopas, kunnon yöunet pitkästä aikaa. Hyvä niin, sillä suunnitelmissa oli lähteä kokemaan Vang Viengin kuuluisuus, tubeilu. Siis jumalauta, aivan täydellistä! Päristelimme tuk-tukin kyydissä joen yläjuoksulle, jossa odotti melko asiallinen näky: satakunta nuorison edustajaa tubeilun lähtöpaikalla ryystämässä viskiämpäreitä ja paikallista bisseä musiikin pauhatessa. Bongasimme tarkkasilmäisinä kavereina joukosta myös heti muutamat hyvät tissit sekä perseet. Ei muuta kuin joukkoon tummaan, tämän lajinhan me osaamme. Siis viskiämpärit, ei me niistä tisseistä ja hanureista mitään tiedetä. Itse tubeilu oli myös sanoinkuvailematonta: traktorin sisäkumilla jokeen lillumaan Singha-olut kourassa, ehkä vajaan parin kilometrin tuntivauhtia. Kaakkois-Aasian suhteellisen kuuman auringon käristäessä ruhojamme ja lipuessamme hiljalleen eteenpäin, kilistelimme oluitamme ja totesimme Madventuresia lainataksemme: "Hajotkaapa pakkaseen!" Ehkä muutamilla rohkaisevilla alkoholiannoksilla oli osansa asiaan, sillä uskaltauduimme matkan varrella sijaitsevien baarien tarjoamien köysiratojen ja liukumäkien riepoteltaviksi. Suomalaiset punaiset lihakimpaleet lensivät raketin lailla horisontissa kun tykitimme alas massiivisesta liukumäestä. Vittu kun sattu!
Tubeilu loppui kuuden maissa auringon laskiessa, mutta kuten arvata saattaa, eihän iltaa kesken voinut jättää. Kävimme kääntymässä uudessa uljaassa guest housessa, jonka jälkeen villiäkin villimpi bailaaminen rantabaareissa oli todellisuutta. Jaahas, paha sanoa tarkkaan mitä tapahtui. Helvetin hauskaa ainakin oli!
Tiistai
Myönnämme, olemme luusereita. Tiistai meni jälleen lepäillessä. Mutta älkää syyttäkö, Laosissa se vaan on niin mukavaa. Ah, riippumattoseni, mäkin sua.
Keskiviikko
Tiistaina oli puhetta, että suuntaisimme jälleen kohti tubeilun ihmeellistä maailmaa. Aamulla vitutti niin että hikoilutti vilkaistessamme ensi kertaa ulos ikkunasta: missä aurinko?! Päätimme yhteistuumin lähteä pienelle mopoiluretkelle tarkastamaan vähän muitakin maisemia kuin Vang Viengin turistirysä. Olimme jo sadan metrin päässä prätkävuokraamosta kun taivas aukeni, sieltähän se maata lähin tähti paljastui. Kuusikosta Jonni ja Jugi lähti prätkätouhuihin, senkin motoristit. Muut neljä hampuusia olivat maanantain tubeiluista sen verran haltioissaan, että tubing vol. 2 oli tosiasia.
Uusiin ulottuvuuksiin tubeilu vietiinkin, voihan helvetti. Tubeiltiin noin parisataa metriä, koska minkäs sille voi jos joenrantabaareissa on niin kova meininki. Tubetkin siinä rytäkässä hukattiin, mutta mitäs noista. Taas oli niin pirun hauskaa, ja tuli siellä myös aika akrobaattisia suorituksia kuulemma köysiradalla tehtyä.
Cannonballs-kaksikko otti hieman iisimmin, mikä ehkä oli jopa järkevää ajateltuna huomista paluupäivää. Pojat kolusivat luolia ja päristelivät pitkin riippusiltoja, ei hassumpaa.
