Maanantaina oli koulua klo 8.30-12.00. Tämän faktan tiedostaen, koko porukka jaksoi herätä maanantaihin hieman normaalia paremmin mielin. Kuinka kuivaa voi olla kurssi nimeltä International Economics? Voidaan kertoa seuraavaa: s-vikaisen maikan sihistessä luokan edessä, suoraan powerpointista lueteltuja juttujaan kansainvälisistä finanssiasioista, alkaa vituttaa niin, että hikoiluttaa. Kysykää vaikka Jugilta, mies on ollut kyseisen kurssin oppitunneista noin 80% unimaailmassa.
Koulupäivän lusittuamme oli tarkoitus ryhtyä tekemään kurssissa annettua presentaatiota. Tehtävä ajateltiin toteuttaa jo Haaga- Helian ajoilta tutuksi tulleella copy+paste -menetelmällä, kuinkas muutenkaan. Tehtävät saatiin pois jaloista nopeaan tahtiin ja arki-illan vietto sai jatkua normaaliin tahtiin.
Tiistaina taistelimme myös koko päivän koulussa, eikä lintsaamisesta ollut tietoakaan. Tiistaina piti ainostaan tehdä powerpoint -esitys, kouluduunia varten. Se oli hetkessä tehty, joten oli aika siirtyä taas muihin aktiviteetteihin. Tiistaina oli tarkoitus pelata futsalia paikallisia vastaan. Meidän kouluporukastamme sai kasaan ihan hyvän jengin, joten thaikku-ukkojen kaatoon lähdettiin rintaa rehennellen, itsevarmuutta puskuen. Matsia väännettiin varmaan tunti, mutta toistemme paremmuudesta ei selvyyttä saatu: matsi päättyi 1-1. Kunhan oltiin vieraskoreita aluksi, ensi kerralla pelataan kunnolla.
Keskiviikkona koulu-ohjelmassa oli presentaatio koko luokalle, sekä kurssin final exam eli tentti, jos joku ei lontoota ymmärrä. Presentaatio meni vihellellen, mutta tentistä saattoi pieni pelko olla takaraivossa. Opettajan lohduttavat sanat tentin alkaessa olivat hunajaa: haluatteko tehdä tentin yksin, vai ryhmissä? Ryhmä kasaan ja tentti pois alta. Pojat räpsi kaiken materiaalin kameroihin ja kännyköhin. Jollain oli muistiinpanot sylissä, josta pystyi kirjottamaan suoraan erään tentin kysymyksen vastauksen. Karua toimintaa, ei voinut kuin nauraa tentin jälkeen.
Tentin jälkeen olo oli kuitenkin loistava: edessä oli 10 päivän loma, jääkaappi oli täynnä kylmiä virvokkeita, Laosin reissu oli edessä ja aurinko paistoi. Mitä vittua? Tämän takia tänne tultiin! Rakas päiväkirja, pyydän jo ennestään anteeksi, että laiminlyömme sinua muutamalla päivällä. Edessä reissu Laosiin, joten luultavasti meidät kidnapataan ja elimemme myydään. Mahtaa sitä veijaria vituttaa, kuka saa meiltä maksa- tai haimasiirrännäisen. Palaillaan asialle, nyt lähdemme bailaamaan. RAI RAI RAI, LOMAAAAA-A-A-A!!
keskiviikko 28. tammikuuta 2009
Sunnuntai 25.1.2009
Sunnuntaina porukka heräili omaan tahtiinsa. Jokainen oli saanut yöunta palloonsa noin 10 tuntia, eikä krapulasta ollut tietoakaan. Kalenteria oli katsottava: oliko tosiaan sunnuntai? Rehellisyyden nimissä, viimeksi kun tästä porukasta kaikki ovat olleet sunnuntaina darrattomassa olotilassa, niin silloin ollaan käyty sovittelemassa rippipukua ylle tulevia juhlia varten. Olo oli kuin ensiaskeleita ottavalla, miten tulisi toimia?
Pienen aivoriihen jälkeen päätimme suunnata Bangkokin eläintarhaan. Mukavaa käppäilyä helvetillisessä kuumuudessa, pienten lasten huutaessa, eläinpaskan hajussa. Loistavaa viihdettä! Eläintarhassa näimme kaikenlaisia elukoita, mitä ei ehkä Korkeasaaressa saattaisi eteen tulla. Pienenä kuriositeettina reissusta, että oli hieman eri meininki myös eläintarhassa täällä: kaikessa rauhassa steppailtiin eläintarhan "terraariota" eteenpäin, jolloin eteen tärähti 5 metrinen pyton. Jumalauta, että säikäytti! Yleensä on tottunut, että vastaavien otusten ja itsensä välissä on jonkinlainen lasi, jottei kyseinen peto pääsisi ilmaamaan matkamiestä pois päiviltä. Täällä ei näköjään lasit pyyttoneita estä, joten oli mentävä tekemään lähempää tuttavuutta otuksen kanssa. Jestas, miten iljettävä otus. Ei moiseen mieluusti törmäisi luonnossa, ompahan oikeaa pyyttoniakin silitetty, perkeles.
Eläintarhan kierron saatiin parin tunnin samoilun jälkeen toimitettua - oli aika palata kotio. Kotona pieni pitstop, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä ulos päivälliselle ja parille tuopille. Ruokailun jälkeen suuntasimme jälleen lähiravintolaan nimeltä Garden, jonka kiero biljardipöytä alkaa tulla tutuksi. Illalla oli tarkoitus katsoa Liverpoolin peli baarin screeniltä, mutta väsymys vei voiton, taas. Aamulla alkaisi viimeinen kouluviikko ennen lomaa. Kouluviikko olisi kolme päiväinen, joka oli tarkoitus tsempata kunnialla läpi. 10 päivän loman aikana suunnittelimme lähteä tutustumaan Indokiinan köyhimpään maahan, Laosiin. Viikolla oli tarkoitus toteuttaa yksi presentaatio, josta porukka ei jaksanut stressiä ottaa. Pituusvaatimus oli noin 10 minuuttia, jonka täyttäisi helposti. Vitsillä sisään, vitsillä ulos ja lisää paskaa housuun. Klunssilan arvokkaat opit olivat taas arvossaan!
Pienen aivoriihen jälkeen päätimme suunnata Bangkokin eläintarhaan. Mukavaa käppäilyä helvetillisessä kuumuudessa, pienten lasten huutaessa, eläinpaskan hajussa. Loistavaa viihdettä! Eläintarhassa näimme kaikenlaisia elukoita, mitä ei ehkä Korkeasaaressa saattaisi eteen tulla. Pienenä kuriositeettina reissusta, että oli hieman eri meininki myös eläintarhassa täällä: kaikessa rauhassa steppailtiin eläintarhan "terraariota" eteenpäin, jolloin eteen tärähti 5 metrinen pyton. Jumalauta, että säikäytti! Yleensä on tottunut, että vastaavien otusten ja itsensä välissä on jonkinlainen lasi, jottei kyseinen peto pääsisi ilmaamaan matkamiestä pois päiviltä. Täällä ei näköjään lasit pyyttoneita estä, joten oli mentävä tekemään lähempää tuttavuutta otuksen kanssa. Jestas, miten iljettävä otus. Ei moiseen mieluusti törmäisi luonnossa, ompahan oikeaa pyyttoniakin silitetty, perkeles.
Eläintarhan kierron saatiin parin tunnin samoilun jälkeen toimitettua - oli aika palata kotio. Kotona pieni pitstop, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä ulos päivälliselle ja parille tuopille. Ruokailun jälkeen suuntasimme jälleen lähiravintolaan nimeltä Garden, jonka kiero biljardipöytä alkaa tulla tutuksi. Illalla oli tarkoitus katsoa Liverpoolin peli baarin screeniltä, mutta väsymys vei voiton, taas. Aamulla alkaisi viimeinen kouluviikko ennen lomaa. Kouluviikko olisi kolme päiväinen, joka oli tarkoitus tsempata kunnialla läpi. 10 päivän loman aikana suunnittelimme lähteä tutustumaan Indokiinan köyhimpään maahan, Laosiin. Viikolla oli tarkoitus toteuttaa yksi presentaatio, josta porukka ei jaksanut stressiä ottaa. Pituusvaatimus oli noin 10 minuuttia, jonka täyttäisi helposti. Vitsillä sisään, vitsillä ulos ja lisää paskaa housuun. Klunssilan arvokkaat opit olivat taas arvossaan!
Lauantai 24.1
Perjantain bailaussessioista taidettiin tulla kämpille jopa koko sakin voimin, tällä kertaa ei siis tarvittu jokaiselle henkilökohtaista taksikyytiä. Juhlallisuudet jatkuivat kämpillä vielä hetken, viimeiset soturit taisivat olla hereillä vielä seiskan maissa aamulla. Seuraavana päivänä porukassa ilmeni pientä hilpeyttä: yöllä oli käyty respatädin avustuksella tilaamassa hieman yöpalaa. Tutuksi tullut Makkosen numero luuriin ja tilaus sisään: 100 nugettia ja 10 BigMaccia oli tuleva tyydyttämään läpi yön bailanneiden sankareiden nälkää. Olipahan myös aamupalaa, kerrankin.
Rohkeimmat taisivat nostella päätään jo puoliltapäivin, mutta väsynyt oli tunnelma. Väsymyksestä syytimme aikaeroa. Joskus jetlaginkin oli iskettävä, eikä sen kosketus ollut kovin vieno. Lauantaista ei paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Koko päivä meni kämpillä loikoillessa, altaalla polskiessa, aurinkoa ottaessa. Kellään ei tullut dokaus edes mieleen, vaikka illan suunnitelmissa oli mennä katsomaan Manun matsia johonkin kuppilaan. Kuppilat sai kuitenkin jäädä; päät tyynyyn jo keskiyön maissa, teki mieli levätä. Sunnuntaina oli tarkoitus tehdä jotain koko porukalla, joten kunnon yöunet tuli tarpeeseen.
