Laos, Vang Vieng 30.1.-5.2.

Kappas, rapotti torstailta oli unohtua. No eipä siitä juuri kerrottavaa olekaan, jatkettiin loman juhlimista Khaosanilla ja taisi siinä hässäkässä Jaakko hukata lompakkonsa. Perkele, tekevälle sattuu.

Perjantai-Lauantai

Niinpä niin, perjantai koitti ja edellisillan maku suussa oli tosiasia. Se oli paska. Maku unohtui nopeasti,ei tosin tällä kertaa alkoholijuomien avulla, vaan tiedostamalla seikan, että tänään suuntaisimme tuonne chillailun mekkaan, Laosin Vang Viengiin. Mukaan olivat lähdössä vanhat tutut sankarit Markus ja Johannes, tutummin Mr. Mushroom, eli aikamoinen iskuryhmä oli taas kasassa.

Meitä oli kehotettu varaamaan paikat Laosiin vievästä bussista hyvissä ajoin eli pari päivää etukäteen, mutta tavoillemme uskollisina olimme matkanjärjestäjän pakeilla kymmenen minuuttia ennen varausmahdollisuuden umpeutumista, vajaa tunti ennen bussin lähtöä. Ei turhaa stressailua siis. Liput kuitenkin saatiin kuin saatiinkin, ja muiden turistien jo venaillessa bussilla iskuryhmä valui paikalle. Itse matka Laosin rajalle oli kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Bussi tarttasi iltakasilta ja ilmoitettu saapumisaika Laosin rajalle oli aamulla 07:00. 11 tuntia polvet suussa ilman sekuntiakaan unta ja ehkä myös hienoisessa kohmelossa, voi perkele! Tietenkin Laosin rajalla oli normaalisti omat pikku sähläykset, haiskahtaa kommareiden touhuille. Vielä odotti kuitenkin pienen pieni yllätys: nelisen tuntia ripulibussissa maailman kuoppaisinta tietä ja vot, noin puolilta päivin sankarit olivat Vang Viengissä. Nopeasti vuokrattiin päiväksi guest house, joka kuitenkin paljastui lopulta varmaan mestan huonoimmaksi hinta-laatu -suhteeltaan. Loppupäivä meni enemmän ja vähemmän ihmetellessä ja sekoillessa.

Sunnuntai

Sunnuntaina pyhitettiin lepopäivä, kirkonmiehiä kun ollaan. Täydellistä lepäilyä riippumatossa joenrantabungaloweissa, länkkärisafkojen ahmimista makailuravintoloissa, valioliigaa parin tuopposen äärellä. Joku voisi kutsua myös tätä elämäksi.

Maanantai

Jopas, kunnon yöunet pitkästä aikaa. Hyvä niin, sillä suunnitelmissa oli lähteä kokemaan Vang Viengin kuuluisuus, tubeilu. Siis jumalauta, aivan täydellistä! Päristelimme tuk-tukin kyydissä joen yläjuoksulle, jossa odotti melko asiallinen näky: satakunta nuorison edustajaa tubeilun lähtöpaikalla ryystämässä viskiämpäreitä ja paikallista bisseä musiikin pauhatessa. Bongasimme tarkkasilmäisinä kavereina joukosta myös heti muutamat hyvät tissit sekä perseet. Ei muuta kuin joukkoon tummaan, tämän lajinhan me osaamme. Siis viskiämpärit, ei me niistä tisseistä ja hanureista mitään tiedetä. Itse tubeilu oli myös sanoinkuvailematonta: traktorin sisäkumilla jokeen lillumaan Singha-olut kourassa, ehkä vajaan parin kilometrin tuntivauhtia. Kaakkois-Aasian suhteellisen kuuman auringon käristäessä ruhojamme ja lipuessamme hiljalleen eteenpäin, kilistelimme oluitamme ja totesimme Madventuresia lainataksemme: "Hajotkaapa pakkaseen!" Ehkä muutamilla rohkaisevilla alkoholiannoksilla oli osansa asiaan, sillä uskaltauduimme matkan varrella sijaitsevien baarien tarjoamien köysiratojen ja liukumäkien riepoteltaviksi. Suomalaiset punaiset lihakimpaleet lensivät raketin lailla horisontissa kun tykitimme alas massiivisesta liukumäestä. Vittu kun sattu!

Tubeilu loppui kuuden maissa auringon laskiessa, mutta kuten arvata saattaa, eihän iltaa kesken voinut jättää. Kävimme kääntymässä uudessa uljaassa guest housessa, jonka jälkeen villiäkin villimpi bailaaminen rantabaareissa oli todellisuutta. Jaahas, paha sanoa tarkkaan mitä tapahtui. Helvetin hauskaa ainakin oli!

Tiistai

Myönnämme, olemme luusereita. Tiistai meni jälleen lepäillessä. Mutta älkää syyttäkö, Laosissa se vaan on niin mukavaa. Ah, riippumattoseni, mäkin sua.

Keskiviikko

Tiistaina oli puhetta, että suuntaisimme jälleen kohti tubeilun ihmeellistä maailmaa. Aamulla vitutti niin että hikoilutti vilkaistessamme ensi kertaa ulos ikkunasta: missä aurinko?! Päätimme yhteistuumin lähteä pienelle mopoiluretkelle tarkastamaan vähän muitakin maisemia kuin Vang Viengin turistirysä. Olimme jo sadan metrin päässä prätkävuokraamosta kun taivas aukeni, sieltähän se maata lähin tähti paljastui. Kuusikosta Jonni ja Jugi lähti prätkätouhuihin, senkin motoristit. Muut neljä hampuusia olivat maanantain tubeiluista sen verran haltioissaan, että tubing vol. 2 oli tosiasia.

Uusiin ulottuvuuksiin tubeilu vietiinkin, voihan helvetti. Tubeiltiin noin parisataa metriä, koska minkäs sille voi jos joenrantabaareissa on niin kova meininki. Tubetkin siinä rytäkässä hukattiin, mutta mitäs noista. Taas oli niin pirun hauskaa, ja tuli siellä myös aika akrobaattisia suorituksia kuulemma köysiradalla tehtyä.

Cannonballs-kaksikko otti hieman iisimmin, mikä ehkä oli jopa järkevää ajateltuna huomista paluupäivää. Pojat kolusivat luolia ja päristelivät pitkin riippusiltoja, ei hassumpaa.

Torstai

Bandidosit olivat aamulla tikkoina ylhäällä ja kävivät varaamassa paluuliput Bangkokiin. Taisi Markusta ja Johannesta tuo viheliäinen herra kankkunen vaivata, sillä ukot päättivät lykätä paluumatkaa seuraavaan päivään. Tällä kertaa matka taittuisi ensin bussilla Laosin pääkaupunkiin Vientianeen, josta bussilla rajan yli ja viimein junalla Bangkokiin. Vang Viengistä starttasimme aamukymmeneltä, ja junan oli määrä lähteä Bangkokiin kuudelta. Juna olikin kutakuinkin ajoissa ja liikkeelle nytkähdimme vain tunnin myöhässä. Pojat olivat älynneet varata liput junan makuuvaunusta, joten kotimatka oli edes joten kuten inhimillinen. Paitsi junassa kolisi ja paukkui, oli kylmä sekä kuuma, junamatkan pituus oli 13 tuntia jne.. Vali vali, hyvä juna se oli. Rakkaan Thanpuying Suiten ovi avautui aamulla yhdeksältä, eli matkaa tehtiin reilu vuorokausi. Perkeleen fyysistä.