Torstai
Bandidosit olivat aamulla tikkoina ylhäällä ja kävivät varaamassa paluuliput Bangkokiin. Taisi Markusta ja Johannesta tuo viheliäinen herra kankkunen vaivata, sillä ukot päättivät lykätä paluumatkaa seuraavaan päivään. Tällä kertaa matka taittuisi ensin bussilla Laosin pääkaupunkiin Vientianeen, josta bussilla rajan yli ja viimein junalla Bangkokiin. Vang Viengistä starttasimme aamukymmeneltä, ja junan oli määrä lähteä Bangkokiin kuudelta. Juna olikin kutakuinkin ajoissa ja liikkeelle nytkähdimme vain tunnin myöhässä. Pojat olivat älynneet varata liput junan makuuvaunusta, joten kotimatka oli edes joten kuten inhimillinen. Paitsi junassa kolisi ja paukkui, oli kylmä sekä kuuma, junamatkan pituus oli 13 tuntia jne.. Vali vali, hyvä juna se oli. Rakkaan Thanpuying Suiten ovi avautui aamulla yhdeksältä, eli matkaa tehtiin reilu vuorokausi. Perkeleen fyysistä.
Perjantai-Lauantai
Niinpä niin, perjantai koitti ja edellisillan maku suussa oli tosiasia. Se oli paska. Maku unohtui nopeasti,ei tosin tällä kertaa alkoholijuomien avulla, vaan tiedostamalla seikan, että tänään suuntaisimme tuonne chillailun mekkaan, Laosin Vang Viengiin. Mukaan olivat lähdössä vanhat tutut sankarit Markus ja Johannes, tutummin Mr. Mushroom, eli aikamoinen iskuryhmä oli taas kasassa.
Meitä oli kehotettu varaamaan paikat Laosiin vievästä bussista hyvissä ajoin eli pari päivää etukäteen, mutta tavoillemme uskollisina olimme matkanjärjestäjän pakeilla kymmenen minuuttia ennen varausmahdollisuuden umpeutumista, vajaa tunti ennen bussin lähtöä. Ei turhaa stressailua siis. Liput kuitenkin saatiin kuin saatiinkin, ja muiden turistien jo venaillessa bussilla iskuryhmä valui paikalle. Itse matka Laosin rajalle oli kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Bussi tarttasi iltakasilta ja ilmoitettu saapumisaika Laosin rajalle oli aamulla 07:00. 11 tuntia polvet suussa ilman sekuntiakaan unta ja ehkä myös hienoisessa kohmelossa, voi perkele! Tietenkin Laosin rajalla oli normaalisti omat pikku sähläykset, haiskahtaa kommareiden touhuille. Vielä odotti kuitenkin pienen pieni yllätys: nelisen tuntia ripulibussissa maailman kuoppaisinta tietä ja vot, noin puolilta päivin sankarit olivat Vang Viengissä. Nopeasti vuokrattiin päiväksi guest house, joka kuitenkin paljastui lopulta varmaan mestan huonoimmaksi hinta-laatu -suhteeltaan. Loppupäivä meni enemmän ja vähemmän ihmetellessä ja sekoillessa.
Sunnuntai
Sunnuntaina pyhitettiin lepopäivä, kirkonmiehiä kun ollaan. Täydellistä lepäilyä riippumatossa joenrantabungaloweissa, länkkärisafkojen ahmimista makailuravintoloissa, valioliigaa parin tuopposen äärellä. Joku voisi kutsua myös tätä elämäksi.
Maanantai
Jopas, kunnon yöunet pitkästä aikaa. Hyvä niin, sillä suunnitelmissa oli lähteä kokemaan Vang Viengin kuuluisuus, tubeilu. Siis jumalauta, aivan täydellistä! Päristelimme tuk-tukin kyydissä joen yläjuoksulle, jossa odotti melko asiallinen näky: satakunta nuorison edustajaa tubeilun lähtöpaikalla ryystämässä viskiämpäreitä ja paikallista bisseä musiikin pauhatessa. Bongasimme tarkkasilmäisinä kavereina joukosta myös heti muutamat hyvät tissit sekä perseet. Ei muuta kuin joukkoon tummaan, tämän lajinhan me osaamme. Siis viskiämpärit, ei me niistä tisseistä ja hanureista mitään tiedetä. Itse tubeilu oli myös sanoinkuvailematonta: traktorin sisäkumilla jokeen lillumaan Singha-olut kourassa, ehkä vajaan parin kilometrin tuntivauhtia. Kaakkois-Aasian suhteellisen kuuman auringon käristäessä ruhojamme ja lipuessamme hiljalleen eteenpäin, kilistelimme oluitamme ja totesimme Madventuresia lainataksemme: "Hajotkaapa pakkaseen!" Ehkä muutamilla rohkaisevilla alkoholiannoksilla oli osansa asiaan, sillä uskaltauduimme matkan varrella sijaitsevien baarien tarjoamien köysiratojen ja liukumäkien riepoteltaviksi. Suomalaiset punaiset lihakimpaleet lensivät raketin lailla horisontissa kun tykitimme alas massiivisesta liukumäestä. Vittu kun sattu!