Rohkeimmat taisivat nostella päätään jo puoliltapäivin, mutta väsynyt oli tunnelma. Väsymyksestä syytimme aikaeroa. Joskus jetlaginkin oli iskettävä, eikä sen kosketus ollut kovin vieno. Lauantaista ei paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Koko päivä meni kämpillä loikoillessa, altaalla polskiessa, aurinkoa ottaessa. Kellään ei tullut dokaus edes mieleen, vaikka illan suunnitelmissa oli mennä katsomaan Manun matsia johonkin kuppilaan. Kuppilat sai kuitenkin jäädä; päät tyynyyn jo keskiyön maissa, teki mieli levätä. Sunnuntaina oli tarkoitus tehdä jotain koko porukalla, joten kunnon yöunet tuli tarpeeseen.
perjantai 23. tammikuuta 2009
Maanantai 19.1.-Perjantai 23.1.
Kyliltä on kiirinyt hieman huolestuneita kommentteja poikain toilailuista täällä Enkelten kaupungin villiäkin villimmässä, varsin kuumottavassa sykkeessä, mutta epäilevät Tuomaat, olkaa huoleti: jatkamme kyllä samaan malliin.
Suht koht vakavasti puhuen, arki se on myös Bangkokissakin ja juhlat jätetään viikonlopulle. Monia on jostain syystä kiinnostanut sellainenkin asia, mitenkäs se koulunkäynti sujuu ja millaista se on. Noh, tässä lyhyt arkipäivän ohjelma: kello herättää aamuseiskalta, ja viimeistään muutaman terävän kirosanan jälkeen hikiset ruhot alkavat pikkuhiljaa nousta punkista. Taksilla kouluun - ettei koulupukuihin sonnustautuneille junteille tule hiki - ja starttaamaan koulupäivä Kowit Pingpongin(?) thai-kielelen luennolla. Jumalauta mitä kamaa se on, ei voi sanoin kuvailla. Mielisairas pikkumies opettaa pojille thaikkua. Äijät repeilee hysteerisesti takarivissä, kurssi on Klamydian sanoin sairasta tarinaa.
Kun Kowitin pihdeistä on selvitty, homaa meneekin vakavammaksi. 10-12 International Economics, hyi helvetti. Sama kama jatkuu parin tunnin siestan jälkeen, ja yleensä kämpillä ollaan joskus puol viiden aikoihin. Kuudelta tulee pimeää, eli koulupäivänä ei yleensä juurikaan poolilla hengailla. Jossain lähiraflassa usein melko epäonnistuineiden tilausten seurauksena huonohkot safkat naamariin. Loppuilta menee kämpillä makaillessa, netissä pyöriessä, leffaa katsellessa, popcornia ahmiessa, pokeria pelaillessa, salilla hikoillessa jne.. Eli ei nyt täyttä juhlaa kuitenkaan.
Thaikkumätöistä on sanottava seuraavaa: ennen reissua odotukset paikallisesta ruoasta oli varsin korkealla. Kaveriporukat jutteli ennen reissua, että vähän saatte hyvää ruokaa siellä. Kevyttä, kasvispainotteista ja mausteista. Makuelämykset on jäänyt aika helvetin vähäisiksi. Kielimuuri meien ja paikallisten tarjoilijoiden välillä on vähintään Kiinan vastaavan kokoinen. Tilausta tehdessä ei voi ikinä olla varma, mitä sieltä on tulossa. Menut on myös englanninkielisiä, mutta väärinkäsityksiltä ei olla vältytty. Toki, arpa on myös suosinut, ja ravintolasta ollaan poistuttu tyytyväisinä, mutta viereisten pöytien antimet ovat näyttäneet paremmilta. Summa summarum, paikallinen ruoka on ollut, suoraan sanoen, melkoinen pettymys. Annetaan aikaa paikallisille ravintoloille, ehkä olemme käyneet väärissä mestoissa.
Eli sanotaanko, että maanantai ja tiistai meni hyvin pitkälti yllä olevan kaavan mukaan.
Keskiviikkona oli tarkoitus lähteä metsästämään futiskenkiä koko sakille. Koulullamme on eräs herrasmies, joka vastaa vaihto-oppilaiden asioista, joten kyselimme äijäporukalla, josko olisi mahdollista päästä pelailemaan futista paikallisten oppilaiden kanssa. Pelit saatiin sovittua ja ukoille pitäisi saada asiaankuuluvat pelivermeet. Kaupoille oli siis suunnattava, ja ostoskohteena oli MBK -niminen ostoskeskus, joka valmistuessaan oli koko Aasian suurin ostari. Nyt taitaa olla jo Bangkokissakin suurempia. Hukkareissuhan siitä tuli, ei saaneet kenkiä pojjaat. Kenkienhakureissulla kokeilimme myös ekaa kertaa Skytrainia, tuota Bangkokin silhuetissa siintävää sukkulaa. Taksikuskin perkeleet ei suostuneet viemään porukkaa taksilla ostoksille, koska iltapäiväruuhka oli pahimmillaan.
Hukkareissusta suivaantuneena, koko porukka lähti istumaan iltaa lähibaariin, jossa olisi tarkoitus ottaa miehestä mittaa biljardin merkeissä. Porukka vahvistui myös luokkatovereidemme toimesta, Markus ja Johannes tulivat värittämään porukkaamme. Muutamat pelit bilistä, muutamat kylmät huurteiset ja kotio pötköttää. Torstaina oli alkava kouluviikkomme viimeinen päivä.
Torstai-aamu iski tajuntaan taas kymmenen kilon lekan voimin. Aamuherätys tuntui tavallista raskaammalta, montakohan kaljaa sitä tulikaan litkittyä eilen? Noh, onneksi meillä ei lasketa. Sen verran raskasta oli herätys Henkalle, että mies ei pystynyt lähtemään kouluun ollenkaan, vaan opintielle suuntasi tänä aamuna vain kolme ukkoa. Henkalla oli kuulema vatsan kanssa pienoisia ongelmia, ensimmäinen ripuli seurueessamme oli tosiasia. Puoleenpäivään asti jaksoivat olla koulupojat koulussa, iltapäivän tunnit oli pakko jättää väliin. Viikonloppu oli taas alkava.
Samanlaista poikamaista iloa ei ollut ilmassa kuin viime torstaina. Viime viikonloppu taisi saada ukot sen verran hapoille, että kukaan ei oikein uskaltanut puhua dokaamisesta. Antakaa anteeksi, ihmisiä myökii vaan ollaan. Pari tuntia aurinkoa altaalla, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä ostamaan urheiluvermeitä, taas. Nyt ostoskohteena sai toimia tutuksi tullut Mall Number One. Kengät löytyivät koko sakille. Kampusalueemme mahdollisuuksista innostuttuamme, koko porukka osti myös tennismailat. Jonni Henrikki Pätäri tennismailakaupassa, mitä helvettiä? Jonnin kavereista ketkä tätä lukee, niin tajuaa pointin. Hommaa voisi verrata siihen, että joku yrittää istuttaa perunaa kallioon: sellaista ei tapahdu! Nyt kuitenkin kävi, ja ehkä kevään aikana muut sankarit kouluttavat Jonnista tennishuipun.
Torstaina ei lähetty mihinkään, vaan latailtiin akkuja perjantain koitoksia varten. Lepo teki koko porukalle hyvää, epäilemättä. Perjantaina oli tarkoitus lähteä testaamaan uusia hankintoja, vähän hikeä pintaan.
Ja niin koitti perjantaiaamu, ehkäpä reissun parhaiden yöunien siivittämänä. Olo oli yhtä pirteä kuin margaritan maku, joten perjantaista oli tuleva hieno päivä. Unihiekat silmistä ja uudenkarheat urheiluvermeet niskaan. Alakerran respaväkeä hymyilytti kun sankarit tepastelivat tenniskasseineen ja hikipantoineen hissistä ulos. Taksi alle ja kampuksen tenniskentälle. Kello oli about yksi iltapäivällä, eli päivä oli kuumimmillaan. Jos tarkkaan haisteli, pystyi ilmassa havaitsemaan vienohkoa pekonin tuoksua poikien grillatessa ruhojaan tenniskentän tappavassa paahteessa. Tenniksen kyytipojaksi vielä futista, helvetin reippaita äijiä! Itseasiassa täydellisiä miehiä.
Kello on nyt paikallista aikaa 18.29 ja perjantai-ilta alkaa olla jälleen todellisuutta. Olo on taas kerran voittoisa, kuinkas muuten. Kohta syöpöttelemään tällä kertaa toivottavasti hyvään ravintolaan, ja myös pienen pieni mahdollisuus juopottelulle leijuu ilmassa. Terveisiä Suomeen ja viikonloppuja, Bangkokissa kaikki kunnossa!
Suht koht vakavasti puhuen, arki se on myös Bangkokissakin ja juhlat jätetään viikonlopulle. Monia on jostain syystä kiinnostanut sellainenkin asia, mitenkäs se koulunkäynti sujuu ja millaista se on. Noh, tässä lyhyt arkipäivän ohjelma: kello herättää aamuseiskalta, ja viimeistään muutaman terävän kirosanan jälkeen hikiset ruhot alkavat pikkuhiljaa nousta punkista. Taksilla kouluun - ettei koulupukuihin sonnustautuneille junteille tule hiki - ja starttaamaan koulupäivä Kowit Pingpongin(?) thai-kielelen luennolla. Jumalauta mitä kamaa se on, ei voi sanoin kuvailla. Mielisairas pikkumies opettaa pojille thaikkua. Äijät repeilee hysteerisesti takarivissä, kurssi on Klamydian sanoin sairasta tarinaa.
Kun Kowitin pihdeistä on selvitty, homaa meneekin vakavammaksi. 10-12 International Economics, hyi helvetti. Sama kama jatkuu parin tunnin siestan jälkeen, ja yleensä kämpillä ollaan joskus puol viiden aikoihin. Kuudelta tulee pimeää, eli koulupäivänä ei yleensä juurikaan poolilla hengailla. Jossain lähiraflassa usein melko epäonnistuineiden tilausten seurauksena huonohkot safkat naamariin. Loppuilta menee kämpillä makaillessa, netissä pyöriessä, leffaa katsellessa, popcornia ahmiessa, pokeria pelaillessa, salilla hikoillessa jne.. Eli ei nyt täyttä juhlaa kuitenkaan.
Thaikkumätöistä on sanottava seuraavaa: ennen reissua odotukset paikallisesta ruoasta oli varsin korkealla. Kaveriporukat jutteli ennen reissua, että vähän saatte hyvää ruokaa siellä. Kevyttä, kasvispainotteista ja mausteista. Makuelämykset on jäänyt aika helvetin vähäisiksi. Kielimuuri meien ja paikallisten tarjoilijoiden välillä on vähintään Kiinan vastaavan kokoinen. Tilausta tehdessä ei voi ikinä olla varma, mitä sieltä on tulossa. Menut on myös englanninkielisiä, mutta väärinkäsityksiltä ei olla vältytty. Toki, arpa on myös suosinut, ja ravintolasta ollaan poistuttu tyytyväisinä, mutta viereisten pöytien antimet ovat näyttäneet paremmilta. Summa summarum, paikallinen ruoka on ollut, suoraan sanoen, melkoinen pettymys. Annetaan aikaa paikallisille ravintoloille, ehkä olemme käyneet väärissä mestoissa.
Eli sanotaanko, että maanantai ja tiistai meni hyvin pitkälti yllä olevan kaavan mukaan.
Keskiviikkona oli tarkoitus lähteä metsästämään futiskenkiä koko sakille. Koulullamme on eräs herrasmies, joka vastaa vaihto-oppilaiden asioista, joten kyselimme äijäporukalla, josko olisi mahdollista päästä pelailemaan futista paikallisten oppilaiden kanssa. Pelit saatiin sovittua ja ukoille pitäisi saada asiaankuuluvat pelivermeet. Kaupoille oli siis suunnattava, ja ostoskohteena oli MBK -niminen ostoskeskus, joka valmistuessaan oli koko Aasian suurin ostari. Nyt taitaa olla jo Bangkokissakin suurempia. Hukkareissuhan siitä tuli, ei saaneet kenkiä pojjaat. Kenkienhakureissulla kokeilimme myös ekaa kertaa Skytrainia, tuota Bangkokin silhuetissa siintävää sukkulaa. Taksikuskin perkeleet ei suostuneet viemään porukkaa taksilla ostoksille, koska iltapäiväruuhka oli pahimmillaan.
Hukkareissusta suivaantuneena, koko porukka lähti istumaan iltaa lähibaariin, jossa olisi tarkoitus ottaa miehestä mittaa biljardin merkeissä. Porukka vahvistui myös luokkatovereidemme toimesta, Markus ja Johannes tulivat värittämään porukkaamme. Muutamat pelit bilistä, muutamat kylmät huurteiset ja kotio pötköttää. Torstaina oli alkava kouluviikkomme viimeinen päivä.
Torstai-aamu iski tajuntaan taas kymmenen kilon lekan voimin. Aamuherätys tuntui tavallista raskaammalta, montakohan kaljaa sitä tulikaan litkittyä eilen? Noh, onneksi meillä ei lasketa. Sen verran raskasta oli herätys Henkalle, että mies ei pystynyt lähtemään kouluun ollenkaan, vaan opintielle suuntasi tänä aamuna vain kolme ukkoa. Henkalla oli kuulema vatsan kanssa pienoisia ongelmia, ensimmäinen ripuli seurueessamme oli tosiasia. Puoleenpäivään asti jaksoivat olla koulupojat koulussa, iltapäivän tunnit oli pakko jättää väliin. Viikonloppu oli taas alkava.
Samanlaista poikamaista iloa ei ollut ilmassa kuin viime torstaina. Viime viikonloppu taisi saada ukot sen verran hapoille, että kukaan ei oikein uskaltanut puhua dokaamisesta. Antakaa anteeksi, ihmisiä myökii vaan ollaan. Pari tuntia aurinkoa altaalla, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä ostamaan urheiluvermeitä, taas. Nyt ostoskohteena sai toimia tutuksi tullut Mall Number One. Kengät löytyivät koko sakille. Kampusalueemme mahdollisuuksista innostuttuamme, koko porukka osti myös tennismailat. Jonni Henrikki Pätäri tennismailakaupassa, mitä helvettiä? Jonnin kavereista ketkä tätä lukee, niin tajuaa pointin. Hommaa voisi verrata siihen, että joku yrittää istuttaa perunaa kallioon: sellaista ei tapahdu! Nyt kuitenkin kävi, ja ehkä kevään aikana muut sankarit kouluttavat Jonnista tennishuipun.
Torstaina ei lähetty mihinkään, vaan latailtiin akkuja perjantain koitoksia varten. Lepo teki koko porukalle hyvää, epäilemättä. Perjantaina oli tarkoitus lähteä testaamaan uusia hankintoja, vähän hikeä pintaan.
Ja niin koitti perjantaiaamu, ehkäpä reissun parhaiden yöunien siivittämänä. Olo oli yhtä pirteä kuin margaritan maku, joten perjantaista oli tuleva hieno päivä. Unihiekat silmistä ja uudenkarheat urheiluvermeet niskaan. Alakerran respaväkeä hymyilytti kun sankarit tepastelivat tenniskasseineen ja hikipantoineen hissistä ulos. Taksi alle ja kampuksen tenniskentälle. Kello oli about yksi iltapäivällä, eli päivä oli kuumimmillaan. Jos tarkkaan haisteli, pystyi ilmassa havaitsemaan vienohkoa pekonin tuoksua poikien grillatessa ruhojaan tenniskentän tappavassa paahteessa. Tenniksen kyytipojaksi vielä futista, helvetin reippaita äijiä! Itseasiassa täydellisiä miehiä.
Kello on nyt paikallista aikaa 18.29 ja perjantai-ilta alkaa olla jälleen todellisuutta. Olo on taas kerran voittoisa, kuinkas muuten. Kohta syöpöttelemään tällä kertaa toivottavasti hyvään ravintolaan, ja myös pienen pieni mahdollisuus juopottelulle leijuu ilmassa. Terveisiä Suomeen ja viikonloppuja, Bangkokissa kaikki kunnossa!
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Lauantai 17.1.-Sunnuntai 18.1.
Hyvin nukutun yön jälkeen oli keksittävä jotain järkevää tekemistä, jottei lauantai menisi täysin kämpillä ja poolilla makailuksi. Jukka oli valitellut huonoa oloaan jo pari päivää, ja mies oli flunssassaan ja ehkäpä jopa pienessä kankkusessa varsin surullinen näky: The Incredible Drunkia olisi turhaa houkutella tänään minkäänlaisiin päiväaktiviteetteihin.
Henry, Jaakko ja Jonni reippaina ja raittiina miehenalkuina päättivät yhteistuumin Bangkok-oppaan suosittelemina lähteä katsastamaan kuuluisan Khao San Roadin, tuon Aasian reppumatkailijoiden kohtaamispaikan. Ei mitään hajua missä päin metropolia kyseinen katu sijaitsi, joten taksi alle ja kuskille ohjeet. Reilun puolen tunnin ruuhkassa ajelun jälkeen saavuimmekin suhteellisen hienolle alueelle, josta määränpäämmekin pian löytyi. Khao San Road oli todellakin maineensa veroinen, vaikka parin tunnin aikana silmäilimme alueesta todennäköisesti vain murto-osan: varmaan 90% ihmisistä oli länkkäreitä, loput olivatkin paikallisia torikauppiaita. Ihmettelimme suhteellisen rauhallista ilmapiiriä kierrellessämme alueella, vain yli-innokkaat räätälit hieman nostivat verenpainetta. Leppoisan tunnelman kruunasi parit huurteiset miellyttävässä katuravintolassa. Elämä maistui, löysimme sisäisen rauhan.
Palailimme alkuillasta kämpille fyysisen taksimatkan uuvuttamina: aikaa reilun 20 kilometrin matkaan kului lauantairuuhkassa lähes puolitoista tuntia. Päivittelimme taksimatkan törkeää hintaa: maksoimmeko todellakin puolestatoista tunnista reilut neljä euroa!
Lauantai-ilta, joten mitähän sitä nuoret miehet keksisivät. Aivan. Koulusta tutut Markus ja Johannes pärähtivät kämpille, ja aloimme hioa sotasuunnitelmaa. Sen nimi oli Pat Pong, maailman ehkä kuuluisin punaisten lyhtyjen alue. Paikka olisi huhupuheiden mukaan rauhoittunut menneistä vuosista dramaattisesti ja olisi nykyään aikamoinen turistirysä, mutta olihan se silti nähtävä. Viimeistään lähtöä tehdessämme tuli selväksi, että Jugi oli oikeasti kipeä: mies skippasi perkeles vapaaehtoisesti Pat Pongin.
Saavuimme Pat Pongille, mutta urheilumiehinä suuntasimme ensin irkkupubiin väijymään jalkapalloa. Tunnelma oli rauhallinen verrattuna paikallisiin yökerhoihin, nautimme taas elämästä. Ja muutamista alkoholiannoksista. Puolen yön jälkeen jätkät ulos pubista ja katuja mittailemaan. Paha sanoa miten hullu paikka Pat Pong oli 5-10 vuotta sitten, mutta kyllä meininki tänäkin päivänä suhteellisen sairasta on...jätimme Ping Pong-showt seuraavaan kertaan ja annoimme taksikuskille ohjeet: "tasokkaaseen yökerhoon, kiitos. Ei missään nimessä Bossiin." Suhari kertoi tiputtavansa meidät juuri avattuun suosittuun yökerhoon, Oscariin. Ja voihan saatana, suoraan Bossiin. Luovutimme ja jäimme.
Sunnuntaista ei taaskaan ole liiemmin kerrottavaa, perus allastouhuja ja leffojen katselua. Henry oli vuodepotilaana, aika fyysinen mahatauti. Outoa. Viikonloppu oli tehnyt tehtävänsä.
PS. Tuukka kyseli blogin kirjoittajasta. Jonni ja Jaakko ovat kirjotellu, Henkka ja Jugi huutelee taustalla rivouksia.