Tubeilu loppui kuuden maissa auringon laskiessa, mutta kuten arvata saattaa, eihän iltaa kesken voinut jättää. Kävimme kääntymässä uudessa uljaassa guest housessa, jonka jälkeen villiäkin villimpi bailaaminen rantabaareissa oli todellisuutta. Jaahas, paha sanoa tarkkaan mitä tapahtui. Helvetin hauskaa ainakin oli!
Tiistai
Myönnämme, olemme luusereita. Tiistai meni jälleen lepäillessä. Mutta älkää syyttäkö, Laosissa se vaan on niin mukavaa. Ah, riippumattoseni, mäkin sua.
Keskiviikko
Tiistaina oli puhetta, että suuntaisimme jälleen kohti tubeilun ihmeellistä maailmaa. Aamulla vitutti niin että hikoilutti vilkaistessamme ensi kertaa ulos ikkunasta: missä aurinko?! Päätimme yhteistuumin lähteä pienelle mopoiluretkelle tarkastamaan vähän muitakin maisemia kuin Vang Viengin turistirysä. Olimme jo sadan metrin päässä prätkävuokraamosta kun taivas aukeni, sieltähän se maata lähin tähti paljastui. Kuusikosta Jonni ja Jugi lähti prätkätouhuihin, senkin motoristit. Muut neljä hampuusia olivat maanantain tubeiluista sen verran haltioissaan, että tubing vol. 2 oli tosiasia.
Uusiin ulottuvuuksiin tubeilu vietiinkin, voihan helvetti. Tubeiltiin noin parisataa metriä, koska minkäs sille voi jos joenrantabaareissa on niin kova meininki. Tubetkin siinä rytäkässä hukattiin, mutta mitäs noista. Taas oli niin pirun hauskaa, ja tuli siellä myös aika akrobaattisia suorituksia kuulemma köysiradalla tehtyä.
Cannonballs-kaksikko otti hieman iisimmin, mikä ehkä oli jopa järkevää ajateltuna huomista paluupäivää. Pojat kolusivat luolia ja päristelivät pitkin riippusiltoja, ei hassumpaa.
Torstai
Bandidosit olivat aamulla tikkoina ylhäällä ja kävivät varaamassa paluuliput Bangkokiin. Taisi Markusta ja Johannesta tuo viheliäinen herra kankkunen vaivata, sillä ukot päättivät lykätä paluumatkaa seuraavaan päivään. Tällä kertaa matka taittuisi ensin bussilla Laosin pääkaupunkiin Vientianeen, josta bussilla rajan yli ja viimein junalla Bangkokiin. Vang Viengistä starttasimme aamukymmeneltä, ja junan oli määrä lähteä Bangkokiin kuudelta. Juna olikin kutakuinkin ajoissa ja liikkeelle nytkähdimme vain tunnin myöhässä. Pojat olivat älynneet varata liput junan makuuvaunusta, joten kotimatka oli edes joten kuten inhimillinen. Paitsi junassa kolisi ja paukkui, oli kylmä sekä kuuma, junamatkan pituus oli 13 tuntia jne.. Vali vali, hyvä juna se oli. Rakkaan Thanpuying Suiten ovi avautui aamulla yhdeksältä, eli matkaa tehtiin reilu vuorokausi. Perkeleen fyysistä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)