Henry, Jaakko ja Jonni reippaina ja raittiina miehenalkuina päättivät yhteistuumin Bangkok-oppaan suosittelemina lähteä katsastamaan kuuluisan Khao San Roadin, tuon Aasian reppumatkailijoiden kohtaamispaikan. Ei mitään hajua missä päin metropolia kyseinen katu sijaitsi, joten taksi alle ja kuskille ohjeet. Reilun puolen tunnin ruuhkassa ajelun jälkeen saavuimmekin suhteellisen hienolle alueelle, josta määränpäämmekin pian löytyi. Khao San Road oli todellakin maineensa veroinen, vaikka parin tunnin aikana silmäilimme alueesta todennäköisesti vain murto-osan: varmaan 90% ihmisistä oli länkkäreitä, loput olivatkin paikallisia torikauppiaita. Ihmettelimme suhteellisen rauhallista ilmapiiriä kierrellessämme alueella, vain yli-innokkaat räätälit hieman nostivat verenpainetta. Leppoisan tunnelman kruunasi parit huurteiset miellyttävässä katuravintolassa. Elämä maistui, löysimme sisäisen rauhan.
Palailimme alkuillasta kämpille fyysisen taksimatkan uuvuttamina: aikaa reilun 20 kilometrin matkaan kului lauantairuuhkassa lähes puolitoista tuntia. Päivittelimme taksimatkan törkeää hintaa: maksoimmeko todellakin puolestatoista tunnista reilut neljä euroa!
Lauantai-ilta, joten mitähän sitä nuoret miehet keksisivät. Aivan. Koulusta tutut Markus ja Johannes pärähtivät kämpille, ja aloimme hioa sotasuunnitelmaa. Sen nimi oli Pat Pong, maailman ehkä kuuluisin punaisten lyhtyjen alue. Paikka olisi huhupuheiden mukaan rauhoittunut menneistä vuosista dramaattisesti ja olisi nykyään aikamoinen turistirysä, mutta olihan se silti nähtävä. Viimeistään lähtöä tehdessämme tuli selväksi, että Jugi oli oikeasti kipeä: mies skippasi perkeles vapaaehtoisesti Pat Pongin.
Saavuimme Pat Pongille, mutta urheilumiehinä suuntasimme ensin irkkupubiin väijymään jalkapalloa. Tunnelma oli rauhallinen verrattuna paikallisiin yökerhoihin, nautimme taas elämästä. Ja muutamista alkoholiannoksista. Puolen yön jälkeen jätkät ulos pubista ja katuja mittailemaan. Paha sanoa miten hullu paikka Pat Pong oli 5-10 vuotta sitten, mutta kyllä meininki tänäkin päivänä suhteellisen sairasta on...jätimme Ping Pong-showt seuraavaan kertaan ja annoimme taksikuskille ohjeet: "tasokkaaseen yökerhoon, kiitos. Ei missään nimessä Bossiin." Suhari kertoi tiputtavansa meidät juuri avattuun suosittuun yökerhoon, Oscariin. Ja voihan saatana, suoraan Bossiin. Luovutimme ja jäimme.
Sunnuntaista ei taaskaan ole liiemmin kerrottavaa, perus allastouhuja ja leffojen katselua. Henry oli vuodepotilaana, aika fyysinen mahatauti. Outoa. Viikonloppu oli tehnyt tehtävänsä.
PS. Tuukka kyseli blogin kirjoittajasta. Jonni ja Jaakko ovat kirjotellu, Henkka ja Jugi huutelee taustalla rivouksia.
perjantai 16. tammikuuta 2009
Perjantai 17.1.2009
Tosiaan, viikonloppu oli alkanut. Torstaina koulun loputtua, hampit hakivat ostarilta tarvikkeita viikonlopunviettoon. Ostoskärrimme sisälsi runsaan määrän erilaisia virvokkeita, mikä herätti suurta huvittuneisuutta paikallisten keskuudessa. Ilmassa tuntui olevan poikamaista iloa: koulua ei tulisi olemaan seuraavaan 3 päivään, tätä on juhlistettava.
Torstainen juhliminen ei verottanut tunnelmaa laisinkaan, vaan suuntasimme altaalle päivää paistattelemaan. Lämmintä oli, vesi tuntui mukavalta ja erilaisia drinkkejä sotkiessa aika kului kuin siivillä. Toiset valittelivat huonoa oloa aamulla enemmän kuin toiset. Oli varmaan se jetlag, mikä kolkutteli. Ainaskaan edellisen illan juopottelu se ei voinut olla,. Jossain vaiheessa hampeilla alkoi vatsa kurnuttaa, joten ruokaa oli saatava. Jonni ja Jaakko lähti respatädin luo tilaamaan safkaa puhelimitse. Mäkkärillä on täällä myös delivery-palvelu, joten päädyttiin tuttuihin ja turvallisiin setteihin: 40 nugettia ja 8 tuplajuustoa oli tuleva tyydyttämään nälkäämme. Mäkkärin kaveri päräytti mopolla pihaan ja kaverikuvien ottaminen alkoi. Erilaisia drinkkejä ja makkossafkaa altaan äärellä, lämpöä noin 35 raatia. Joku saattaisi sanoa elämäksi, myö sanottiin krapulaksi.
Aurinkokin kuitenkin väistyi loppujen lopuksi ruhojamme paistamasta. Nyt oli tarkoitus siirtyä tuttuakin tutumpaan seikkailuun alkoholin ihmeelliseen maailmaan. Edellisenä iltana hommat oli lähtenyt vähän lavasta ja miehet saapuivat kämpille erillään. Tästä puhuttiin, että olisi hyvä jos pysyttäis kimpassa, suurimpia vahinkoja välttäen. Yölliset seikkailut menivät kuitenkin hieman toisin. Joku kävi jossain autotalliporukoissa, jossa oli kuulemma karmiva tunnelma. Toinen saapui taksilla kahden ladyboyn kanssa, jotka kovasti hinkui jatkoille. Karua toimintaa, todella.
Pari luokkafrendiä tuli meille ottamaan pohjia ja suunnitelmia laadittiin. Illalla olisi tarkoitus siirtyä eräälle kadulle, joka on täynnä erilaisia baareja. RCA –katu oli tullut tutuksi myös edelliseltä illalta, joten taksin nokka osoitti alkuillasta sinne. Katukeittiöstä tuli nautittua ties minkälaisia antimia, toisten yllyttäessä toisiamme mitä inhottavimpiin suorituksiin. Meien oma madcook, voi loiro.
Porukka alkaa heräilemään hiljalleen perjantain koitoksista, vielä tämä päivä olisi jaksettava painaa. On tää rankkaa, tiiette kyllä. Puhuttiin, josko sitä lähtis kattelemaan vähän legendaarisen Pat Pongin meininkiä. Naisia varustettuina peniksillä, luulis darran lähtevän. Palaillaan taas astialle. Luultavasti, lähtökohdat huomioiden, lauantaistakin on jotain kerrottavaa, heh.
Pojat pinteessä
Torstainen juhliminen ei verottanut tunnelmaa laisinkaan, vaan suuntasimme altaalle päivää paistattelemaan. Lämmintä oli, vesi tuntui mukavalta ja erilaisia drinkkejä sotkiessa aika kului kuin siivillä. Toiset valittelivat huonoa oloa aamulla enemmän kuin toiset. Oli varmaan se jetlag, mikä kolkutteli. Ainaskaan edellisen illan juopottelu se ei voinut olla,. Jossain vaiheessa hampeilla alkoi vatsa kurnuttaa, joten ruokaa oli saatava. Jonni ja Jaakko lähti respatädin luo tilaamaan safkaa puhelimitse. Mäkkärillä on täällä myös delivery-palvelu, joten päädyttiin tuttuihin ja turvallisiin setteihin: 40 nugettia ja 8 tuplajuustoa oli tuleva tyydyttämään nälkäämme. Mäkkärin kaveri päräytti mopolla pihaan ja kaverikuvien ottaminen alkoi. Erilaisia drinkkejä ja makkossafkaa altaan äärellä, lämpöä noin 35 raatia. Joku saattaisi sanoa elämäksi, myö sanottiin krapulaksi.
Aurinkokin kuitenkin väistyi loppujen lopuksi ruhojamme paistamasta. Nyt oli tarkoitus siirtyä tuttuakin tutumpaan seikkailuun alkoholin ihmeelliseen maailmaan. Edellisenä iltana hommat oli lähtenyt vähän lavasta ja miehet saapuivat kämpille erillään. Tästä puhuttiin, että olisi hyvä jos pysyttäis kimpassa, suurimpia vahinkoja välttäen. Yölliset seikkailut menivät kuitenkin hieman toisin. Joku kävi jossain autotalliporukoissa, jossa oli kuulemma karmiva tunnelma. Toinen saapui taksilla kahden ladyboyn kanssa, jotka kovasti hinkui jatkoille. Karua toimintaa, todella.
Pari luokkafrendiä tuli meille ottamaan pohjia ja suunnitelmia laadittiin. Illalla olisi tarkoitus siirtyä eräälle kadulle, joka on täynnä erilaisia baareja. RCA –katu oli tullut tutuksi myös edelliseltä illalta, joten taksin nokka osoitti alkuillasta sinne. Katukeittiöstä tuli nautittua ties minkälaisia antimia, toisten yllyttäessä toisiamme mitä inhottavimpiin suorituksiin. Meien oma madcook, voi loiro.
Porukka alkaa heräilemään hiljalleen perjantain koitoksista, vielä tämä päivä olisi jaksettava painaa. On tää rankkaa, tiiette kyllä. Puhuttiin, josko sitä lähtis kattelemaan vähän legendaarisen Pat Pongin meininkiä. Naisia varustettuina peniksillä, luulis darran lähtevän. Palaillaan taas astialle. Luultavasti, lähtökohdat huomioiden, lauantaistakin on jotain kerrottavaa, heh.
Pojat pinteessä
torstai 15. tammikuuta 2009
Maanantai 12.1.2009 – Torstai 15.1.2009
Kouluun lähti reippaita kavereita: jetlagi tai jännitys, jokaisella oli unta alla about pari tuntia. Thai-kielen alkeet aloitti yliopisto-opiskelu-uramme, karu kieli. Todellinen pommi tippui vasta International Economics -luennon lopulla: kouraan lyötiin jumalauta ehkä koulu-uramme vaikeimmat tekstit, joista oli tarkoitus laatia kolmen vartin presentaatiot. Arpaonni suosi seuruettamme, sillä Jonnille, Jaakolle ja eräälle Markukselle napsahti ensimmäinen presentaatio-vuoro: esitys olisi heti seuraavana aamuna. Henkelle ja Jugille myös syvä pyllistys: hampeille kaikkein pisin teksti. Hampaita kiristi.
J&J hoitivat presentaation tyylikkäästi alta pois, lukemalla tietenkin suoraan materiaalin tekstin. Ei ongelmia. Muuten kouluviikko sujui hyvin arkisissa touhuissa. Aamulla seiskalta ylös ja juttelemaan mukavia thaiksi. Sa wat dee krab, khob khun krab, kun sa bai dee mai krab ja muut kiemurat tulivat tutuiksi. Sankarit saivat myös thaimaalaiset nimet: Henkka=Somchai (Real man, not a ladyboy), Jonni=Kajorn (Taivas), Jukka=Preuchtà (Kaunis metsä) ja Jaakko=Ar-tit (Aurinko). Very good names. De maag!
Iltaisin arvalla ravintolasafkat naamariin. Välillä tulee mitä sattuu. Eli välillä on myös turvauduttava tuttuihin ja turvallisiin McDonald’siin ja Pizza Hutiin.
PS. Koulumatka taittuu leppoisasti ilmastoidulla taksilla, joka kustantaa n. 40 bath eli euroissa suurin piirtein 20 senttiä/mies. Matkaa koululle on kilometri.
Tätä kirjoittaessamme nautimme Singhaa, vodkaa ja muita virvokkeita asuntomme uima-altaalla. Kello on 21.24 paikallista aikaa ja olo on loistava. Viikonloppu on alkanut. Nostamme kattoa.
Blogin huonoista asetuksista johtuen julkaisemme kuvagallerian piakkoin eri osoitteessa. Luvassa karua materiaalia.
Aurinkoisin terveisin: Henry, Jaakko, Jonni, Jukka
J&J hoitivat presentaation tyylikkäästi alta pois, lukemalla tietenkin suoraan materiaalin tekstin. Ei ongelmia. Muuten kouluviikko sujui hyvin arkisissa touhuissa. Aamulla seiskalta ylös ja juttelemaan mukavia thaiksi. Sa wat dee krab, khob khun krab, kun sa bai dee mai krab ja muut kiemurat tulivat tutuiksi. Sankarit saivat myös thaimaalaiset nimet: Henkka=Somchai (Real man, not a ladyboy), Jonni=Kajorn (Taivas), Jukka=Preuchtà (Kaunis metsä) ja Jaakko=Ar-tit (Aurinko). Very good names. De maag!
Iltaisin arvalla ravintolasafkat naamariin. Välillä tulee mitä sattuu. Eli välillä on myös turvauduttava tuttuihin ja turvallisiin McDonald’siin ja Pizza Hutiin.
PS. Koulumatka taittuu leppoisasti ilmastoidulla taksilla, joka kustantaa n. 40 bath eli euroissa suurin piirtein 20 senttiä/mies. Matkaa koululle on kilometri.
Tätä kirjoittaessamme nautimme Singhaa, vodkaa ja muita virvokkeita asuntomme uima-altaalla. Kello on 21.24 paikallista aikaa ja olo on loistava. Viikonloppu on alkanut. Nostamme kattoa.
Blogin huonoista asetuksista johtuen julkaisemme kuvagallerian piakkoin eri osoitteessa. Luvassa karua materiaalia.
Aurinkoisin terveisin: Henry, Jaakko, Jonni, Jukka
Sunnuntai 11.1.2009
Sunnuntaista ei ole paljoa jälkipolville kerrottavaa. Muutaman päivän juopottelu yhdistettynä jetlagiin teki temppunsa. Darra paranneltiin omalla altaalla, noin 30 asteen lämmössä, kyllä kelpasi!
Seuraavana päivänä oli edessä ensimmäinen koulupäivä. Poikia asia vitutti. Jaakon suusta kuultu kommentti tiivistää porukan tunnelman loistavasti: ” Tää koulu häiritsee aivan helvetisti tätä meidän vaihto-opiskelua!” Erittäin osuvasti sanottu, eikö totta?
Seuraavana päivänä oli edessä ensimmäinen koulupäivä. Poikia asia vitutti. Jaakon suusta kuultu kommentti tiivistää porukan tunnelman loistavasti: ” Tää koulu häiritsee aivan helvetisti tätä meidän vaihto-opiskelua!” Erittäin osuvasti sanottu, eikö totta?
Lauantai 10.1.2009
Lauantaina piti kirjautua hotellista ulos, joten herätys oli asetettava aamuun ennen klo kymmentä, koska halusimme nauttia aamiaisen hotellilla. Pekonit huuleen, laukut kantoon, puhelu I Knowlle. Ukko heitti meidät uudelle asunnolle, ja jätimme uskolliselle mutta hieman ahneeksi käyneelle I Knowlle haikeat jäähyväiset. Itkimme vuolaasti. Halailimme. Suutelimme. Rakastelimme.
Kämppä oli takataskussa, joten ilmassa oli juhlan tuntua. Sen kunniaksi lähdimme hikoilemaan kuuluisille Chatuchak Weekend Marketeille: jumalauta sitä ihmis- ja kojumäärää. Ostimme paitoja ja boksereita ja kiiruhdimme kämpille.
Kouluporukan kanssa oli sovittu illaksi yhteinen tutustumistilaisuus ruokailun ja ehkä juopottelunkin merkeissä. Päätimme yhteistuumin, ettemme ainakaan itse luo tylsistynyttä tunnelmaa tapaamiseen. Päätimme siis naulata tuntuvat pohjat. Ravintolassa ruokajuomaksi muutamat, jonka jälkeen kauppaan, ja kauppakassit kilisten asunnolle. Tapaaminen oli sovittu alkavaksi 19:00 Cabbages & Condoms –ravintolaan, mutta saavuimme tyylillemme uskollisina tyylikkäästi puoli tuntia myöhässä. Thaimaassa oli seuraavana päivänä jotkut vaalit, joten alkoholin myyminen oli kiellettyä. Muutamia baareja oli kuitenkin auki ja ukot saatiin humalaan. Meininki näytti kuin kieltolain aikaiselta ajalta: kaljaa juotiin kahvikupeista suurimmassa osassa baareja, nerokasta toimintaa, eikö totta? Itse sankarit menivät kuitenkin kuppiloihin, joista sai viinaa aivan normaalisti. Ilta oli mukava ja saimme jopa muutamia uusia tuttavuuksia. Viina, tuo suomalaisille kovin tuttu seurapeli, toimi jälleen! Baarista taksilla kotio pötköttämään. Seuraavana aamuna herätys tulisi tapahtumaan omassa kodissa, loistavaa.
Kämppä oli takataskussa, joten ilmassa oli juhlan tuntua. Sen kunniaksi lähdimme hikoilemaan kuuluisille Chatuchak Weekend Marketeille: jumalauta sitä ihmis- ja kojumäärää. Ostimme paitoja ja boksereita ja kiiruhdimme kämpille.
Kouluporukan kanssa oli sovittu illaksi yhteinen tutustumistilaisuus ruokailun ja ehkä juopottelunkin merkeissä. Päätimme yhteistuumin, ettemme ainakaan itse luo tylsistynyttä tunnelmaa tapaamiseen. Päätimme siis naulata tuntuvat pohjat. Ravintolassa ruokajuomaksi muutamat, jonka jälkeen kauppaan, ja kauppakassit kilisten asunnolle. Tapaaminen oli sovittu alkavaksi 19:00 Cabbages & Condoms –ravintolaan, mutta saavuimme tyylillemme uskollisina tyylikkäästi puoli tuntia myöhässä. Thaimaassa oli seuraavana päivänä jotkut vaalit, joten alkoholin myyminen oli kiellettyä. Muutamia baareja oli kuitenkin auki ja ukot saatiin humalaan. Meininki näytti kuin kieltolain aikaiselta ajalta: kaljaa juotiin kahvikupeista suurimmassa osassa baareja, nerokasta toimintaa, eikö totta? Itse sankarit menivät kuitenkin kuppiloihin, joista sai viinaa aivan normaalisti. Ilta oli mukava ja saimme jopa muutamia uusia tuttavuuksia. Viina, tuo suomalaisille kovin tuttu seurapeli, toimi jälleen! Baarista taksilla kotio pötköttämään. Seuraavana aamuna herätys tulisi tapahtumaan omassa kodissa, loistavaa.
Perjantai 9.1.2009
Tjaa-a, mitäs sitä sanoisi perjantaisesta asunnonmetsästyksestä. Ensimmäisenä siitä taitaa tulla mieleen, että sitä ei tapahtunut. Aamulla porukka oli vielä sen verran päissään, että kukaan ei herännyt kellon soittoon. Täyttä varmuutta kellon soimisesta ei tosin ole, herätystä tuskin tajuttiin aamulla laittaa päälle. Ainakaan huoneessa numero 2035, Pätäri-Ruokonen –akselilla, jossa nukkui parivaljakosta pelkästään Jonni. Jukka löysi yösijan Henkan lämpimästä kainalosta, hellyyttävä näky.
Päätä nosteltiin punkasta vasta puoliltapäivin, joten aikaa koulun orientaatiopäivän alkamiseen oli enää noin tunti. Miehet pesulle ja alakertaan. Perille kampukselle päästiin ongelmitta. Ekana hampit oli ihmeissään kampuksen koosta: kampus on oma kaupunkinsa. Pari omaa urheilustadionia ja lääniä vaikka muille jakaa. Pitäisi löytyä harrastemahdollisuuksia hyppytunneille.
Itse orientaatio alkoi huumorsävytteisesti. Tottakai, melkein kaikki muut suomalaiset olivat siellä koulupuvut päällä. Meien rosvojoukko saapui paikalle siviilit päällä, ankarassa kankkusessa. Takariviin oli päästävä. En tiedä, mitä sanoa, voitte varmaan kuvitella näyn. Kuntomme ansiosta pääsimme moniin sketseihin mukaan, tahtomattamme. Jopa koko Faculty of Economics –yksikön päälliköistä otti meidät puheessaan huomioon, että nämä kaverit ovat varmaan saapuneet Bangkokiin vasta aamulla. Emme käyneet korjaamaan miestä, vaan nyökkäilimme tyytyväisinä, muiden nauraessa. Orientaatio oli nopeasti ohi, koska meidän täytyi lähteä lyömään asunto lukkoon. Vuokratakuu maksettiin, kättä paiskattiin: hampeilla oli oma asunto Bangkokissa.
Asunnosta tarvittavat informaatiot ja kuvat löytyy osoitteesta: www.thanpuyingsuite.com. Executive suite on meien kämppä.
Perjantaina ei tapahtunut enää mitään ihmeellistä. Muutamat kaljat hotellilla, seurustelua, Henkka sairasteli. Päivän hauskimpiin hetkiin kuului, kun matkalla kioskille tuk tuk-kuski esitteli itsensä meille. Nimekseen mies ilmoitti Black Diamond. Hauskaa tästä, ainakin meidän mielestä, teki se, että mies oli väriltään yön musta. Meitä huvitti, en tiedä teistä.
Päätä nosteltiin punkasta vasta puoliltapäivin, joten aikaa koulun orientaatiopäivän alkamiseen oli enää noin tunti. Miehet pesulle ja alakertaan. Perille kampukselle päästiin ongelmitta. Ekana hampit oli ihmeissään kampuksen koosta: kampus on oma kaupunkinsa. Pari omaa urheilustadionia ja lääniä vaikka muille jakaa. Pitäisi löytyä harrastemahdollisuuksia hyppytunneille.
Itse orientaatio alkoi huumorsävytteisesti. Tottakai, melkein kaikki muut suomalaiset olivat siellä koulupuvut päällä. Meien rosvojoukko saapui paikalle siviilit päällä, ankarassa kankkusessa. Takariviin oli päästävä. En tiedä, mitä sanoa, voitte varmaan kuvitella näyn. Kuntomme ansiosta pääsimme moniin sketseihin mukaan, tahtomattamme. Jopa koko Faculty of Economics –yksikön päälliköistä otti meidät puheessaan huomioon, että nämä kaverit ovat varmaan saapuneet Bangkokiin vasta aamulla. Emme käyneet korjaamaan miestä, vaan nyökkäilimme tyytyväisinä, muiden nauraessa. Orientaatio oli nopeasti ohi, koska meidän täytyi lähteä lyömään asunto lukkoon. Vuokratakuu maksettiin, kättä paiskattiin: hampeilla oli oma asunto Bangkokissa.
Asunnosta tarvittavat informaatiot ja kuvat löytyy osoitteesta: www.thanpuyingsuite.com. Executive suite on meien kämppä.
Perjantaina ei tapahtunut enää mitään ihmeellistä. Muutamat kaljat hotellilla, seurustelua, Henkka sairasteli. Päivän hauskimpiin hetkiin kuului, kun matkalla kioskille tuk tuk-kuski esitteli itsensä meille. Nimekseen mies ilmoitti Black Diamond. Hauskaa tästä, ainakin meidän mielestä, teki se, että mies oli väriltään yön musta. Meitä huvitti, en tiedä teistä.
Torstai 8.1.2009
Torstaiaamuna heräilimme ajoissa tarkastamaan hotellin aamiaistarjoilun. Perusaamupalat naamariin ja ihmettelemään, mitä kautta lähtisimme aloittamaan asunnonmetsästystä. Hotellimme edessä päivysti eräänlainen kuljetuspalvelu, josta löysimmekin heti apua. Hyppäsimme Volvoon, jonka kuski esitteli itsensä I Knowksi – ylimielinen nimi. Aivan aluksi tälle ystävälliselle herrasmiehelle ei tullut täysin selväksi, millaista asuntoa etsimme. Pyörimme erittäin karuilla kulmilla, ja Jugi alkoi hermoilemaan siinä määrin, että pysäytti auton ja haki kioskilta uupuneille asunnonmetsästäjille huurteiset kuuden desin Singhat.
Alkoholi ratkaisi asunto-ongelmammekin. Oluiden ollessa puolillaan I Know kaartoi kuin ihmeen kaupalla asiallisen kerrostalon sisäpihalle. Mies johdatteli nelikon lobbyyn, ja jo ensisilmäyksellä paikka vaikutti kerrassaan mainiolta. Kävimme ystävällisen neitokaisen johdolla tsekkaamassa meille sopivaa asuntoa, joka teki myöskin positiivisen vaikutuksen. Emme kuitenkaan olleet sataprosenttisen tyytyväisiä – kranttuja miehiä kun olemme. Teimme jo lähtöä, kunnes huonolla englannilla kajahti taikasanat: ”swim and fitness! ”. U-käännös ja tarkastamaan uima-allas sekä gymi. Arvosana nousi entisestään.
Päätimme kuitenkin olla lyömättä kauppoja saman tien lukkoon, olisihan meillä vielä seuraavana päivänä ruhtinaallisesti aikaa etsiä asuntoa. Suunnitelmana oli, että heti perjantai-aamuna ennen koulun orientaatiopäivää lähtisimme paikallisten asunnonvälitysfirmojen puheille. Näin ei tapahtunut: torstai-iltana päätimme riipaista kännit. Pienet aloittelut hotellin läheisyydessä ja taksi alle. Ohjeet taksikuskille olivat seuraavat: ei sexy-maaaan-massage -baariin, vaan paikkaan, jossa voisimme rauhallisesti ottaa muutamat oluet. Näin ei tapahtunut. Suhari tiputti meidät hämärääkin hämärämmän klubin edustalle, ja homma oli sisällä vielä hämärämpää. Astuimme sisään ja huomasimme olevamme paikan ainoat asiakkaat, lukuun ottamatta läskiä hierontahuoneen nurkkauksessa. Mimmit, eli suoraan sanoen huorat, istuivat rivissä ja riisuivat meitä katseillaan. Tai pukivat meille pilkkihaalareita. Oli miten oli, päätimme juoda tilaamamme oluet maailmanennätysvauhtia ja poistua. Kuski odotteli ulkopuolella ja sai kuulla kunniansa: ”That wasn’t exactly the place we were looking for, it was fucking full of prostitutes”. Tämän jälkeen kuski tajusi pointtimme ja vei meidät oikeaan yökerhoon. Boss-yökerhon antimiin kuului esimerkiksi vessahenkilökunta, joka hieroi muun muassa hartiat kuntoon kusemisen aikana. Myös korvat ja pohkeet saivat kyytiä. Homma karkaili käsistä Henken hieman tipatessa paria kaveria: mies kannettiin kultatuolissa kuselle ja takaisin baarin puolelle. Siinäpä se ilta olikin, hotellille lepäilemään hyvissä ajoin, eli neljältä aamuyöllä. Taidettiin siinä vielä nauttia room servicen yöpalojakin. Lähtökohdat olivat täydelliset asunnonmetsästykselle ja kouluun tutustumiselle.
Alkoholi ratkaisi asunto-ongelmammekin. Oluiden ollessa puolillaan I Know kaartoi kuin ihmeen kaupalla asiallisen kerrostalon sisäpihalle. Mies johdatteli nelikon lobbyyn, ja jo ensisilmäyksellä paikka vaikutti kerrassaan mainiolta. Kävimme ystävällisen neitokaisen johdolla tsekkaamassa meille sopivaa asuntoa, joka teki myöskin positiivisen vaikutuksen. Emme kuitenkaan olleet sataprosenttisen tyytyväisiä – kranttuja miehiä kun olemme. Teimme jo lähtöä, kunnes huonolla englannilla kajahti taikasanat: ”swim and fitness! ”. U-käännös ja tarkastamaan uima-allas sekä gymi. Arvosana nousi entisestään.
Päätimme kuitenkin olla lyömättä kauppoja saman tien lukkoon, olisihan meillä vielä seuraavana päivänä ruhtinaallisesti aikaa etsiä asuntoa. Suunnitelmana oli, että heti perjantai-aamuna ennen koulun orientaatiopäivää lähtisimme paikallisten asunnonvälitysfirmojen puheille. Näin ei tapahtunut: torstai-iltana päätimme riipaista kännit. Pienet aloittelut hotellin läheisyydessä ja taksi alle. Ohjeet taksikuskille olivat seuraavat: ei sexy-maaaan-massage -baariin, vaan paikkaan, jossa voisimme rauhallisesti ottaa muutamat oluet. Näin ei tapahtunut. Suhari tiputti meidät hämärääkin hämärämmän klubin edustalle, ja homma oli sisällä vielä hämärämpää. Astuimme sisään ja huomasimme olevamme paikan ainoat asiakkaat, lukuun ottamatta läskiä hierontahuoneen nurkkauksessa. Mimmit, eli suoraan sanoen huorat, istuivat rivissä ja riisuivat meitä katseillaan. Tai pukivat meille pilkkihaalareita. Oli miten oli, päätimme juoda tilaamamme oluet maailmanennätysvauhtia ja poistua. Kuski odotteli ulkopuolella ja sai kuulla kunniansa: ”That wasn’t exactly the place we were looking for, it was fucking full of prostitutes”. Tämän jälkeen kuski tajusi pointtimme ja vei meidät oikeaan yökerhoon. Boss-yökerhon antimiin kuului esimerkiksi vessahenkilökunta, joka hieroi muun muassa hartiat kuntoon kusemisen aikana. Myös korvat ja pohkeet saivat kyytiä. Homma karkaili käsistä Henken hieman tipatessa paria kaveria: mies kannettiin kultatuolissa kuselle ja takaisin baarin puolelle. Siinäpä se ilta olikin, hotellille lepäilemään hyvissä ajoin, eli neljältä aamuyöllä. Taidettiin siinä vielä nauttia room servicen yöpalojakin. Lähtökohdat olivat täydelliset asunnonmetsästykselle ja kouluun tutustumiselle.
Tiistai 6.1.2009 – Keskiviikko 7.1.2009
Hampit tapasivat n. 14:30 Helsinki-Vantaalla – tosin herrat Pätäri ja Tiainen lusivat jo pari yötä Henryn, tai oikeastaan Pinjan nurkissa. Finski starttasi ajallaan, eli hanurit nousivat nyt joksikin aikaa Suomen kamaralta tasan kello 17:05. Ensimmäinen välilasku oli jo Frankfurtissa, joten ensimmäisen rykäisyn aikana ei nousun ja laskun lisäksi juuri kerennyt muuta tekemään kuin nauttimaan keskioluista – tiuhaan tahtiin, koska ilmaiseksi kerrankin sai. Jonni ja Jaakko yhdistivät myös harvat aivosolunsa pehmis-ristikon merkeissä, jonka ratkaiseminen ihme kyllä osoittautui neroille ylitsepääsemättömäksi tehtäväksi.
Frankfurtin kenttä oli maineensa veroinen: olimme jumalauta täysin hukassa. Päättömän harhailun jälkeen onnistuimme kuin ihmeen kaupalla vaihtamaan lentoliput, jonka jälkeen päätimme palkita itsemme gourmet-lounaalla – McDonald’sissa. Tämän perussuorituksen jälkeen löysimme itsemme saksalaisten tuoppien äärestä korttia läiskien. Saksa oli nähty. Paska maa.
Ero Finnairin lennokilla ja Etihadin ”vastaavalla” oli kuin luxus-seuralaisella ja hampaattomalla spurgulla. Koneeseen istuessa, naaman edessä oli jokaisella oma kosketusnäyttö, josta pystyi valitsemaan mieleisensä elokuvan, tv-sarjan, dokumentin, taikka, vittu, tietokonepelin. Kone haiskahti rajusti öljysheikin rahapussin mahdille – suomipoika kiittää! Käsinojasta löytyi myös loistava, playstationohjaimen, kaukosäätimen ja puhelimen sekasikiö, jota ihmetellessä meni helposti kuuden tunnin lentosiivu keskelle aavikkoa. Matkan sujuvuutta helpotti myös, kerrassaan kauniiden lentoemojen, tarjoilemat gintonicit, joita seurueemme tuhosi lukuisia yksiköitä. Myös oluita ja viinejä kului, mutta meillä ei lasketa. Tuskin kerkesi kuppia pöytään iskeä, kun uutta tuputettiin nokan eteen. Hyvätapaisina miehinä, emme uskaltaneet kieltäytyä, olisivat vielä loukkaantuneet. Vuorokauden aikana nautittujen alkoholiannosten määrä alkoi olla melko suuri.
Kuten sanottua, lento meni kuin siivillä ja saavuimme keskelle Arabiemiraattien hiekkahelvettiä. Lentokenttä oli pieni ja kuuma ja joka puolella haisi joko kamelin, tai ihmisen paska. Kentän vessoissa käydessä totesimme, että ihmispaska se taisi olla: luokatonta siivousta. Hatunnosto Sollin keltapaitaisille maahanmuuttajille! Voihan se tietysti olla, että öljysheikkien massit haisi nokkaan. Rahanhaju ei ole kovin tuttu.
Kenttä oli myös todella ruuhkainen, emmekä olemattoman alkoholitarjonnan vuoksi keksineet oikein mitään tekemistä. Istuimme hiljaa ringissä, mököttäen. Saimme tiedon lentomme viivästymisestä, jolloin läksimme etsimään itsellemme aktiviteettia. Tätä, yllättäen, ajattelimme löytyvän alkoholin ihmeellisestä maailmasta, ilmaisesta tarjoilusta Diners Club Internationalin piikkiin. Lounge löytyi yläkerrasta ja Diners-omistajiemme toimesta astelimme voitonvarmoina sisään, keskelle pukumiehiä. Voitonvirneemme hyytyi totaalisesti kassaneidin höylätessä poikien kortteja. Laskua tuli 320 AED, jonka kurssista kellään ei ollut harmainta aavistusta. Läppäri auki ja helpotus oli huomattava: laskua tuli noin 20 euroa per mies. Tätä vastaan baarissa oli kaikki juomat ilmaisia, ja myös ruokaa oli tarjolla. Hopeakupolien alla olevat ruoat jäi sivuseikaksi, kun baarimikko kantoi solkenaan drinkkejä suomipoikien pöytään. Ilmeisesti pannukakkumaassa ei katsota juopottelua kovin suotuisasti, sen verran hyytäviä katseita saimme osaksemme. Päätimme kuitenkin yhteistuumin naulata koko rahalla jurrin. Huomatkaa, että kello oli paikallista aikaa noin yhdeksän aamulla, ja Suomessa vastaavasti seitsemän. Ravitseva aamiainen oli tosiasia.
Pöydän notkuessa alkoholituotteista, saapui Diners Clubin hemaiseva respatyttö hoputtamaan poikia: lento kohti Bangkokia oli kuulemma lähdössä. Huolettomat veikot eivät tästä hätääntyneet, vaan hörppäsivät pöydän tyhjäksi ja lähtivät valumaan kohti konetta. Kone oli lähdössä nousuun, mutta seikkailijat olivat jo hyvässä nousussa valmiiksi.
Pitkä päivä alkoi painaa selkeästi matkamiesten harteilla, sillä parin unilääkkeenä nautitun Gin Tonicin jälkeen nukkumatti saapui itse kullekin. Maksa-Arvolle terveisiä! Herrat Saario ja Ruokonen saivat Abu Dhabin kentällä neuvoteltua itselleen viereiset istumapaikat hätäuloskäyntien vierelle, mutta ehtona oli, että pojat olisivat heti hätätilanteen sattuessa valmiita auttamaan kanssamatkustajia. Juuri näin, kyseiset herrat nukkuivat olka olkaa vasten onnellista ruususenunta tuskin koneen renkaiden noustua maasta. Hätätilanteen sattuessa sankareistamme olisi tuskin lyöty Mannerheim-ristin arvoisia ritareita. Yhtä kaikki, hätätilanteilta vältyttiin ja matka sujui ongelmitta. Kapteenin sanat Bangkokissa vallitsevasta säätilasta lämmitti kummasti muutakin kuin mieltä: vaatteista oli päästävä. Kapteeni lupaili iltalämpötilaksi +28 astetta, joten huppareilla ja pitkillä housuilla varustautuneita sotureita odotti hiostava yllätys. Ei lämmä luita riko, sanoo myös vanha viidakon sananlasku.
Matkalaukut saatumme lähdimme poistumaan Bangkokin lentokentältä. Ennen reissua olimme saaneet ohjeita, että taksia ottaessa, ei tulisi sortua ensimmäisiin tarjottuihin vaihtoehtoihin, vaan tulisi pyrkiä hieman kentältä ulos; näin saattaisimme säästyä muutamilta ylimääräisiltä bateilta. Homma meni seuraavasti: pääovista ulos, jossa oli parinkymmenen metrin taksijono. Tähän ei todellakaan jääty venailemaan. Lentokentällä oli varmaan satoja takseja, joissa oli virallinen juusto katolla, mutta seurueemme päätyi, luultavasti, kentän ainoaan pimeään taksiin. Laukut konttiin ja kuskille osoite kouraan. Itse kuski ei osannut juuri sanaakaan englantia, mutta hänen kaverinsa vakuutti hänen tietävän hotellimme. Jumalauta! Sanotaanko, että jos nopeammin oltais haluttu keskustaan sieltä kentältä, olisi paikalle joutunut hälyttämään helikopteri. Naispuolinen kuski laittoi haisemaan sen, mitä vanhasta Volvosta irti lähti. Eniten kuultuja lausahduksia matkan aikana: ”Ei vittu!”, ”Tästä jos selvitään, niin vedetään jurrit!”, ”Kato etees, vitun ämmä!”. Autosta pihalle päästyämme jengi oli onnellinen ollessa vielä yhtenä kappaleena. Hotelliin kirjautuminenkin sujui ongelmitta. Laukut huoneisiin, miehet suihkuun ja lähinurkkiin tutustuminen oli edessä. Pieniä katuja kulkiessamme jetlagista ei ollut tietoakaan. Pari paikallista bisseä paikallisessa naamaan ja nukkumaan. Kaduilla kulkiessa erilaisten palvelutarjoajien määrä oli päätähuimaava. ”Massagee-ee-e, sexy maaaaaan, handsome maaan!”. Kerrankin elämässään myös Jonni saattoi tuntea itsensä halutuksi, höhö!
Hotelliin päästiin takaisin ennen puoltayötä. Yhdet pussikaljat naamaan ja päät tyynyyn. Seuraavana päivänä alkaisi ankara asunnon metsästys, joten olisi paras olla pelikunnossa. Aamuherätykseksi sovittiin kello kahdeksan, jotta aamiainen saataisiin hyvissä ajoin pois alta. Toiset nukkui paremmin, toiset huonommin. Ikkunasta näkyvä öinen Bangkokin osa näytti jokseenkin huimalta. Ei se meien Stadi olekaan niin iso. Täällä ei vielä mitään hajua hommien kulusta, täysin turisteja. Ehkä se on vielä ymmärrettävää, paikalla ollaan oltu noin 20h tätä tehtäessä. Ehkä se huomenna tästä! Hyviä vointeja sinne, kuultiin pakkasta olevan ilmassa. Harmittaa aika paljon teien puolesta! Kassellaan jatkoja myöhemmin, Bangkok kiittää!
Frankfurtin kenttä oli maineensa veroinen: olimme jumalauta täysin hukassa. Päättömän harhailun jälkeen onnistuimme kuin ihmeen kaupalla vaihtamaan lentoliput, jonka jälkeen päätimme palkita itsemme gourmet-lounaalla – McDonald’sissa. Tämän perussuorituksen jälkeen löysimme itsemme saksalaisten tuoppien äärestä korttia läiskien. Saksa oli nähty. Paska maa.
Ero Finnairin lennokilla ja Etihadin ”vastaavalla” oli kuin luxus-seuralaisella ja hampaattomalla spurgulla. Koneeseen istuessa, naaman edessä oli jokaisella oma kosketusnäyttö, josta pystyi valitsemaan mieleisensä elokuvan, tv-sarjan, dokumentin, taikka, vittu, tietokonepelin. Kone haiskahti rajusti öljysheikin rahapussin mahdille – suomipoika kiittää! Käsinojasta löytyi myös loistava, playstationohjaimen, kaukosäätimen ja puhelimen sekasikiö, jota ihmetellessä meni helposti kuuden tunnin lentosiivu keskelle aavikkoa. Matkan sujuvuutta helpotti myös, kerrassaan kauniiden lentoemojen, tarjoilemat gintonicit, joita seurueemme tuhosi lukuisia yksiköitä. Myös oluita ja viinejä kului, mutta meillä ei lasketa. Tuskin kerkesi kuppia pöytään iskeä, kun uutta tuputettiin nokan eteen. Hyvätapaisina miehinä, emme uskaltaneet kieltäytyä, olisivat vielä loukkaantuneet. Vuorokauden aikana nautittujen alkoholiannosten määrä alkoi olla melko suuri.
Kuten sanottua, lento meni kuin siivillä ja saavuimme keskelle Arabiemiraattien hiekkahelvettiä. Lentokenttä oli pieni ja kuuma ja joka puolella haisi joko kamelin, tai ihmisen paska. Kentän vessoissa käydessä totesimme, että ihmispaska se taisi olla: luokatonta siivousta. Hatunnosto Sollin keltapaitaisille maahanmuuttajille! Voihan se tietysti olla, että öljysheikkien massit haisi nokkaan. Rahanhaju ei ole kovin tuttu.
Kenttä oli myös todella ruuhkainen, emmekä olemattoman alkoholitarjonnan vuoksi keksineet oikein mitään tekemistä. Istuimme hiljaa ringissä, mököttäen. Saimme tiedon lentomme viivästymisestä, jolloin läksimme etsimään itsellemme aktiviteettia. Tätä, yllättäen, ajattelimme löytyvän alkoholin ihmeellisestä maailmasta, ilmaisesta tarjoilusta Diners Club Internationalin piikkiin. Lounge löytyi yläkerrasta ja Diners-omistajiemme toimesta astelimme voitonvarmoina sisään, keskelle pukumiehiä. Voitonvirneemme hyytyi totaalisesti kassaneidin höylätessä poikien kortteja. Laskua tuli 320 AED, jonka kurssista kellään ei ollut harmainta aavistusta. Läppäri auki ja helpotus oli huomattava: laskua tuli noin 20 euroa per mies. Tätä vastaan baarissa oli kaikki juomat ilmaisia, ja myös ruokaa oli tarjolla. Hopeakupolien alla olevat ruoat jäi sivuseikaksi, kun baarimikko kantoi solkenaan drinkkejä suomipoikien pöytään. Ilmeisesti pannukakkumaassa ei katsota juopottelua kovin suotuisasti, sen verran hyytäviä katseita saimme osaksemme. Päätimme kuitenkin yhteistuumin naulata koko rahalla jurrin. Huomatkaa, että kello oli paikallista aikaa noin yhdeksän aamulla, ja Suomessa vastaavasti seitsemän. Ravitseva aamiainen oli tosiasia.
Pöydän notkuessa alkoholituotteista, saapui Diners Clubin hemaiseva respatyttö hoputtamaan poikia: lento kohti Bangkokia oli kuulemma lähdössä. Huolettomat veikot eivät tästä hätääntyneet, vaan hörppäsivät pöydän tyhjäksi ja lähtivät valumaan kohti konetta. Kone oli lähdössä nousuun, mutta seikkailijat olivat jo hyvässä nousussa valmiiksi.
Pitkä päivä alkoi painaa selkeästi matkamiesten harteilla, sillä parin unilääkkeenä nautitun Gin Tonicin jälkeen nukkumatti saapui itse kullekin. Maksa-Arvolle terveisiä! Herrat Saario ja Ruokonen saivat Abu Dhabin kentällä neuvoteltua itselleen viereiset istumapaikat hätäuloskäyntien vierelle, mutta ehtona oli, että pojat olisivat heti hätätilanteen sattuessa valmiita auttamaan kanssamatkustajia. Juuri näin, kyseiset herrat nukkuivat olka olkaa vasten onnellista ruususenunta tuskin koneen renkaiden noustua maasta. Hätätilanteen sattuessa sankareistamme olisi tuskin lyöty Mannerheim-ristin arvoisia ritareita. Yhtä kaikki, hätätilanteilta vältyttiin ja matka sujui ongelmitta. Kapteenin sanat Bangkokissa vallitsevasta säätilasta lämmitti kummasti muutakin kuin mieltä: vaatteista oli päästävä. Kapteeni lupaili iltalämpötilaksi +28 astetta, joten huppareilla ja pitkillä housuilla varustautuneita sotureita odotti hiostava yllätys. Ei lämmä luita riko, sanoo myös vanha viidakon sananlasku.
Matkalaukut saatumme lähdimme poistumaan Bangkokin lentokentältä. Ennen reissua olimme saaneet ohjeita, että taksia ottaessa, ei tulisi sortua ensimmäisiin tarjottuihin vaihtoehtoihin, vaan tulisi pyrkiä hieman kentältä ulos; näin saattaisimme säästyä muutamilta ylimääräisiltä bateilta. Homma meni seuraavasti: pääovista ulos, jossa oli parinkymmenen metrin taksijono. Tähän ei todellakaan jääty venailemaan. Lentokentällä oli varmaan satoja takseja, joissa oli virallinen juusto katolla, mutta seurueemme päätyi, luultavasti, kentän ainoaan pimeään taksiin. Laukut konttiin ja kuskille osoite kouraan. Itse kuski ei osannut juuri sanaakaan englantia, mutta hänen kaverinsa vakuutti hänen tietävän hotellimme. Jumalauta! Sanotaanko, että jos nopeammin oltais haluttu keskustaan sieltä kentältä, olisi paikalle joutunut hälyttämään helikopteri. Naispuolinen kuski laittoi haisemaan sen, mitä vanhasta Volvosta irti lähti. Eniten kuultuja lausahduksia matkan aikana: ”Ei vittu!”, ”Tästä jos selvitään, niin vedetään jurrit!”, ”Kato etees, vitun ämmä!”. Autosta pihalle päästyämme jengi oli onnellinen ollessa vielä yhtenä kappaleena. Hotelliin kirjautuminenkin sujui ongelmitta. Laukut huoneisiin, miehet suihkuun ja lähinurkkiin tutustuminen oli edessä. Pieniä katuja kulkiessamme jetlagista ei ollut tietoakaan. Pari paikallista bisseä paikallisessa naamaan ja nukkumaan. Kaduilla kulkiessa erilaisten palvelutarjoajien määrä oli päätähuimaava. ”Massagee-ee-e, sexy maaaaaan, handsome maaan!”. Kerrankin elämässään myös Jonni saattoi tuntea itsensä halutuksi, höhö!
Hotelliin päästiin takaisin ennen puoltayötä. Yhdet pussikaljat naamaan ja päät tyynyyn. Seuraavana päivänä alkaisi ankara asunnon metsästys, joten olisi paras olla pelikunnossa. Aamuherätykseksi sovittiin kello kahdeksan, jotta aamiainen saataisiin hyvissä ajoin pois alta. Toiset nukkui paremmin, toiset huonommin. Ikkunasta näkyvä öinen Bangkokin osa näytti jokseenkin huimalta. Ei se meien Stadi olekaan niin iso. Täällä ei vielä mitään hajua hommien kulusta, täysin turisteja. Ehkä se on vielä ymmärrettävää, paikalla ollaan oltu noin 20h tätä tehtäessä. Ehkä se huomenna tästä! Hyviä vointeja sinne, kuultiin pakkasta olevan ilmassa. Harmittaa aika paljon teien puolesta! Kassellaan jatkoja myöhemmin, Bangkok kiittää!
lauantai 10. tammikuuta 2009
Läksiäiset 2.1. Ravintolalaiva Wäiski – One night in Bangkok
Pienet alkusanat: ei mitään hajua, kiinnostaako tämä blogi ketään muita kuin meidän välittömiä läheisiä, mutta teemme sen silti. Saamme tästä loistavan päiväkirjan itsellemme ehkä hienoimmasta reissusta, mitä voi meidän miesihmismieli käsittää. Tarkoitus olisi päivitellä tunnelmapaloja pitkin reissuja, kuvien ja pienten tarinoiden kera. Aloitetaan homma läksiäisistä, jolloin reissu alkoi olla totisinta totta.
Homman nimi seuraava: 4 nuorta miehen alkua lähdössä Thaimaahan opiskelijavaihtoon. Poikaporukkamme kesken olimme ihmetelleet tuttavapiirissä ilmennyttä yleistä hilpeyttä pitkin vuotta, matkailmoituksen tullessa esille. Mitä huvittavaa moisessa reissussa voisi olla? Me kun olimme kuulleet vain Thaimaan halvasta hintatasosta, jota hyödyntäessä voisimme tehdä aarremaisia löytöjä pitkin pitkiä shoppailubulevardeja. Seksitaudeista ja ilotyttöjen riskeistä olimme kaikki kuulleet viimeksi yläasteella. Nyt oli kuitenkin aika järjestää kavereille pienet juhlat lähtömme kunniaksi, ja mitä mainioimpana miljöönä sai toimia Hakaniemen rannassa sijaitseva ravintolalaiva Wäiski.
Pitkin viikkoa pähkäilimme poikain kanssa, josko vieraille pitäisi järjestää jonkinlaista ohjelmaa. Tulimme lopputulokseen, että kaiken maailman tuolileikit jätetään tyystin väliin ja keskitytään olennaiseen – joku saattaisi väittää myös laiskuudeksi. Perjantai kuitenkin koitti, ja pojat veti koulupuvut päälle. Alkon kautta kohti Wäiskiä käppäili hieman pelokas porukka: mitä, jos kukaan ei vaivautuisi paikalle? Illalla puhelin piippaili uhkaavasti feidailuviesteistä ja tuskanhiki alkoi nousta. Pelko osottaitui kuitenkin täysin turhaksi, ja saimme paikalle aivan loistavan porukan; onko meillä oikeesti kavereita, vai ootteko te vaan tyytyväisiä, kun lähdetään puoleksi vuodeksi pois porukoista? Meille sama, ilta oli mitä mahtavin. Paljon tuttuja kävi paikalla ja iloisia jälleennäkemisiä oli lukuisia.
Päivänsankarit olivat kaikki, luonnollisesti, aivan normaalissa tilassa, eli tajuttomuuden rajamailla. Huhut kertoo, että emme olleet ainoita, vaan Wäiskin tiukkaakin tiukemman portsarilinjan uhriksi olivat joutuneet lukuisat juhlijat. Ketä nyt pieni torkkuminen voi haitata, ei voi käsittää. Vielä kerran kiitos ja kumarrus kaikille osallistujille, teitte illasta mieluisan. Kelpasi lähteä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)